#17 Mielenterveyden edistäminen peruskoulussa

Juonto [00:00:00]: Tietoa, tutkimuksia, tuloksia. Sivistyksen supervoimia podcast. Sivistys on supervoima, joka kasvattaa tiedolle ja taidolle siivet. Sivistys on sitä, että tietää enemmän ja luulee vähemmän. Sivistys rakentaa tiedon ja taidon atomeista välittävän ja vastuullisen ihmisen. Sivistyksen supervoimia, podcast-sarja, jossa kuulet supervoimien tekijöistä ja siitä, miten kaikki liittyy ihmeellisesti kaikkeen. Kuuntele ja vahvistu.

Haastattelija 1 [00:00:33]: Terve ja tervetuloa Sivistyksen supervoimia-podcastin pariin. Aiheena tänään on mielenterveyden edistäminen koulussa. Minun nimi on Matias Uikari ja toimin erityisopettajana Laanilan yläkoulussa. Keskustelukumppanina tänään filosofian tohtori, Anna Onnela. Moikka.

Puhuja 1 [00:00:49]: No, terve. Ja kiitoksia, että sain tulla tänne.

Haastattelija 1 [00:00:53]: Älä mua kiittele. Kiitellään yhdessä. Täällä on mahtava olla sun kanssa. Kerrotko vähän itsestäsi?

Puhuja 1 [00:00:59]: Joo, olen tosiaan Onnelan Anna ja väittelin viime keväänä Oulun yliopistosta, pääaineena lastenpsykiatria. Tutkin siellä mielenterveyden edistämistä peruskoulussa. Tutkimus koostui useasta eri osasta, joissa tarkasteltiin minkälaisia mielenterveyden edistämisen interventioita on toteutettu kouluissa ja opettajien näkemyksiä näistä interventioista ja oppilaiden hyvinvoinnista ja miten oppilaat kokivat interventiot. Niiden vaikutuksista.

Haastattelija 1 [00:01:35]: Itse toimin tällä hetkellä Laanilan koulussa. Olen siellä kuutisen vuotta ollut. Tätä ennen olin varhaiseritysopettajana tuossa pari vuotta. Sitten olen tehnyt paljon sijaisuuksia alakouluun ja erityiskouluun. Sillä tavalla on erityisopettajakentällä menty jo useampi vuosi. Ennen kuin mennään tähän aika vakavaan ja tärkeäänkin aiheeseen, niin ajattelin kevyesti aloittaa. Minä olen joskus sanonutkin kaverille, että jos joskus pääsen podcastiin, niin  ehdottomasti haluan pitää tuon Lampaita ja leijonia -osion. Sanooko Anna sulle mitään, mitä tämmöinen osio on?

Puhuja 1 [00:02:15]: Veikkaisin, että tämä liittyy jotenkin urheilutermeihin ja itse en silleen urheiluihmisenä, niin jos voisit vähän avata tätä Lampaat ja leijonat.

Haastattelija 1 [00:02:27]: Joo, eli tosiaan nykyäänhän kyllä toki poliitikoillekin annetaan aina Lampaat ja leijonat, että kuka on pärjännyt hyvin. Jos joku on pärjännyt oikein hyvin on saanut kolme leijonaa. Jos menee vähän heikommin, niin yksi leijona. Mutta tosiaan mä nyt ajattelin, että tämä kun nyt on ensimmäinen tämmönen podcast-kerta ja jos joskus minua kysytään uudestaankin, niin lähdetään posin kautta ja jättäisin nuo lampaat pois, eli lähtisin pelkillä leijonilla liikkeelle. Miltä kuulostaa?

Puhuja 1 [00:02:59]: Kuulostaa oikein hyvältä.

Haastattelija 1 [00:03:01]: Allright, eli yksi leijona – Sivistyksen supervoimia -podcast-sarja. Eli ajattelin antaa heti tässä kärkeen leijonan tästä, koska… Tämä täytyy myöntää, että joskus Tomperin Jussi on jakanut Facebookissa ja mulla… Tämä oli jäänyt mulle mieleen, mutta täytyy myöntää että en ollut ottanut podcasteja haltuun, ennen kuin minua pyydettiin tähän puhujaksi. Tämähän vastaa juurikin semmoiseen haasteeseen, että meillä ei tietoa jaeta riittävästi. Monesti kuulee tuolla opettajanhuoneessa ja käytävillä puhutaan, että kun tätäkään ei ole. Itse asiassa tällä viikolla päiviteltiin erityisopettajien kanssa, että kun tätäkään tietoa me ei tiedetty. Mutta totuushan on myöskin se, että meillä on esimerkiksi Akkunassa valtava hyvää materiaalia, mutta kun tämän päivän opettajien haasteet on… Aika tuhteja päiviä tehdään, niin ei sitä niin sanotusti iltaisin jaksa välttämättä hirveästi tankata. Ja nyt kun on ottanut nämä podcastit sillä tavalla haltuun, että olen käynyt pikkusen kävelemässä ja ulkoillut ja tehnyt takana terassia, niin on ollut tosi kiva kuunnella näitä podcasteja. Eli sille mä löisin yhden leijonan tähän heti kärkeen ja tällä tavalla annetaan vähän posia tälle sarjalle. Ja kaksi leijonaa menee tuolle Jussi Tomperkin introlle. Ei yhtään vedetä kotiinpäin, koska Jussihan on Laanilan koulun entinen opettaja, mutta kyllä pitää sanoa että yksi Suomen parhaista, ellei paras intro on tuossa startissa. Itse olen tämmöinen podcastien suurkuluttaja, niin tykkäsin ja kyllä laittoi hymyn huulille. Ja nyt kun vedettiin vähän kotiinpäin, niin nyt laitetaan kolme leijonaa Laanilan koulun lisääntyneille resursseille. Elikkä vedettiin täysin kotiinpäin, mutta mä vähän perustelen miksi annetaan kolme leijona. Eli me ollaan kerrankin tuolla Laanilan koulussa saatu lisää resursseja ja ollaan päästy oikeasti vastaamaan tukeen, miten siihen kuuluu. Tämä on varmaan syy, minkä takia mutkin on pyydetty tänne podcastiin. Olemme lähdettäneet rakentamaan meidän koulun ryhmää, joka keskittyy oppilaisiin joilla on haasteita tulla kouluun. Tätä on tehty tätä työtä jo useampi vuosi ja siellä on ollut mahtavia tyyppejä aloittamassa tätä minun kanssa, mutta nyt viime keväänä meillä tuli iso askel, että saimme sinne kouluvalmentaja-nimikkeellä tämmönen kuin Sara Pöykiö. Hänen työparinaan nyt sitten eritysopettaja Johanna Väyrynen vetää tätä ryhmää. He saavat pelkästään keskittyä nyt, miten nyt sanoisin, semmoiseen ryhmään johon on rauhallista mennä ja jossa tarjotaan rauhallinen oppimisympäristö. Tämä on ensimmäinen Oulun niin sanotusti normaali yläasteella. Eli siitä iso posi ja pitää tässä kiittää alueellista palveluvastavaa Ulla Metsästä ja rehtoria Mikko Sänttiä sekä heidän esimiehiä, että tämä on mahdollista. Heitän vielä tähän, kun pääsin tänne podcastiin puhumaan, niin heitän tällaista, että tämä on nimenomaan sellaista vaikuttavaa kehitystyötä ja toivoisin tähän kärkeen heti että tämänkaltaisia ryhmiä meillä olisi enemmän Oulun kaupungissa. Eli tälle on iso tarve ja meidän aineopettajatkin antavat siitä valtavasti koko ajan posia. Hyvä, nyt on kevyempi… Tai en tiedä kuinka keveä tämä oli tämä viimeinen, mutta päästään eteenpäin. Anna, mitä on mielenterveyden edistäminen koulussa, tai miksi mielenterveyttä pitäisi edistää koulussa, tai mikä sai kiinnostumaan ylipäänsä aiheesta? Tällaiset tukikysymykset heitän heti kärkeen.

Puhuja 1 [00:06:39]: Kiitos. Taidan napata ensimmäisenä viimeisestä kysymyksestä, että mikä sai kiinnostumaan aiheeseen. Tämä minun kiinnostus ja oikeastaan tutkimus juontaa juurensa tuonne vuoteen 2011, kun Oulun kaupungissa lähdettiin kehittämään tällaista mielenterveyden edistämisen mallia. Silloin palkattiin psykiatrisia sairaanhoitajia toimimaan peruskoulussa, lukiossa, ammatillisessa opetuksessa ja Byströmin nuorten palveluissa, mutta minun tutkimus kohdistui sitten tuonne peruskouluun. Pääsin siihen kehittämisprosessiin alusta asti mukaan ja siitä kyllä tuli hyvin vahvasti heti semmoinen olo, että tämä on sellainen asia, mitä täytyy tutkia. Ja tässä oikeastaan se tutkimuksen historia, että mistä se lähtee, on että me kehitettiin mielenterveyden edistämisen mallia sidosryhmien kanssa työpajoissa yhden lukuvuoden ajan ja niistä työpajoista saatu materiaali toimi sitten myös osana mun tutkimusmateriaalia. Itsekin koululla ennen toimineena, niin jotenkin se ajatus mulla on aina ollut, että koululla on valtavat mahdollisuudet ja koulussa toimivilla henkilöillä on valtavat mahdollisuudet vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin, mutta se on ollut aika hajanaista ja pirstaleista. Jotenkin tällä tutkimuksella toivoin myös, että niitä menetelmiä tuodaan näkyväksi ja tutkitaan sitä, että onko niillä vaikutusta.

Haastattelija 1 [00:08:19]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:08:22]: Mutta miksi mielenterveyden edistämistä pitäisi koulussa toteuttaa? Lapsuudessa opitut taidot luovat pohjaa aikuisuudelle. Eli ne terveelliset ja hyvinvointia edistävät toiminnat ja taidot, mitkä opitaan lapsuudessa, niin ne tukevat sitten aikuisuudessa. Koulut ovat siihen siinä mielessä loistavia ympäristöjä, että ne kasaavat kaikki lapset lähestulkoon saman katon alle, jossa ovat tavoitettavissa ja jossa niitä interventioita voidaan toteuttaa ja kohdata lapsia. Resilienssi vahvistuu positiivisessa vuorovaikutuksessa, niin koulun aikuisten kuin muiden oppilaidenkin kanssa. Eli on tärkeää, että koulussa on mahdollista tukea sitä resilienssin vahvistumista. Toinen syy on se, että ajattelen että se on kansanterveydellinen teko. Paljon mediassa puhutaan meidän lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Puhutaan jopa mielenterveyskriisistä. Erikoissairaanhoidon käynnit ovat lisääntyneet viimeisen viiden vuoden aikana merkittävästi. Nämä ovat mun mielestä tärkeitä syitä, miksi kouluissa mielenterveyttä tulisi edistää.

Haastattelija 1 [00:09:42]: Kyllä. Tietenkin itsellä on onnellinen tilanne ollut sillä tavalla, että tosiaan kuutisen vuotta yläkoulumaailmaa tallanneena, niin pääsin myös sinne varhaiskasvatukseen ja olen siellä varhaiserityisopettajana. Ja myöskin siellä alakoulussa ja tavallaan ollaan kyllä hyvin saman aiheen parissa aina, että ihan sama missä. Juuri tämä sana resilienssi on kyllä meikäläisen semmoinen suosikkisana, kun mä kohtaan oppilaita, ehkä aikaisemmissa työssä kun kohdattiin vanhempia. Ja mietitään sitä, että sitten tavallaan kun elämässä tulee kaikenlaisia haasteita, että mikä on… Ja tietenkin minä lähden tätä mielenterveysasiaa peilaamaan hyvin paljon tähän koulumaailmaan ja itse ajattelen sitä sillä tavalla, että meillä koulu voi olla se ainut normaali paikka jollekin nuorelle tulla. Ja ylipäätään se, että vaikka on sitä haastetta ja mielenterveysongelmia tai haasteita, niin pidettäisiin kiinni siitä että tullaan joka päivä kouluun. Se on tavallaan yksi konkreettinen toimi, mitä me Laanilassa ollaan lähdetty miettimään. Ja minkälainen oppimisympäristö me luodaan, että sinne olisi mahdollisimman helppo tulla. Että ihan jo itsessään sellaisena läsnäolona on mielestäni aika tärkeää.

Puhuja 1 [00:10:57]: Tosi tärkeitä pointteja sulla tuossa. Me tiedetään, että kun kouluympäristö on sellainen että siellä viihdytään ja kouluympäristö tukee, niin se myös edistää oppimista. Ja tosiaan koulu voi olla se sellainen paikka, missä lapsi kokee, tai nuori kokee olonsa turvalliseksi, ja koulu voi olla sellainen joka tukee silloin kun kotiolot ovat jostain syystä epäsuotuisat.

Haastattelija 1 [00:11:29]: Sulla on ollut hyvin ajankohtainen aihe. Löytyikö siellä sitten meille koulumaailmaan nuorten näkemyksiä? Miten he kokivat tämän päivän opettajat ja onko heitä helppo lähestyä?

Puhuja 1 [00:11:47]: Me kysyttiin oppilailta avun saannista ja avun hakemisesta. Me tiedetään aikaisemmista tutkimuksista, että nuoret hakee mielellään apua koulusta, mutta siksi että palvelut siellä koulussa ovat monesti heille saavutettavissa. Mutta se mikä tuli ehkä itsellekin vähän yllätyksenä oli se, että nuoret kokivat että he eivät halua hakea apua koulun henkilökunnalta, erityisesti opettajilta. Ja se apu koettiin jopa negatiivisena. Ja syitä sille että opettajilta ei haluttu hakea apua oli se, että koettiin että siitä avusta ei olisi mitään hyötyä, tai pelko negaatiivisesta kohtaamisesta. Ja siellä tuli ilmi vastauksissa jopa sellaista, että oli koettu että opettaja on sitten toiminut selän takana, tai tämmöisiä epäluottamusta aiheuttavia asioita.

Haastattelija 1 [00:12:46]: Tuohon tietenkin on vaikea napata kiinni. Totta kai, mä itse näkisin mun omalla opettajan uralla, että jokainen opettaja pyrkii aina parhaaseensa ja pyritään siihen, että oppilat tulevat kuuluksi. Varsinkaan, että ei lähdettäisi mitään selän takana… Kun puhutaan nuorista yläkouluoppilaista, yleensä painotan aina, oppilaillekin sanon, että tämä on luottamuksellista asiaa, mutta jos sitten tulee luottamuksellista asiaa, sellaista missä minulla on virkavelvollisuus ilmoittaa eteenpäin tai ottaa puheeksi, niin kerron myös sen nuorelle. Tätä kautta pyrin pitämään rehdin, reilun keskustelun. Sitä en silleen osaa tunnistaa, mutta ehkä semmoinen mitä miettinyt tässä ja nyt on taas hyvin tämmöstä ajankohtaista asiaa ja ollaan paljon puhuttu opettajien työkuormasta, niin sitä että kuinka paljon me oikeasti jaksetaan arjessa, keretään arjessa kohtaamaan niitä oppilaita. Ja sittenhän meillä on äärettömän paljon tutkimusta ja siitä puhutaan ja koulutusta ja meillähän on itse asiassa ollut tää Sky-hankekin, jonka kautta meillä on tullut hyvin sanoitettua sitä, että mikä on tärkeää – se varhainen puuttuminen ja se, että huomataan ja otetaan puheeksi. Mutta sitten se, että jos kuorma on opettajilla valtava, niin mistä tietyllä lailla se jaksaminen ja se energia ja se aika jokaiselle oppilaalle. Nyt sitten haluan nostaa yhden havainnon, mikä nyt on itsestäänselvä varmasti opettajille, mutta itse haluan sen vielä kuitenkin sanoittaa tähän, että on hyvin eri asia toimia alakoulussa kuin yläkoulussa opettajana. Kun oon itse ollut siellä luokanopettajana, niin siellä on aivan eri aika olla sen yhden oppilaan kanssa, kuin sitten taas siellä aineenopettajalla. Vaikka nyt yhteiskouluun en ole päässyt toimimaan, niin en tiedä kuinka siellä on pehmennetty sitä askelta, mutta sehän on aikamoinen muutos. Mutta jos nyt puhutaan, kun itse tietenkin nyt olen yläkoulussa, niin puhutaan aineenopettajasta, niin sillä saattaa olla se 150 oppilasta, niin missä se on tavallaan se paikka siihen varhaiseen puuttumiseen ja se jaksaminen. Ja mistä saadaan sitä aikaa? Meillä on aika OPS:t pumpattu täyteen sillä tavalla, että siellä on hirveät vaateet tehdä. Ei ole niin sanottua löysää, mistä tuossa itse asiassa yhdessä podcastissa jo puhuttiinkin hyvin, tämän asian tiimoilta. Mun mielestä se lähtee enemmän monesti tämmöistä käytännön asioistakin, kuin se että opettajalla ei olisi halua kohdata oppilasta. Siinä mielessä se on tärkeä tavallaan nostaa mun mielestä tässä esiin.

Puhuja 1 [00:15:26]: Joo. Tuossa oli tosi monta hyvää asiaa, mihin jotenkin haluaisin tarttua tuossa. Tämä opettajien halu olla läsnä ja auttaa ja kuunnella, niin se tuli myös tuossa tutkimuksessa, kun kysyttiin koulun henkilökunnalta heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään, niin sieltä kyllä tuli tosi vahvasti se halu auttaa ja huoli oppilaiden hyvinvoinnista, mutta siellä tuli juurikin nämä mitä nostit, että tarvittaisiin lisää jotenkin aikaa ja mahdollisuuksia ja resursseja, mutta toisaalta myös tietoa. Opettaja voi kokea myös jotenkin keinottomuutta siinä tilanteessa, kun näkee että oppilas voi huonosti, tai oppilaalla on hankala olla, niin ei välttämättä löydy sitten siinä hetkessä niitä työkaluja, että miten se oppilas kohdataan, tai miten sitä asiaa tulisi viedä eteenpäin. Nämä voivat olla syitä oppilaiden kokemuksille, että he ovat jotenkin tulleet siinä tilanteessa, kun he ovat hakeneet sitä apua, niin he eivät ole tulleet kuulluksi, tai he ovat tulleet pois lähetetyksi. Tässä voi olla myös tietynlainen tarpeiden ristiriita, tai että ne eivät kohtaa ne opettajien ja oppilaiden tarpeet toimia tai saada apua ja tukea. Toinen mihin voisin tuosta sun puheenvuorosta napata kiinni on se, että toivoisin että tarkasteltaisiin myös sen kouluyhteisön näkökulmasta. Tiedämme, että opettajat ovat tosi kuormittuneita, resurssit ovat niukat. Niillehän me ei varmaan tässä hetkessä voida mitään ilman jotenkin laajempaa ehkä poliittista keskustelua asian ympärillä. Mutta se, että mitä me voidaan tehdä siinä omassa yhteisössä, yhteisötasolla, että opettajat kokisivat sitä ehkä voimaantumista omassa työssään ja saisivat sitä tukea ja apua niihin hankaliin tilanteisiin. Et jotenkin miten sitä oman yhteisön toimintaa, asenteita, rakenteita, pystytään muuttamaan niin, että se palvelee kaikkien hyvinvointia paremmin? Koska ihan niin kuin lentokoneissakin ohjeistetaan, että jos tulee hätätilanne, niin laita se happinaamari ensin itselle, ennen kuin pystyt auttamaan muita, niin kyllähän se on ihan totta että opettajat tarvitsevat sitä tukea. Ja opettajien täytyy voida hyvin omassa työyhteisössään, että heillä on voimavaroja auttaa niitä oppilaita.

Haastattelija 1 [00:18:17]: Kyllä. Ja oikeastaan tietenkin minähän nyt pystyn puhumaan taas meidän oman koulun näkökulmasta. Tietenkin tätä Sky-hanketta pitää sillä tavalla nostaa, että tätä sitouttavaa kouluyhteistyötä ja nimenomaan tavallaan semmoista läsnäolon tukemista, niin tätä työtä on tehty nyt valtavasti Oulussa. Itse asiassa eilen on ollut tästä kaikille Oulun kouluille koulutus, tästä samaisesta aiheesta, niin sinänsä hyvin ajankohtainen aihe. Ollaan varmasti herätty siihen. Mutta mitä meidän koulussa tavallaan? Mä vähän haastattelin meidän aineopettajia tietenkin tätä podcastia… He nyt sitten tietenkin, kun mä kysyin vähän samankaltaisia kysymyksiä kuin mitä heitit ilmoille, niin hirveästi tietenkin nappasivat nyt tähän, että kuinka mahtavaa on että meillä on nyt tämmöinen ryhmä, koska se samalla kun meillä on tämmöinen ryhmä, joka on erikoistunut semmoisiin oppilaisiin joilla on haastavaa tulla ja siellä on mielenterveysasiaa ja mä oon joskus sanonut, että vähän samankaltainen ryhmä, kun mä oon aikoinaan ollut sairaalakoulussa, niin hyvin samanlaista työtä tehdään, että on jokaisella sellaista rauhallista oppimisympäristöä ja sitä osaamista ollaan lisätty. Niin, aineopettajat kokivat, että nyt on tavallaan samalla joku, jonka kanssa keskustella. Sitten meillä samalla tämä meidän kouluvalmentaja tekee myös semmoista työtä, että jos aineopettaja havaitsee että jollakin on nyt jotakin haastetta, hänellä on opetus kesken, niin hän pystyy soittamaan tämän meidän koulunvalmentajan paikalle ja voi välittömästi tarttua niihin asioihin. Ne eivät jää vellomaan, ne asiat. Aikaisemminkin välttämättä, niin sillä aineenopettajalla ei ole… Se on huomannut jotakin, mutta sillä on seuraava opetustunti sitten, sitä seuraavaa opetustunti. Se on saattanut jäädä vellomaan. Saadaan sellainen välitön tarttuminen. Ja haluan korostaa, että meidän kouluvalmentaja ja erityisopettajat jotka toimivat tässä, niin he ovat nimenomaan erikoistuneet näihin asioihin. Heillä on tästä nyt tietoa, taitoa ja sitten keinojakin miettiä. Ja sitten mitä mä ehkä heittäisin niitä haasteita myöskin mistä vähän jo vaihdeltiin viestiä, niin sanoitkin että me ei voida välttämättä tälle yhteiskunnan tilanteelle mitään, mutta mehän ollaan nyt podcastissa ja saa olla vähän idealisteja ja saadaan vähän niinkun miettiä näitä isommassa mittakaavassa. Mä itse näen, että nyt tällä hetkellä terveydenhoitopalveluthan ovat murroksessa. Siellä haetaan paikkaa. Sosiaalitoimi kertoi jo avoimesti, että on aika tukossa. Viisi vuotta sitten, jos olisi ollut isoja haasteita, ei ole päässyt kouluun vaikka vuoteen, niin olis lähtenyt lyhytaikaiseen sijoitukseen, tai vastaavaan, että se pääsee sieltä ehkä kuntoutumaan ja ehkä saa siellä sellaisen kokemuksen, että pääsee takaisin kouluun. Mä olen pohtinut sitä, että mikä siinä sitten oli tavallaan, että kun se on aika raju toimi ja mä en kellekään perheelle sellaista toivo todellakaan, esimerkiksi tällaista lyhytaikassijoitusta jonnekin eri paikkaan, mutta mä jotenkin itse jäin siihen kiinni, että oppiympäristön muutos… Elikkä monesti sitten se, että on oikein ahdistunut, niin nehän lähtee pienistä puroista monesti ne asiat. Voi olla, että siellä taustalla on traumaperäistä isompaakin, mutta monesti voi olla jotakin hyvin pienillä, että siellä on ollut vähän kiusaamis… Jotakin alakoulussa. Tai siis, tosi moninaiset syythän meillä on. Mutta lähinnä se, että sen oppiympäristön muutoksella, niin tää itse asiassa tämä meidän ryhmä, niin meillä on paristakin eri koulusta käynyt nyt oppilaita meidän koulussa, jotka eivät ole viime vuonna käyneet ollenkaan koulua, mutta kun uuteen kouluympäristöön tullaan, niin on pystynyt käymään… Ei nyt sillä tavalla täysiä päiviä, mutta kuitenkin on saanut koulukontaktin. Kuinka isoa askel se on eteenpäin. Jotakin tämmöisiähän meidän pitää koulutoimen pystyä, kun meillä on nyt ongelmana tämä, että me ei saada kommunikoida sosiaalitoimen ja terveydenhoidon… Kun meillä on tuo…

Puhuja 1 [00:22:14]: Yksityisyydensuoja.

Haastattelija 1 [00:22:18]: On niin kirosana mulle, että en muista enää sanaakaan. Anteeksi. Yksityisen suoja on ajanut yksityisen suojan edelle, eli se on tavallaan, että enää me ei saada… Ammattilaiset eivät saa puhua keskenään asiasta. Minä olen siitä hyvin kriittinen. Näkisin, että olisi todella tärkeää ja sitä niinkun puhutaan resurssipulasta… Me teemme hyvin paljon päällekkäistä työtä terveydenhoidon ja sosiaalitoimen kanssa, niin että pääsisimme keskenämme kommunikoimaan. Mutta nyt kun ollaan tässä tilanteessa, että ollaan vähän niin kuin eri yksiköissä ja ei saada puhumaan keskenään… Mä olen ihan varma, että tämä tulee jossakin vaiheessa muuttumaan ja toivon sitä sydämestäni, että mennään, järkeistetään tätä asiaa, että mitä ammattilaiset saavat puhua keskenään, että tuki toteutuu. Mä sen sanon, että ainahan me voidaan kuitenkin koulun toiminakin tehdä jotakin ja nimenomaan tämänkaltaisilla, että kokeillaan tämmöistä. Ja niin kuin mä kiittelin tuossa kovasti meidän alueellista palveluvastaa Metsäsen Ullaa, kun heitin vähän porkkanaa sille, niin se tarttui ja saatiin hanke kautta tämmöiset henkilöt meille. Nämä ei ole meillä pysyviä resursseja. Sen takia mä tässä yritän ja niinkun oikeasti sanoa, että tämä on ollut ihan merkittävää työtä ja se on merkittävä muutos meidän arkeenkin. Näillähän me pystytään ottamaan ja ilomielin mun mielestä pystytään tekemään myös lähikoulujen välillä oppilasvaihtoa, koska se on hirveän iso asia että se koulukontakti pysyy. Nythän minä katson tätä mielenterveysasiaa täysin tämän koulun silmin, mutta saat varmaan kiinni mitä tarkoitan

Puhuja 1 [00:23:40]: Joo ja minun mielestäni ensinnäkin tosi hienoa kuulla, miten te olette lähestyneet tätä asiaa. Tuossa puheessasi kuulin paljon sellaisia elementtejä, jotka tukevat nimenomaan sitä oppilaan hyvinvointia siellä koulussa, että siellä on ehkä se pieni ryhmä jossa oppilas voi kokea olonsa turvalliseksi. Ja siellä on ne aikuiset, jotka ovat vastassa siellä aamulla, että se on oppilaan näkökulmasta hänen tarpeistaan lähtevää. Siellä on matalan kynnyksen vuorovaikutus erityisopettajan, aineopettajan kanssa. Ja siihen liittyen myös siinä mun tutkimuksessa nousi se, että opettajat, tai ylipäätään kouluhenkilökunta toivoo ja kokee, että heillä olisi mahdollisuus keskustella ja saada tukea sieltä omasta yhteisöstään. Ja onhan se kaikille meille tärkeää saada vahvistusta sille omalle työlle ja saada jotenkin pallotella ajatuksiaan, niin tuo kuulostaa tosi hyvältä.

Haastattelija 1 [00:24:45]: Jos saa välikommentin sanoa vielä just tuohon taas meidän koulun asiaan, että meidän henkilöstössä meidän niin koulunkäyntiohjaajia, erityisopettaja, aineenopettajia, rehtoria myöten, on toki ollut aina teemana vielä nämä asiat ja siellä on tehty valtavasti hyvää, mutta haluan just tuohon mitä sanoit äsken, että nyt meidän keskinäistä keskustelua tulee enemmän. Sitä kautta nämä asiat vielä menevät tietoisemmaksi ja me koulun sisälläkin jaetaan sitä tietoa. Ja totta kai meillä on hyviä hankkeita ollut ja on tullut sitä tietoa. Ja onhan sitä tehty jo niin kauan, kuin minä muistan. Sieltä 80-90 -luvulta asti on tehty tätä työtä ja kyllä opettajat sitä osaa ja siellä on sitä hiljaista työtä, mutta se tulee ehkä paremmin esille just vielä, kun on sitä mahdollisuutta ja resursseja keskustella siinä.

Puhuja 1 [00:25:32]: Ja jotenkin ehkä se, että miten nostit tuossa puheenvuorossa sosiaalitoimen ja terveyspalvelut, niin sellaisen moniammatillisen, monialaisen yhteistyön rakentaminen, että se olisi mahdollisimman helppoa ja oppilaille saatavilla, et pois tämmöisestä lähettämisen ja lähetteiden kulttuurista, vaan siitä, että meillä on se tilanne, että meillä ei oikeastaan ole tällaisia matalan kynnyksen ja varhaisen vaiheen mielenterveyspalveluita. Ja ajattelen, että koulut ovat nimenomaan niitä mihin niitä pystyisi rakentamaan, mutta se ei ole koulujen tehtävä yksin, vaan siinä tarvitaan yhteistyötä. Mielenterveyden edistäminen on kaikkien yhteinen asia.

Haastattelija 1 [00:26:26]: Just tämä. Oikeastaan itse sanon sitä, että miten Laanilan koulussa toimitaan, niin meillähän on ollut… Ja se ei nyt ole mikään salaisuus, että voidaan sanoa että meillä ei ole vuosiin ollut koulupsykologia. Ehkä neljään-viiteen vuoteen meillä ei ollut koulupsykologia. Onneksi meillä on loistava kuraattori ja terveydenhoitaja, joiden kanssa tämä moniammatillisuus toimii, mutta kyllähän heilläkin on ollut valtava kuorma. Nyt on tullut sitten… Mä en nyt ihan tarkkaa päivämäärä, että milloin on tullut, mutta psykiatrisia sairaanhoitajia on myös jalkautunut. Ja just mä vähän haastattelin myös kuraattoria, tätä, ja hän kyllä sanoo että hänellä nimenomaan on nyt selvästi, niinkun… Hän kokee, että hän pääsee taas tekemään enemmän omaa työtä, kun siellä on näitä psykiatrisia sairaanhoitajia jotka jalkautuvat sitten kouluille. Ihan tarkkaan en tiedä, että kuinka paljon tällä hetkellä Laanilassa on kontakteja. Se kertoo vaan siitä, että tietenkin yksityisyydensuojaan… Voi olla ihan hyväkin, että sehän ei mulle edes kuulu, mutta totta kai siinä se kertoo myös siitä, että meillä on tämä yksityisyydensuoja aika vahva, että mä en tiedä kenellä oppilailla on mitäkin asiakkuuksia ja missä. Tavallaan koen, että omissa oppilaissa olis silleen ihan hienoa, että yleensä vanhemmat kertovat sen avoimesti, että mitä on, näissä palavereissa, mutta aina ei. Jotenkin kokisi, että on ihan hyvä varmistua siitä että meillä ne verkostot toimivat. Mutta tässä oli vähän posia kuitenkin ilmassa, että tämä psykiatristen sairaanhoitajien jalkautuminen tuonne kouluille. Ja tästä en ole oikea henkilö kertomaan, en osaa sanoa taustoja kuinka paljon tätä tehdään, mutta sen tiedän että tämä on koko Oulun kouluilla käytettävissä ja kuraattori antoi todella paljon positiivista. Että on taas tehty jotakin steppejä oikein ja toivottavasti näitä steppejä tehdään lisää.

Puhuja 1 [00:28:11]: Tuo on tosi hieno kuulla ja olet kertonut tosi hyviä esimerkkejä yksilötason interventioista, ryhmätason interventioista, niin ehkä sitten sellaisena haasteena vielä heittäisin, että miettiä sitä yhteisötason toimintaa.

Haastattelija 1 [00:28:29]: Kyllä. Sitähän me halutaan tehdä ja tässä sitten tietenkin mennään tähän poliittiseen keskusteluun, että heitetään sinne korkeille päättäjille vähän painetta, että meidän pitäisi miettiä että mikä on yksilönsuoja, että suojaako se sitten yksilöitä, kun me ei voida välttämättä ammattilaiset tehdä niin paljoa töitä. Mutta aikahan alkaa rapsuttelemaan siihen malliin, että pitäisikö me tehdä samalla tavalla kuin monessa urheilupodcastissa sanotaan, että jos olette kuunnelleet tänne asti, niin kiitetään ja onnitellaan meidän kuulijoita. Vai olisiko sulla vielä joku juttu, mikä kannattaisi tähän loppuun nostaa?

Puhuja 1 [00:29:06]: Ei muuta, kuin kiitos tosi paljon näistä keskusteluista. Pidetään mielenterveyden edistämisen asiaa keskustelussa jatkossakin.

Haastattelija 1 [00:29:17]: Kiitos paljon ja oli kyllä jännittävä kokemus.

Juonto [00:29:21]: Tätä podcast-sarjaa olivat tekemässä tosi monta supervoimakasta ammattilaista. Minna Helstén, Marjo Immonen, Pauliina Kanervo ja Jussi Tomberg Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluista. Oulun yliopistolta Katri Koivu, Kati Kyllönen ja Heini Pohjola. Pasi Alatalo hoiti tekniikan. AVI:lta Sirpa Kova, Linda Mård. Mainostoimisto Uleåborgista Jani Kaarlela ja Mika Pyhähuhta.