#13 Haastavat tilanteet koulussa

Koulukiusaaminen on äärimmäisen vakava, mutta arkipäiväinen ilmiö. Koulukiusaamisen käsitteen voi jakaa kahteen yleiseen kategoriaan: arjen vertaishaasteisiin sekä kouluväkivaltaan. Miten nämä näyttäytyvät koulun arjessa? Entä mikä on toimintaympäristön suhde koulukiusaamiseen?

Kuuntele kasvatustieteen professori ja tutkija Maija Lanaksen sekä opettaja ja Suomen Vanhempainliiton kokemusasiantuntija Sami Rousun keskustelua, jossa he pureutuvat edellä mainittujen kysymysten lisäksi esimerkiksi siihen, miten koulukiusaamiseen tulisi puuttua ja miten opettaja voi kohdata tilateen eri osapuolia. Lisäksi jaksossa käsitellään muun muassa sitä, miten oma koulukiusaamistausta voi vaikuttaa opettajaan hänen uransa aikana.

Linkit:
Lanas, M. & Kiilakoski, T. (2022). Häiriö? — Näkökulmia työrauhan säröihin koulussa. Vastapaino.
https://vastapaino.fi/sivu/tuote/hairio-/4191897

Väisänen, A.-M., & Lanas, M. (2022). Dekontekstualisaatio kiusaamiskirjallisuudessa. Kasvatus, 52(4), 438–449.
https://doi.org/10.33348/kvt.112377
https://journal.fi/kasvatus/article/view/112377

Väisänen, A.M. (2023). Tutkimus koulukiusaamista koskevasta asiantuntijapuheesta, (Acta Universitatis Ouluensis. E, Scientiae rerum socialium, 222) [väitöskirja, Oulun yliopisto]. JULTIKA Oulun yliopiston julkaisuarkisto. http://urn.fi/urn:isbn:9789526236988

KUUNTELE AUDIO

(anchor.fm/supervoimia podcast)

Lue podcastin litteraatti
[Tunnusmusiikki, jossa useat eri äänet sanovat aiheeseen liittyviä sanoja ja lopuksi miesääni sanoo: ”Sivistyksen supervoimia -podcast”. 00:00:00]

Miesääni [00:00:09]: Sivistys on supervoima, joka kasvattaa tiedolle ja taidolle siivet. Sivistys on sitä, että tietää enemmän ja luulee vähemmän. Sivistys rakentaa tiedon ja taidon atomeista välittävän ja vastuullisen ihmisen. Sivistyksen supervoimia – podcast-sarja, jossa kuulet supervoimien tekijöistä ja siitä, miten kaikki liittyy ihmeellisesti kaikkeen. Kuuntele ja vahvistu.

Maija Lanas [00:00:35]: Mun nimi on Maija Lanas, mä oon kasvatustieteen professori ja tutkija. Tänään puhutaan koulukiusaamisesta. Mulla on täällä vieraana Sami Rousu, entinen kiusattu, nykyinen opettaja ja kiusaamistilanteiden käsittelijä ja vanhempainliiton kokemusasiantuntija. Tervetuloa.

Sami Rousu [00:00:53]: Kiitos kiitos. On todella mahtavaa olla mukana.

Maija Lanas [00:00:56]: Me puhutaan siis koulukiusaamisesta ja me ollaan sun kanssa juteltu asiasta aikasemminki. Ja me ollaan yhtä mieltä siitä, että kiusaamisen käsite on liian epätäsmällinen kuvaamaan sitä vertaishaasteiden moninaisuutta ja monimutkaisuutta, joka koulussa tänä päivänä on.

Sami Rousu [00:01:11]: Kyllä.

Maija Lanas [00:01:12]: Ja me ollaan sun kans jaettu se kahteen yleiseen kategoriaan. Toinen on arjen vertaishaasteet, jotka on tavallisia arjessa olevia, väistämättömiä nuorten ja lasten välisiä pulmia. Ja toinen on taas kouluväkivalta. Ja me ollaan juteltu, että on tärkeetä erottaa nämä toisistaan, jotta ne käytetyt ja kehitetyt keinot vastaa sitä ongelmaa, josta puhutaan.

Sami Rousu [00:01:37]: Kyllä. Tää on erittäin tärkeä erottelu tässä.

Maija Lanas [00:01:40]: No jutellaan nyt ensin niistä arjen vertaishaasteista. Koulussa on tosi monenlaisia ihmisten välisiä arkisia haasteita, joita usein nimitetään kiusaamiseksi, ja yritetään ymmärtää tai ratkaista erilaisilla kiusaamiseen tehdyillä ehkäisykeinoilla, mutta joihin kiusaamisen puuttumisen mallit ei oikeestaan sovi. Voisiks sä antaa esimerkkejä tällasista tilanteista?

Sami Rousu [00:02:02]: Joo, ne on monesti semmosia hyvin arkisia tilanteita, ja kovin useasti tahattomia. Sellasia, että nuori ei edes tarkota mitään sellasta, mitä toinen on tuntenu. Ja ne voi olla sellasia tilanteita, että nuori kokee, että toinen on katsonut häntä pahasti ja kokee sen kiusaamiseksi. Ja tää on aika yleistä. Sitte tapa, millä puhutaan, ni toinen kokee sen puhetavan loukkaavana. Voi olla, että nauru, jonka kuulee, niin se nauru tuntuu pahalta, loukkaavalta, pilkkaavalta. Ja nykyään sellanenkin, mikä on alkanut tulemaan, niin on se, että jos nuori on vaihtanut nimensä tai kokee itseensä jonkin asian, liittyvän vanhan asian, hankalana, niin esimerkiks tää vanhan nimen kuuleminen voi olla aika traumaattinen ja hyvinkin tunteikas hetki.

Maija Lanas [00:02:57]: Nää kuulostaa semmosilta, että nää on riippumatta siitä kuinka hienoksi koulu tehdään, niin täntyyppiset vertaisristiriidat on vääjäämätön osa koulua ja toisten ihmisten kanssa olemista.

Sami Rousu [00:03:07]: Kyllä, ihan arkipäiväsiä juttuja.

Maija Lanas [00:03:10]: Kuulostaa myöskin siltä, että nää on aika keskeinen osa semmosta tavallista koulun arkeen kuuluvaa tunnekasvatusta. Toisen ja omien tunteiden ja näkökulmien kuunteleminen ja tunnistaminen. Erilaisten virhetulkintojen hyväksyminen ja tunnistaminen. Erilaisen sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden kuten rasismin tai heteronormatiivisuuden tai seksismin merkityksen tunnustaminen koulun arjessa.

Sami Rousu [00:03:34]: Kyllä. Ja tärkeetä on se, että jos joku kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi, niin ensimmäinen selvittävä kysymys ei ole se, että onko kyseessä kiusaaminen vai ei. Vaan ensimmäinen tärkein asia on se kokemuksen kuuleminen ja tunnustaminen. Ja sen jälkeen selvitettävä kysymys on se, mistä tämä kokemus tuli. Ja pitää aina muistaa, että se kokemus on aito. Tunne on aito. Ja niitä ei saa mitätöidä, sitä tunnetta ei saa varastaa. Ja tunteen mitätöiminen itsessään, niin se voi pahimmillaan aiheuttaa lisää traumatisoitumista. Sit se toinen selvitettävä kysymys on se, ja se mikä todellakin on tärkeä, on se, että saa sen kokemuksen siitä, että tulee kuulluksi. Se kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve on ihmisellä tärkeä. Ja sitä kautta se tunne siitä, että se tilanne selvitetään ja sitä kautta tulee sit se tunne siitä, että tulevaisuus on turvallinen.

Maija Lanas [00:04:38]: Must on ihana, miten sä nostat esiin sen, että se ensimmäinen selvitettävä kysymys ei ole, onko kyseessä kiusaaminen vai ei. Mä tosi monesti kuulen, kuinka sitä jäähään keskustelemaan, et no onko tää kiusaamista vai eikö oo, ja lasten tarttis ymmärtää, mikä on kiusaamista, mikä ei oo. Ja musta joskus tuntuu, että siitä jää just tuo, minkä sä nyt nostat esiin, niin huomaamatta. Elikkä se, että oli se kiusaamista tai ei, niin jos se tuntuu kurjalta tai pahalta, niin on oikein, että siihen saa tukea.

Sami Rousu [00:05:04]: Kyllä. Ja se tunne on jokaisella aina siinä hetkessä todellakin aito. Ja sen tunteen kuulluksi tuleminen on ehottoman tärkeää pelkästään jo sen luottamuksen aikaansaamiseksi. Ja sitä kautta, kun se nuori oppii luottamaan aikuiseen, niin tämän jälkeen voidaan lähteä selvittämään asioita syvällisemmin.

Maija Lanas [00:05:25]: Eli sä käytännössä sanot, että vaikka se ei täyttäis tän kiusaamisen kolmikannan määritelmää, elikkä toistuvaa, tahallista, yhden tai useamman henkilön yhteen suuntaavaa, niin se silti on tärkeetä.

Sami Rousu [00:05:37]: On, kyllä, ehottoman tärkeätä. Koska se tunne on kuitenkin sellainen, se tunnejälki on, mikä jää. Ja jos se tunne ei tule kuulluksi, niin pahimmillaan sitä kantaa koko ikänsä.

Maija Lanas [00:05:49]: Hirveen tärkeetä, että ton nostaa esiin.

Sami Rousu [00:05:51]: Kyllä.

Maija Lanas [00:05:52]: Näiden haasteiden jatkuva käsittely on siks tärkeetä, että se ylläpitää myönteistä koulukulttuuria ja ehkäsee sellasta toimintaympäristöä, jossa henkinen tai fyysinen väkivalta normalisoituu.

Sami Rousu [00:06:05]: Kyllä.

Maija Lanas [00:06:05]: Koska henkinen tai fyysinen väkivalta ei tule tyhjästä. Ne tapahtuu jonkinlaisessa kontekstissa tai ympäristössä, jossa ne näyttää niille lapsille, jotka sillei toimii, ni jollain tavalla mielekkäältä ja järkevältä toimintamallilta.

Sami Rousu [00:06:20]: On, ja lapsilla on kuitenkin ne arkiset tilanteet, mitä tulee. He joutuu tekemään paljon ratkasuja, nopeasti. Ja jos aikuisilla on joskus haasteita näiden asioiden kanssa, niin voi vaan kuvitella, kuinka haastavia nämä on lapsille.

Maija Lanas [00:06:35]: Tuo on hirveen tärkee ja kiinnostava, minkä sä nostit tossa esiin, että tuntuu, et joskus me odotetaan, että lapset pystyis itse keskenään keskuudessaan ratkomaan sellasia haasteita ja ongelmia, mitä mekään ei pystytä keskenämme ratkomaan.

Sami Rousu [00:06:48]: Se on totta. Ja toisaalta pitää aina muistaa, että koulu, esimerkiksi on loistava tapa turvallisesti opetella näitä asioita. Että meidän tehtävä aikuisena on myöskin tukea sitä, että nuoret ja lapset oppivat käsittelemään tunteita. Ja oppivat myöskin miettimään sitä, miltä se tuntuu toisen kannalta. Ja meidän aikuisten tehtävä on juuri opastaa tässä työssä heitä eteenpäin.

Maija Lanas [00:07:14]: Elikkä jos lapsille ja nuorille koulussa tulee vertaisristiriitoja ja vertaishaasteita, ni se ei ole epäonnistuminen, vaan välttämätön osa koulua, jossa oppiminen mahdollistuu.

Sami Rousu [00:07:25]: Mun mielestä kyllä. Ihminen oppii virheistä.

Maija Lanas [00:07:28]: Kyllä. Toki tästä sitte erillinen asia on kouluväkivalta, joka ei oo myönteinen, iloinen oppimisen paikka, vaan monesti rikos.

Sami Rousu [00:07:37]: Näin se on, ja monesti kun kattoo niitä keissejä, mitä koulumaailmassaki tulee, jos se siirrettäisiin suoraan aikuisten maailmaan, niin kyllä siinä hyvin nopeasti raastuvassa oltais. Eli vakavista asioista puhutaan silloin.

Maija Lanas [00:07:51]: Puhutaan seuraavaks tästä väkivallasta. Mitä väkivalta koulussa nykyään on, miltä se näyttää? Voitko sä antaa esimerkkejä?

Sami Rousu [00:08:01]: No se näyttäytyy monenlaisena. Mutta sellanen, mitä nyt ensimmäisenä mieleen tulee, on väkivallalla uhkailu. Uhataan väkivallalla, jos ei suostu toimimaan tietyllä tavalla. Ja esimerkiksi nykyään tulee vastaan sitä, että myyntirinkejä kun on, niin sieltä pois haluaminen tai… Pyritään pakottamaan toinen väkivallan uhalla toimimaan siinä myyntiringissä. Ja toinen mikä mun mielestä pitää ottaa huomioon on se, että kouluväkivalta ei välttämättä aina vaadi sitä kohdetta. Et se ei ole juuri kohdennettu johonkin tiettyn nuoreen. Vaan se voi olla toimintaa, joka luo sellasen väkivallan ilmapiirin, joka on uhkaava sillon kaikille. Ja tämä on asia, mikä minun mielestä pitää myöskin olla aina tietonen. Et sillon ku puhutaan väkivallasta ja jos puhutaan vaikka nuoresta, joka on käyttäytynyt väkivaltaisesti, niin välttämättä ei löydy jotain yksittäistä kohdetta, johon se on kohdistunut. Vaan se toiminta kohdistuu koko joukkoon. Jolloin ei voida yksilöidä jotain yksittäistä nuorta tai yksittäisiä nuoria siinä.

Maija Lanas [00:09:11]: Kuulostaa aika haastavalta tilanteelta ratkasta ja lähteä selvittämään opettajanaki. Tällanen väkivalta, oli se monikohteista tai yksikohteista, oli se henkistä tai fyysistä, niin täähän on rikos.

Sami Rousu [00:09:26]: Kyllä.

Maija Lanas [00:09:27]: Ja tapahtui se koulussa tai koulun ulkopuolella, niin se ei ole koulun asia, vaan se on yhteiskunnan asia.

Sami Rousu [00:09:33]: Kyllä se mun mielestä näin on, et me kouluna olemme yhteiskuntaa, ja meidän täytyy yhteiskuntana kantaa vastuu tässä.

Maija Lanas [00:09:41]: Koulusta siis joudutaan joskus tekemään ihan rikosilmotus.

Sami Rousu [00:09:44]: Kyllä, näin on, valitettavasti näitä joutuu tekemään.

Maija Lanas [00:09:47]: Ja se on varmasti, osaan kuvitella, että monesti nuorille havahduttava asia, että rikos on rikos, tapahtuu se koulun seinien sisällä tai ulkopuolella.

Sami Rousu [00:09:56]: On. Ja se voi joskus olla jopa yllätys nuorelle siinä mielessä, että hän saattaa jopa kokea ensimmäisen kerran eläessään, että hän joutuu vastuuseen teoistaan. Et löytyykin takaseinä.

Maija Lanas [00:10:09]: Tärkeetä. Tutkimuksen keinoinhan siihen ei vielä ole keksitty ratkasua, täntyyppiseen kouluväkivaltaan tai vakavaan koulukiusaamiseen. Meillä on useita eri malleja tai strategioita tai toimintamalleja, millä yritetään puuttua ja ehkästä, mutta se lopulta palautuu aina siihen kysymykseen, että miksi ihmiset kohtelee toisiaan julmasti. Ja miten ihmiseen voisi vaikuttaa niin, että he ei tekis niin.

Sami Rousu [00:10:34]: Tämä on asia, minkä kanssa minäki painiskelen melkein viikoittain. Ja se on hyvin raskasta, ei pelkästään meille aikuisille siellä koulussa, mutta totta kai niil oppilaille, mutta myöskin heidän perheille. Ja perheiden kanssa toimittaessa on hirveän tärkeää huolehtia siitä kommunikoinnista ja siitä, et se kommunikointi on turvallista ja kunnioittavaa. Ja rakentavaa. Ja pitää huoli siitä, että kaikilla osapuolilla on tunne siitä, että meillä on yhteinen tavote, joka on se nuoren hyvinvointi. Riippumatta siitä, onko nuori ollut sen väkivallan kohteena tai se kohdistaja, niin aina pitää muistaa kuitenkin se, et sen taitamattoman toiminnan takana on aina kuitenkin tarve, joka huutaa tulla kuulluksi. Ja meidän tehtävä perheen kanssa on löytää tämä tarve ja vastata siihen.

Maija Lanas [00:11:28]: Tuo on tosi tärkeetä, miten sä nostat esiin ton perheenkin kunnioittavan kohtelun. Kiusaaminen ja erityisesti koulukiusaaminen on niin älyttömän iso asia yhteiskunnallisestikin, että semmosta syyllisyyspalloa heitellään suuntaan jos toiseenkin.

Sami Roussu [00:11:42]: On, ja se häpeä, mikä syntyy siinä vaiheessa vanhemmille, kun koulusta vaikkapa soitetaan, että teidän nuori tai lapsi on tehnyt tällä tavalla. Niin se vanhempien tunne siitä omasta vanhemmuudesta ja se häpeä siitä, että he olisivat jotenkin kenties epäonnistuneet vanhemmilta, niin se on aika suuri. Ja sen joskus huomaa todella voimakkaasti. Ja sit se ilmenee monella eri tavalla, muun muassa suojatumistarpeena, puolustautumisena, joskus jopa hyökkäyksenä sitä koulun opettajaa kohtaan.

Maija Lanas [00:12:17]: Pystytkö sä siinä, miten sä kommunikoit, niin onko sulla keinoja tukea vanhempaa niin, että vanhempi kokis tarvetta olla puolustautuva tai defensiivinen itteään tai vanhemmuuttaan tai lastaan kohtaan?

Sami Rousu [00:12:29]: No kyllä se mun mielestä lähtee siitä, tai se miten minä esimerkiks toimin, on se, että kun ollaan yhteydessä kotiin, niin täytyy painottaa sitä, että teillä nuorella nyt tuli huti. Mutta siitä hudista huolimatta teillä on mahtava nuori, joka ymmärtää, mitä on tapahtunut, ja kantaa vastuun. Ja sitä kautta vanhemmille on tärkeä saada se tunne siitä, että he ovat onnistuneet vanhempina edelleenkin. Et tavallaan se vanhemmuus pitää antaa takaisin, jos heille on tullu semmonen tunne, että he olisivat jotenkin epäonnistuneet. Ja nuorelle on kauhean tärkeä myöskin, että hän kuulee tämän keskustelun. Et hän kuulee sen, miten minä keskustelen vanhempien kanssa. Koska se luo myöskin sitten nuorelle sen turvallisuudentunteen, itselle, et hän voi mennä kotiin. Ei tartte välttämättä pelätä. Mut myöskin nuorelle tulee sillon se tunne, mikä on äärettömän tärkeä, että vaikka tuli huti, niin toi opettaja edelleen arvostaa minua. Eli se teko oli taitamaton, mutta minun ihmisarvo on edelleen säilyny.

Maija Lanas [00:13:39]: Kiusaaminenhan nousee monenlaisesta, eri tasoilla olevasta turvattomuudesta ja turvattomuuden tunteesta. Mitä mä kuulen tossa, että sä kerrot, on kuinka palauttaa turvallisuuden tunnetta siihen tilanteeseen.

Sami Rousu [00:13:51]: Kyllä. Ja aika useasti kun lähetään perkaamaan näitä tilanteita, niin sen taitamattoman toiminnan takaa löytyy nimenomaan se tarve kuulua joukkoon. Tarve tuntea itsensä turvalliseksi. Ja tämä tarve ilmenee toimintana, joka ei ole välttämättä hyväksyttävää.

Maija Lanas [00:14:11]: Pahimmillaanhan kiusaamista lähetään ratkomaan tuomitsemalla ja syyllistämällä ja syyttämällä ja hakemalla syyllisiä. Joka on omiaan lisäämään sitä turvattomuutta, joka alun perin siihen kiusaamiseen johti. Must on kiva kuunnella, kun sä kerrot siitä, kuinka tuoda sekä kaikille mukana olleille lapsille ja nuorille arvostettu ja kuultu olo. Ja myöskin heidän vanhemmilleen.

Sami Rousu [00:14:32]: Kyllä. Ja jos ajattelee nuorta, jonka pohjimmainen pelko on, että hän ei kelpaa, hän ei kuulu joukkoon. Niin minä en halua olla se, joka toteuttaa sen pahimman painajaisen.

Maija Lanas [00:14:45]: Sen toteuttaminen johtais todennäköisesti kiusaamisen lisääntymiseen, niin ikään myöskin.

Sami Rousu [00:14:50]: Kyllä. Ja käytännössä vahvistais sitä tarvetta toimia jatkossakin siten, että suojelee itseään.

Maija Lanas [00:14:57]: Hirveen tärkeetä, tärkeitä asioita nostat esiin. Mua kiinnostaa nyt, että tossa opettaja on tosi monen keskellä. Sä kuvaat paitsi sitä yksittäisen kiusaamistilanteen käsittelemistä, niiden mukana olleiden kaikkien lasten ja nuorten tunteiden lukemista ja kunnioittamista ja tunnistamista. Ja lisäks vielä heidän vanhempiensa tunteiden ja lähtökohtien kuulemista ja tunnistamista. Mua kiinnostaa nyt, että millasta on olla opettaja sellasessa tilanteessa, kun sun keinot ei riitäkään. Koska siinä on… Sä kuvaat niin monenlaisia häpeän ja suojautumisentarpeen tarpeita, että joskushan se varmaan menee pieleen silti. Entä jos sä et pystykään ratkasemaan… Ja sitte samalla media tuuttaa joka tuutista, että kun opettajat eivät yritä tai kun opettajia ei kiinnosta.

Sami Rousu [00:15:50]: Siis tuohan syö sielua. Se on, vois ajatella, että yks pahimpia asioita, mitä mie voin ajatella itsestäni, että mitä voi kokea, on juuri tuo. Ja yhtä lailla opettajana mie käyn läpi niitä samoja tunteita. Ja voimattomuuden tunne ja sieltä tuleva semmonen häpeä, niin se on tunne, jota on vaikea käsitellä ja hyväksyä. Mut samaan aikaan pitää muistaa se, että koulun velvollisuus kuitenkin on aina puuttua. Ja monesti sitte esimerkis luokan ohjaajana tai luokanopettajana, se kulminoituu häneen ja hänen tehtäväksi. Ja siinä tulee tämä kommunikointi kodin kanssa äärettömän tärkeäksi. Mut siinä täytyy aina muistaa se, että se luokanvalvojan tai ohjaajan jaksamisen rajat voi tulla yllättävän äkkiäkin vastaan. Et siinä pitää aina muistaa se oma jaksaminen ja se, mitä voi tehdä ja millon voi tehdä. Ja johdon rooli on tässä tärkeä myöskin. Että tavallaan luodaan sellanen ympäristö, jossa me työntekijät voidaan mennä sanomaan, et nyt on tullu raja vastaan, minä tarvitsen apua. Et sen uskaltaa sanoa. Toisaalta kollegat on siinä äärettömän hyvä asia. Hyvät, luotettavat kollegat, välittävät kollegat rinnalla. Se auttaa paljon. Mutta nämä on vaikeita tunteita ja riittämättömyyden tunne on ainakin mulla se kaikkein pahin. Sitä on kauhean vaikea hyväksyä ja käsitellä. Ja se on niitä harvoja asioita, mitkä enää todella menee ihon alle. Ja ne menee todella syvälle. Ja ku varsinkin mulla ku on halu auttaa, halu ymmärtää. Ja omien kokemuksien kautta vois kuvitella, että olis jonkunlaiset tuntosarvet oikein, että tuntis ja huomais kaiken. Ja kun sitte tajuaa, että näin ei olekaan, niin se on sellanen, että se lyö joka kerta. Ja just se, että se auttamisen halu, ja sitten kun huomaaki, että ei ole keinoja. Sä olet ihan avuttomana siinä tilanteessa, niin se yllättää joka kerta. Ja se ei välttämättä ole kiva se tunne, mikä siinä hetkessä tulee.

Maija Lanas [00:18:20]: Sulla on tosiaan itsellä vakava koulukiusaamistausta, sä olit vakavasti koulukiusattu.

Sami Rousu [00:18:23]: Kyllä.

Maija Lanas [00:18:26]: Osaan kuvitella, että tällasissa tilanteissa ne muistot saattaa tulla joskus takasinkin, jos sä oot todistamassa sitä koulussa.

Sami Rousu [00:18:34]: Kyllähän se näin oli. Varsinkin uran alkuaikoina, niin valitettavasti ne omat traumat puski läpi. Ja hävettää suorastaan sanoa, ja myöntää, että varsinkin siinä uran aivan alkuaikoina, niin minä annoin sille minun traumalle sen tilan huutaa. Ja ne on hetkiä, joista ei todellakaan ole ylpeä. Ja nyt jos kenellä tahansa aikuisella, joka tekee nuorten kanssa töitä, et jos siellä on se tausta, traumatausta. Jos niitä ei ole käsitelly, niin on aina olemassa se vaara, että ne haavat aukeaa. Ja siinä hetkessä on äärettömän tärkeä olla se kyky pysäyttää ittensä, laittaa ne tunteet syrjään. Ja keskittyä ainoastaan siihen hetkeen ja siiheen nuoreen, joka on siinä, ketä on auttamassa. Ja käsitellä ne tunteet myöhemmin. Mutta. Varsinkin sillon uran alussa ne tunteet oli ku tsunami. Ennen ku mie tajusin mittään, ni mie pyörin jo siellä kaiken sen romun seassa. Se vei minut mennessään ennen ku mie ehin tajutakaan mitään. Ja se vain pahensi sitä omaa häpeäntunnetta siinä vaiheessa.

Maija Lanas [00:19:49]: Tässä nousee niin monella tavalla nyt esiin, miten monen asian äärellä ollaan, ku puhutaan ilmiöstä, joka typistetään kiusaamiseksi. Et kuinka monia vaikeita vanhempien tunteita, on nuorten kesken ja se kuinka paljo vertaiskulttuurikysymyksiä on. Kuinka paljo koulun ulkopuolelta tulevia kuten myyntirinkijuttuja kysymyksessä on. Miten vaikeita tunteita opettajilla on, opettajan henkilökohtanen tausta. Sen kaiken äärellä varmaan on joskus vähän voimaton olo. Ja kuinka ymmärrettävää onkaan, että joskus opettajat kertoo, että he lähtee hakemaan ratkasuita kyynisyydestä, kun ei mikään muu ratkaisu tunnu enää toimivan. Miten voi olla kyynistymättä?

Sami Rousu [00:20:30]: Hirveen hyvä kysymys. Mie itse huomasin sen, että nyt ei ole kaikki kunnossa, kun mie itte aloin puhumaan kyynisyyden äänellä. Yhtäkkiä tajusin, että minusta on tulossa kyyninen. Ja mä aloin puhumaan tavalla, josta huoku se, että mulla ei ole, tässä ei ole toivoa. Että mä olen menettäny uskoni. Mulla tuli semmonen tunne, et mä olen hukannu itteni. Ja se oli se hetki, millon mie itte havahuin, että nyt on aika pysähtyä. Nyt on aika ottaa askel taaksepäin. Ja tajusin, että sinun pitää hoitaa itsesi, ja minun pitää hoitaa itteni ensin kuntoon, että mie voin auttaa muita. Että kyynisyys on vaarallisen helposti hiipivä juttu, mikä sieltä helposti tulee siinä vaiheessa, kun on toivottomuuden äärellä.

Maija Lanas [00:21:28]: Elikkä sä aloit puhua kyynisyyden äänellä. Se on musta siististi sanottu. Et jos sulla ei ole toivoa, jota välittää enää, niin sit siinä ei ole paljon annettavaa lapsille tai vanhemmille, sellases tilanteessa, osaan kuvitella, jossa opettaja on keskeinen toivon lähde sillon ku lapset on itseään suurempien asioiden äärellä. Ja vanhemmat on itseään suuremman häpeän äärellä. Ja sä aikasemmin kuvasit mun mielestä tosi ihanasti sitä, kuinka opettaja pystyy tuomaan sitä turvallisuutta ja toivoa sellasessa tilanteessa, jossa ihmisellä se saattaa puuttua. Niin mitä sä sitten teit, kun sä aloit puhua kyynisyyden äärellä. Sä kerroit, että pitäs päästää irti. Päästitkö irti, ja mistä?

Sami Rousu [00:22:12]: Päästin. Mä lopulta tajusin sen, että mä olen ihan loppu. Mie väsyin täysin. Ja siinä vaiheessa mulle jo kollegatkin sano, että sä oot kauhean väsyny, et onks sulla kaikki kunnossa. Ja tässä me tullaan just siihen, että ne kollegat siinä rinnalla, ne ihmiset siinä rinnalla… Mä oon äärettömän onnellinen siitä, että mulla on semmosia ihmisiä siinä ympärillä, jotka sanoo suoraan, että nyt ei oo kuule kaikki kunnossa. Mie menin työpaikkalääkärille. Olin kuukauden sairaslomalla. Astuin syrjään. Ja sinä aikana, kun se väsymys sitte tavallaan anto periksi, pysty kattomaan taas vähän kauempaa niitä asioita. Mie huomasin pikkuhiljaa kuinka se toivo alko tulleen takas. Kuinka se usko tuli takas. Ja lopulta huomasin tule-… Mie löysin sen tunteen siitä, että mie haluan takas. Mie haluan takas tuonne auttamaan niitä nuoria. Et se on se paikka, mihin mie kuulun. Se tunne tuli takas. Mut jos mie oisin jääny siihen pyöritykseen, minust ei ois jäänyt mitään jäljelle. Luojan kiitos mul on kollegoita, joilla oli rohkeutta sanoa, et onko kaikki kunnossa.

Maija Lanas [00:23:40]: Kun puhutaan koulukiusaamisesta, niin puhutaan lopulta lasten ja nuorten jaksamisesta, vanhempien jaksamisesta ja opettajan jaksamisesta olla jotenkin siinä kaikessa keskellä semmosena toivon lähteenä ja turvallisuudentuojana. Ja jotta opettaja pystyy tekemään sen, niin joskus kerta kaikkiaan tarvii ottaa tauko.

Sami Rousu [00:23:59]: Kyllä. Ja ehkä se, minkä mä olen oppinut nyt, on se, että minun ei tarvii osata kaikkea. Minun ei tarvii pystyä ratkasemaan jokasta maailman murhetta. Mut siinä hetkessä riittää, et mä olen läsnä, mie kuuntelen. Ja siinä hetkessä mie pystyn antaan nuorelle ja myöskin vanhemmille sen tunteen, että tässä on kaikki ok. Tässä hetkessä kaikki tunteet on hyväksyttyjä ja tässä hetkessä jokainen ihminen, joka tässä on, on arvokas juuri sellasena ku on. Sen mie voin tehä. Ja muuta mie en oikeastaan itseltäni voikaan vaatia.

Maija Lanas [00:24:43]: Suuri kiitos, Sami Rousu. Tässä on tullu koulukiusaamista koskevaa tutkimustietoa toivottavasti mahdollisimman käytännönläheisessä paketissa.

Sami Rousu [00:24:52]: Kiitoksia oikein paljon ja kiitos että pyysit mukaan.

Miesääni [00:24:57]: Tätä podcast-sarjaa olivat tekemässä tosi monta supervoimakasta ammattilaista. Minna Hellsten, Marjo Immonen, Pauliina Kanervo ja Jussi Tomberg Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluista. Oulun yliopistolta Katri Koivu, Kati Kyllönen, Heini Pohjola. Pasi Alatalo hoiti tekniikan. AVI:lta Sirpa Kova, Linda Mård, mainostoimisto Uleåborgista Jani Kaarlela ja Mika Pyhähuhta.