Talous ja nuoret TAT

  • 31.5.–1.6.2022
  • Messualue

Kuvaus

Toiminnallista puuhaa osallistujille; TATin palveluiden esittelyä ja kokeilua opettajille ja oppilaille.

Mikä on TAT?

TATin toiminnan tavoite on, että jokainen nuori innostuu työelämästä, hallitsee omaa talouttaan ja tahtoo toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä. Tarjoamme kunnille ja oppilaitoksille palveluita, opintokokonaisuuksia ja koulutusta, jotta jokainen nuori lähtökohdista riippumatta saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta keskeisiä taitoja. Vaikutamme vuosittain satojen tuhansien suomalaislasten ja -nuorten elämään innostamalla heitä oppimaan ja uskomaan osaamiseensa.

Talous ja nuoret TAT on valtakunnallinen vaikuttaja, jonka toimintaa rahoittavat muun muassa TT-säätiö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, yritykset, säätiöt, OKM ja kunnat. Teemme töitä nuorten työelämä- ja taloustaitojen eteen yhdessä koulujen, yliopistojen, yritysten, kuntien ja säätiöiden kanssa.

www.tat.fi.

Jaa tapahtuma