#19 Haastaako lukion keskeyttäminen ohjaustyötä?

Juonto [00:00:00]: Sivistyksen supervoimia -podcast. Sivistys on supervoima, joka kasvattaa tiedolle ja taidolle siivet. Tämän podcastin tavoitteena on esitellä uusia tutkimusaiheita ja tuloksia opetus- ja kasvatusalan henkilöstölle. Kuuntele ja vahvistu.

Puhuja 1 [00:00:22]: Olen Kirsi Raetsaari. Toimin Raksilan lukion opinto-ohjaajana.

Haastattelija 1 [00:00:32]: Ja minä olen Tuija Anttila. Olen myös siellä Raksilassa opettajana. Minun tehtäväni on tänään vähän kysellä Kirsiltä hänen väitöskirjastaan. Kertoisitko tutkimuksesta yleensä ja sitten ennen kaikkea, että miksi halusit tutkia aihetta?

Puhuja 1 [00:00:47]: No, mun tutkimus koski lukion keskeyttämistä mahdollisuutena ja sitten sitä, että miten lukiolaisten ohjaus voidaan ymmärtää semmoisena käytäntönä, jossa lukiolaisten toimijuutta tuetaan. Mun tutkimusmotiivini oikeastaan oli siellä arjen kohdalla. Siellä huomasin opinto-ohjaajan työssä, että vähän liian moni keskeytti aika helpostikin opinnot, eikä ehkä sitten osallistunut ohjaukseen. Se oli sellainen, mihin kiinnitettiin huomiota monellakin koululla. Sitten oli olemassa kaikenlaista tutkimustietoa kyllä syrjäytymisen riskeistä ja sitten lukiolaisten uupumisestahan me tiedetään aika paljon ja kaikesta, että mikä siihen ehkä vaikuttaa. Mutta semmoiset tiedot eivät oikeasti auttaneet meitä siinä arjessa, kun mietittiin sitä ohjausta, että mitä meidän pitäisi tehdä siinä eri tavalla. Ja sitten tuli toisaalta myös tosi paljon paineita ihan mediasta ja yhteiskunnalta siitä, että pitäisi aina tehdä ohjausta tehokkaammin ja paremmin. Aina monet tutkimustuloksetkin päätyivät siihen ratkaisuun, että pitäisi nyt vain ohjausta tehostaa. Ja sitten se jäi siihen. Eli meillä ei oikeastaan ollut sellaista käytännön tietoa, että mitä voitaisiin parantaa.

Haastattelija 1 [00:02:09]: No, ketäs tässä oli mukana, tässä tutkimuksessa?

Puhuja 1 [00:02:13]: Mä lähdin liikkeelle siitä, että mä ensin keskustelin tästä keskeyttämisestä ohjausta tekevien ammattilaisten kanssa. Mulla oli siinä keskustelukumppaneina psykologeja, kuraattoreita, muiden lukijoiden opinto-ohjaajia, rehtoreita. Sitten aikuislukion ohjauksen väkeä ja myös etsivän nuorisotyön ohjaajia, koska heidän kanssaan tehdään tiivistä yhteistyötä sitten silloin, kun joku miettii keskeyttämistä.

Haastattelija 1 [00:02:38]: Aika laaja joukko.

Puhuja 1 [00:02:44]: No, niitä oli paljon. 32 ammattilaista osallistui siihen tutkimukseen. Mutta sitten sen jälkeen myös tietenkin keskustelin nuorten kanssa. Eli osa, puolet näistä nuorista, jotka osallistuivat, niin olivat valmistuneet lukiosta, vaikka heillä oli tosi paljon haasteita ollut siinä opinnoissaan ja ehkä jo ennen lukiota. Ja sitten puolet olivat sellaisia, jotka olivat päätyneet keskeyttämään. Ja näitä nuoria mä etsin nimenomaan sillä, että kenellä on paljon haasteita ollut lukio-opinnoissa.

Haastattelija 1 [00:03:15]: Olisiko sinulla jonkinlaisia esimerkkejä niistä opiskelijoista joilla niitä haasteita oli ja jossa olisi sitten tosiaan tarvinnut tätä kaikkea lisätietoa, mitä sinä olet nyt tässä väitöskirjassa saanut tutkittua?

Puhuja 1 [00:03:18]: No, ainakin semmoinen yksi mikä tuli siinä aika nopeasti, kävi ilmi, että sitten niiden nuorten kanssa keskustellessa, että haasteet eivät oikeastaan liity siihen keskeyttämiseen, vaan se keskeyttäminen oli ihan erillinen prosessi. Ja toisinpäin sanottuna, että voi kyllä päästä ylioppilaaksi, vaikka taustalla olisi ihan mitä tahansa. Mulla oli esimerkiksi yksi semmoinen nuori siinä, jolla oli ollut sekä englanti että matikka mukautettuna peruskoulussa. Hän oli sitten pitänyt päänsä ja tullut lukioon, vaikka toisin oli neuvottu. Ja hän oli sen tyyppinen opiskelija, että hän otti kaiken mahdollisen tuen vastaan, mitä oli saatavilla. Hän aktiivisesti itse siihen sitten käytti paljon aikaa ja panosti siihen opiskeluun. Hänen motiivinsa oli se, että hän halusi että hänen lapsillaan olisi akateeminen äiti. Ja tämä oli hänellä sitten… Hän valmistui ylioppilaaksi, eli se kantoi ihan loppuun asti.

Haastattelija 1 [00:04:23]: Oliko tämä sun mielestäsi yllättävää, kun sä tähän törmäsit? Tai oliko jotain yllättävää tai sellaista, mitä et tosiaankaan olisi odottanut?

Puhuja 1 [00:04:35]: No, ehkä just se oli yllättävää, että itsekin olin kyllä ajatellut, että aika suoraviivaisesti niin, että jos on paljon haasteita, niin sitten helpommin ehkä keskeyttää. Mutta sen kyllä opin tässä hyvin nopeasti, että ne on kaksi erillistä prosessia. Ja sitten ehkä myös sen, että me koulussa tiedetään itse asiassa aivan murto-osa siitä nuoren tilanteesta. Meille näyttäytyy vain se opiskeluelämä. Ja monesti myös nuoret ehkä rajaavat sitä sillä lailla, että he eivät ehkä puhukaan niistä muista asioista, vaikka sitten kuitenkin ehkä siihen opiskeluun on vaikuttamassa ihan tosi paljon muutakin heidän arkeensa liittyvää. Ja toisaalta sitten toinen oli ehkä semmoinen, että nuoret eivät siis osallistu ohjaukseen, jos he eivät näe sille tarvetta. Että se oli semmoinen, mikä oli semmoinen oikeastaan herätys, että siihen meidän täytyy rakentaa semmoista vähän toisen tyyppistä ymmärrystä. Meillä on hirveän vahva usko itsellä siihen ohjaukseen, että nyt kun me vaan mahdollisimman paljon sitä tarjotaan ja sitä on tarjolla, niin se auttaa. Mutta se ei menekään niin, vaan meidän täytyy myös nähdä se nuorten tarve, että mihin he tarvitsevat sitä ohjausta ja minkälaista ohjausta.

Haastattelija 1 [00:05:31]: Eli tuo oli varmaan aika tärkeä havainto sitten tässä tutkimuksen yhteydessä ja aika avaava.

Puhuja 1 [00:05:34]: Kyllä, niinkun oman työn kannalta, niin ehdottoman tärkeä.

Haastattelija 1 [00:05:41]: Sulla oli taustalla subjektitieteellinen teoria, niin miten tämä subjektitieteellinen teoria… Sä voisit sitä ihan pikkasen avata ja sitten eniten mua kiinnostaa ja ehkä kuulijoitakin, että miten se antaa niitä välineitä ohjaukseen. Eli miten sitä voi sitten hyödyntää sen toimijuuden tukemiseen, joka oli yksi tärkeä tavoite.

Puhuja 1 [00:06:10]: Subjektitieteellisen psykologian näkökulmasta ehkä oleellisin juttu on se, että katsotaan kaikkia ilmiöitä sen toimijan itsensä perspektiivistä. Mä käytän tätä perspektiivi-sanaa siksi, että se on vielä eri asia, kuin näkökulma. Meidän on helppo aina kuvitella tietävämme, että mikä on jonkun toisen ihmisen näkökulma. Mutta sitten, kun mennään oikeasti tarkastelemaan sitä hänen perspektiiviään… Eli sitä voisi verrata siihen, kun vaikka luonnossa katsoo jotain maisemaa. Jos haluaa nähdä sen samalla tavalla kuin toinen näkee, niin täytyy mennä siihen viereen. Eli silloin me keskustellaan niin paljon ja sellaisista asioista, että me päästään siihen samaan käsitykseen, joka sillä toimijalla itsellään… Tai lähelle samaan käsitykseen, joka toimijalla itsellään on siitä hänen tilanteestaan. Ja meidän pitää huomioida sitten myös muu, kuin se ihan semmoinen tiiviisti psykologinen toimijan yksilö. Meidän pitää huomioida siinä, että miten hän näkee sen oman ympäristön ja ne olosuhteet, missä hän toimii.

Haastattelija 1 [00:07:07]: Kuinka vaikeata tai helppoa sun mielestäsi oli tämä vaihe silloin, kun sä olit niiden ohjattavien kanssa? Tai minkälaisia haasteita siinä perspektiivin löytämisessä tuli esiin? Tai tuliko?

Puhuja 1 [00:07:25]: No, ehkä siinä tutkimuskeskustelussa se oli yllättävän helppoa, koska siihenhän pystyy kirjoittaa semmoisen keskustelurungon. Ja siinä sitten tietenkin, kun opiskelijan, tai sen nuoren kanssa siinä keskusteltiin, että nyt mä haluan mahdollisimman paljon tietää siitä sun ajattelutavasta, niin se oli ehkä erilaista. Mutta mä oon sitä mieltä, että sitä voi kehitellä vähän eteenpäin ja siitä saa muodostettua semmoisen ohjauksen, ohjauskeskustelun menetelmänä. Siinä on kuitenkin semmoisia tietyntyyppisiä kysymyksiä, joita voi kysyä, että pääsee lähelle sitä. Siinä itse asiassa haetaan sen toimijan perusteluja, että millä tavalla hän perustelee sitä omaa toimintaansa. Ja niiden perustelujen kautta päästään sitten näkemään, että millä tavalla hän kokee vaikka siinä ympäristössä olevia mahdollisuuksia. Niiden perustelujen etsiminen keskustelussa on kyllä semmoinen asia, mitä voidaan myös ohjauksessa tehdä.

Haastattelija 1 [00:08:15]: Ja varmaan kannattaisi tätä sillä tavalla tosiaankin laajentaa, että näin opettajana ja ryhmäohjaajana, niin kyllähän mä näen, että tuolle on ihan tarvetta tavallisen ryhmän ohjauksessakin ja opiskelijoiden erilaisuuden ymmärtämisessä.

Puhuja 1 [00:08:34]: Kyllä varmasti ja se onkin mulla yksi tavoite, että sitä ehkä pitää tässä vielä kiteyttää. Ja myöskin näen, että ihan missä tahansa ohjauksen työssä. Että oli se sitten vaikka just siellä nuorisopuolella tai työkkärissä, tai missä tahansa ihmisten kanssa keskustellaan, niin se toimintaperusteiden ymmärtäminen on kyllä tosi tärkeä avain siihen toisen ihmisen ymmärtämiseen.

Haastattelija 1 [00:08:56]: Eli tästä on selkeästi siis hyötyä ammattilaisille, niiden opiskelijoiden lisäksi.

Puhuja 1 [00:09:04]: Kyllä.

Haastattelija 1 [00:09:06]: Eli toisille työkalu ja toisille sitten sitä toimijuuden tukemista.

Puhuja 1 [00:09:12]: Just näin, eli opiskelijahan siinä keskustelussa, niin hänellä on mahdollisuus laajentaa sitä omaa perspektiiviä sitten, kun hän saa uusia ideoita. Ja sen ohjaajan tarkoituskin on siinä sitten keskustella, että miten muuten voisi nähdä niitä asioita ja olisiko jotain, mitä se opiskelija vielä ei ehkä näe ollenkaan.

Haastattelija 1 [00:09:28]: Niin, eli se opiskelijan itsetuntemuskin itse asiassa pääsee tuetusti kasvamaan ja kehittymään.

Puhuja 1 [00:09:32]: Kyllä.

Haastattelija 1 [00:09:33]: No, millaista sitten on olla opettaja-tutkijana?

Puhuja 1 [00:09:39]: No, opettajalle tai opinto-ohjaajalle  tutkimus antaa kyllä semmoisen… Tai se semmoinen tutkiva ote siihen omaan työhön antaa kyllä valtavasti voimavaroja. Se lisää työn imua, koska saa uusia ajattelutapoja ja teoreettisia välineitä. Ja se oma arki aivan merkittävästi muuttuu, koska siinä kuitenkin sitten oppii tarkastelemaan niin eri tavalla. Ja sitten mä oon kyllä huomannut, että myös omassa oppilaitoksessa on paljon tehtävissä sillai, että jos sitä tutkivalla otteella lähestyy niitä käytänteitä, niin on mahdollista sitten, että koko oppilaitos hyötyy. Ja myös opiskelijat voivat hyötyä, mikäli sitten yhteisesti sovitaan siellä oppilaitoksessa, että miten niitä tuloksia hyödynnetään. Kyllä se sitten säteilee, mutta että itselle ehkä menetelmällinen ja kaikki tämmöinen laajentunut ymmärrys, niin kyllähän se antaa virtaa sitten tehdä sitä omaa työtä. Ja sitten huomaa sen, että miten se teoria voi tukea sitä arkea ja miten arki tukee teoriaa, että ne kulkee käsi kädessä, niin se on kyllä ollut tosi motivoimaa. Toisaalta se on myös vaikeata, koska sitten siitä tutkimuskohteesta tai tutkimusaiheen ääreltä ei voi koskaan poistua, että siinä sitten ollaan. Ja kirjoittaminen, mikä tässä tutkimukseen oleellisesti liittyy, niin kirjoittamiseen liittyy semmoinen, että täytyy tavallaan osata tehdä semmoinen pysäytyskuva siitä arjesta, että kun se koko ajan kaikki muuttuu ja kehittyy, niin sitten se, että mitä valita siihenmitä nyt tällä hetkellä kirjoittaa, niin se on myös yksi pohdinnan paikka.

Haastattelija 1 [00:11:24]: Sitä mukaan, kun teit tätä tutkimusta ja sullahan oli kolme artikkelia, niin huomasitko sä omassa työssäsi jo pääseväsi sen tutkimuksen imuun? Ja jotenkin konkreettisesti, niin muuttuko sulla matkan varrella myös oma ohjaaminen?

Puhuja 1 [00:11:42]: Joo, kyllä huomasin. Ja se olikin tosi motivoivaa myös se, että pystyi keskustelemaan niistä tuloksista koko prosessin ajan. Väitöskirjaahan voi tehdä kahdella tavalla. Voi tehdä semmoisen monografian, tai voi tehdä näitä artikkeleita. Artikkeleissa on kyllä se etu, että kun sieltä aina joku tulos julkaistaan, niin sitten sen tuloksen ympärillä voi käydä sitä keskustelua ja suunnata niitä seuraavia vaiheita. Ja niin mä oikeastaan teinkin ja sillä tavalla se sitten aina se tutkimus pysyi niissä asioissa, mitkä siinä arjessa näyttivät olevan merkittäviä. Se on kyllä tosi tärkeä, jos vertaa vaikka siihen miten meillä monesti yliopistolähtöisesti tehdään tiedettä. Eli yliopistolta tutkijat itseään kiinnostavia aiheita lähtevät sitten tutkimaan, niin tässä ehkä lähti just toisinpäin. Sieltä arjesta nousi ongelma, jota sitten tutkija-koulutettava lähti sitten lähestymään. Että sillä tavalla eri päin ja heti pystyi paljonkin niitä tuloksia sitten käyttämään arjessa ja niistä… Niille näkyy olevan hyötyä.

Haastattelija 1 [00:12:46]: Näin varmaan on, niinkun opettajien… Kun opettaja ryhtyy tekemään tutkimusta, niin hänellä on joku asia, mikä häntä vaivaa. Eli ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että ihan sama tilanne, että sitten halusi saada selväksi sitä, että mikä se on se ilmiö ja miten siihen voisi vaikuttaa. Tämä on varmaan se isoin ero silloin, jos on opettaja-tutkijana ja sitten on tutkija-tutkija. Ilman, että vähättelisin opettaja tutkijana. Kyllä opettajakin tutkijana joutuu olemaan tutkija. Mutta juuri se ehkä se, että miten se koulukontekstista nousee se aihe, varmasti suurimmalla osalla.

Puhuja 1 [00:13:27]: Aivan. Ja nykyisin tieteessä tosi paljon pohditaan sitä vaikuttavuutta, niin kyllähän tällä tavalla aika vaikuttavaa tutkimusta sitten pystytään tekemään.

Haastattelija 1 [00:13:37]: Ja tämä varmaan on myös helpompi viedä sitten eteenpäin koulumaailmaan, kun opettaja on, tai tutkija on itse sieltä koulumaailmasta.

Puhuja 1 [00:13:46]: No, sekin on totta, että siellä käytännön sisällä nyt, kun minähän tutkin sitä ohjauksen käytäntöä, niin siellä pystyttiin sitten yhdessä miettimään, että mitä näistä tuloksista on hyötyä. Ja silloin se olisi ollut ihan eri asia, jos oltaisiin ihan joku erillinen keskustelu tuotu jostakin vaikka uudesta tutkimustuloksesta, niin se ei olisi tavallaan liittynyt siihen meidän arkeen. Mutta nyt se liittyi meidän arkeen. Ja se, mitä mä lähdin siinä sitten ensimmäiseksi, tai ehkä sellaisena ylemmän tason käsitteenä miettimään, niin sitä koko koulu ohjaa -ajatusta, joka on ollut opetussuunnitelman perusteissa jo tosi kauan – 2003 vuodesta saakka, mutta mun tuossa tutkimusaineistossa sitten kävi selville, että ammattilaiset jotka ohjausta tekevät, niin kokivat sen niin, että se on vielä semmoinen kaukainen tavoite. Se oikeastaan herätteli mua sitten siihen, että sitähän täytyy voida jotenkin jäsentää, että jos se ei toteudu ja se siellä opetussuunnitelmassa lukee. Sillä tavalla sitten lähdin sitä miettimään eteenpäin ja siinä on paljon just kyse siitä, että onko ohjaustyötä suunniteltu yhteisesti oppilaitoksessa ja onko siitä yhteinen käsitys, että mitä kaikkea se tarkoittaa. Ja näihin pääsi justiin hyvin käsiksi, kun oli itse sitten sitä siinä samassa käytännössä tutkinut.

Haastattelija 1 [00:15:13]: Ja tavallaan se mitä opetussuunnitelmassa lukee, niin sehän ei aukea kaikille automaattisesti samalla tavalla. Niin kuin just tuo, että koko koulu ohjaa, niin mitä se on? Tai nyt on ollut kriittistä kommenttia esimerkiksi näistä itseohjautuvuudesta ja ilmiöoppimisesta ja muuta, niin senkin voi käsittää ja on tullutkin tuolla keskustelua, että osa on käsittänyt väärin. Ja sitten on toisaalta vähän syyllistetty opettajia, että te ette ole tajunnut, mitä se tarkoittaa. Eli eihän se riitä, että on tavallaan tuollainen ajatus, jos sitä ei avata.

Puhuja 1 [00:15:48]: Aivan. Ja se tuli tässä kyllä tosi konkreettisesti sitten esille. Ja kun näissä tutkimuskeskusteluissa me lähdettiin ammattilaisten kanssa siitä liikkeelle, että mitä se lukion keskeyttäminen tarkoittaa, ja huomasin heti siinä alkumetreillä joka ikisessä keskustelussa, että siitä oli lähes yhtä monta käsitystä, kuin oli keskustelijaa.

Haastattelija 1 [00:16:14]: Minkälaisia, esimerkiksi?

Puhuja 1 [00:16:17]: No, siellä esimerkiksi osa mietti sitä, että onko se keskeyttämistä, jos vaihtaa koulua. Se oli ehkä semmoinen tyypillisin keskustelu. Tai sitten, että onko se nyt keskeyttämistä, jos on joku selkeä suunnitelma, että sitten vaan lopettaa se. Tämä, että mitä eroa on lopettamisella ja keskeyttämisellä. Tämän tyyppisiä. Sitten tuli aika äkkiä puheeksi ne, että voiko jonkun erottaa ja pitäisikö joku erottaa ja pitäisikö meidän suositella sitä keskeyttämistä jollekin, vai onko se semmoinen mitä ammattilaiset eivät voi tehdä. Siitä oli todella paljon keskustelua, siis ihan sen sanan keskeyttäminen, tai lukion keskeyttäminen ympärillä. Meillähän tilastoissa sitä tilastoidaan niin, että negatiivisella keskeyttämisellä tarkoitetaan semmoista, että opiskelija keskeyttää ja hänellä ei ole sitä seuraavaa suunnitelmaa. Ja sitten positiivisella keskeyttämisellä tarkoitetaan just sitä koulun vaihtoa, tai heti toiseen paikkaan siirtymistä. Ja siitäkin lähdettiin hyvin nopeasti keskustelemaan, että onko tämä nyt edes mikään keskustelun aihe, koska lukion keskeyttää vain noin kolmisen prosenttia, ja niistä puolet suunnilleen on näitä negatiivisia keskeyttämisiä. Tämä tieto on tosiaan totta, kun sen sieltä tilastoista kaivaa, mutta sitten toisaalta niissä tilastoissa on myös sellainen tieto, että alle 90 prosenttia lukion aloittaneista valmistuu ylioppilaaksi. Tämän kun mä löysin, niin se oli jo semmoinen, että mulla oli jo ihan pakko ruveta selvittämään tarkemmin sitten niiden nuorten kanssa, että mitä itse asiassa he ajattelevat keskeyttämisestä ja miten tämä voi olla mahdollista, että näin on.

Haastattelija 1 [00:17:48]: Tutkimustyöhän vie useita vuosia, mutta tavallaan nämä sun tulokset ovat kyllä tosi ajankohtaisia, koska aika vasta on siirrytty tähän pidennettyyn oppivelvollisuuteen. Ja näähän nyt sitten todellakin kulkee käsi kädessä, tämä keskeyttäminen ja jatkaminen sinne 18-vuotiaaksi.

Puhuja 1 [00:18:03]: Kyllä.

Haastattelija 1 [00:18:05]: Ja tarvitaan todellakin tuota toimijuuden tukemista ehkä vielä enempi, kuin aikaisemmin.

Puhuja 1 [00:18:15]: Kyllä mä ajattelen niin ja oli oikeastaan hassua nähdä tässä prosessin loppumetreillä, kun tuli se oppivelvollisuuslaki voimaan ja lukiossakin sitten se keskeyttäminen sai ihan eri merkityksen, koska nyt tuli ensimmäistä kertaa määrittely lakiin, että mitä tarkoittaa väliaikainen opintojen keskeyttäminen. Ja nyt me tiedetään, että se on sellaista, että on hetken pois opinnoista. Ja koulun näkökulmasta se tarkoittaa, että sen hetken kun joku on pois opinnoista, niin hänen opintojaan ei ole velvollisuutta seurata. Elikkä tämmöistä mitään keskustelua ei tietenkään käyty silloin mun aineistossa, koska se tapahtui se aineiston tuottaminen ennen tätä oppivelvollisuuden tuloa. Mutta yhä ajankohtaisemmaksi tekee nämä tulokset kyllä tosiaan se, että nyt meillä on lukiossa kahden kerroksen väkeä. Osa ei voi keskeyttää, tai jos keskeyttää, niin toimenpiteet ovat aika merkittävät ja järeät. Ja sitten taas meillä on ne 18 vuotta täyttäneet, eli ehkä puolet… Ei ehkä puolet, mutta merkittävä osa siellä kuitenkin nuoria, jotka sitten taas voivat keskeyttää ja ihan samalla tavalla, kuin aikaisemminkin.

Haastattelija 1 [00:19:25]: Joo. Ja sitten tavallaan keskeyttämiseenhän liittyy hyvin sellainen negatiivinen sävy, ja se ei todellakaan aina ole negatiivista. Siinähän oli puhe, että aikaisemmin jo mainitsit että vaihtaa alaa.

Puhuja 1 [00:19:41]: Kyllä.

Haastattelija 1 [00:19:43]: Niin, silloinhan hän keskeyttää lukion, mutta sehän ei ole välttämättä ollenkaan epätoivottavaa, vaan hän huomaa että ei tämä ole mulle ja se vahvistuu se, että mitä hän oikeasti haluaa – ja lähtee sitä kohti.

Puhuja 1 [00:19:53]: Kyllä. Ja silloin mä ajattelen, että ohjauksessa on onnistuttu, että hän on oppinut itsestään lisää. Hän on osannut vahvistaa sitä toimijuutta ja uskaltaa tehdä sitten seuraavia ratkaisuja. Mä aloin tykästyä pikkuhiljaa siihen tuossa prosessin aikana siihen ajatukseen, että meidän pitää ajatella keskeyttämistä mahdollisuutena. Ja se on mahdollisuus johonkin uuteen. Eikä puhua epäonnistumisena. Se semmoinen riskipuhe ei meille tuota mitään hyvää, koska siinä me tavallaan leimataan jo valmiiksi epäonnistujaksi se ihminen. Että jos me puhutaan keskeyttämisen riskeistä, tai puhutaan syrjäytymisen riskeistä, että mieluummin otetaan se tilanne että selvä, nyt ollaan tässä tilanteessa, että lukion loppuun saattaminen ei ehkä ole enää motivoiva vaihtoehto – ja sitten aletaan miettiä muuta.

Haastattelija 1 [00:20:36]: Aivan.

Puhuja 1 [00:20:37]: Ja siinä tulee se nuoren perspektiivi tosi keskeiseksi, että meidän täytyy hänen niitä ratkaisujaan ymmärtää ja tukea. Että ei voi olla niin, että aikuisen mielestä joku olisi viisasta nyt tässä tilanteessa ja hän jotenkin painavasti sitä suosittelisi tai ohjaisi johonkin tiettyyn suuntaan, niin sehän ei ole ohjauksen tarkoitus. Vaan se on nimenomaan se, että me tuetaan sitä nuoren toimijuutta ja että hän uskaltaa itse tehdä niitä päätöksiä ja osaa tarpeeksi etsiä tietoa sitten niiden päätösten tueksi.

Haastattelija 1 [00:21:06]: Joo. Ja sittenhän se on valtava helpotus opiskelijalle tavallaan, kun hän pääsee siitä tilanteesta, että hän on ikään kuin tekemässä jotain väärää.

Puhuja 1 [00:21:19]: Kyllä.

Haastattelija 1 [00:21:21]: Vaan että hänen ratkaisuaan kunnioitetaan ja sitten tosiaan vielä autetaan löytämään ja ottamaan se seuraava askel.

Puhuja 1 [00:21:28]: Kyllä. Joo. Ja siinä oli esimerkiksi yksi niistä nuorista kenen kanssa keskustelin, niin hänellä oli ollut ihan alusta saakka lukiossa vähän niin kuin semmoinen olo, että hän olisi mieluummin mennyt ammatilliseen koulutukseen. Hänellä oli se alakin ihan selvillä, mutta kun se oli semmoinen ala, että hänen olisi pitänyt muuttaa toiselle paikkakunnalle. Sitten hän oli vanhempien kanssa oikeastaan aika samaa mieltä siitä, että hän oli liian nuori lähtemään. Niin, sitten hän ajatteli, että hän menee nyt lukioon, että ei kai se haittaakaan, että ei kai siitä voi… Että kai siellä jotain oppii. Sitten siinä hyvin pian ykkösvuoden aikana tuli sitten hänelle hyvin selväksi, että se on työläs tie tehdä se lukio loppuun, kun koko ajan odottaa sitä jotain parempaa. Ja sitten hän rohkaistui ja siinä keskusteltiin, että kuinka hän otti selvää niistä kaikista asioista mitä liittyy siihen yksin asumiseen. Hän sitten uskaltautui siinä loppujen lopuksi sitten joskus… Muistaakseni toisen vuoden alusta sitten pääsi aloittamaan niitä opintoja, joita oli haaveillut jo silloin peruskoulussa. Se on monesti myös semmoinen prosessi, että tässäkään tapauksessa mä en ajattele, että se olisi mitenkään ollut huono asia, se lukion keskeyttäminen, vaan päinvastoin. Hän pääsi sitten tekemään sitä, mitä halusi.

Haastattelija 1 [00:22:43]: Oponahan sä pääset ihanan lähelle opiskelijoita. Tietysti itse opettajana ja ryhmäohjaajana… Toki ryhmäohjaaja tuntee oman ryhmänsä hitusen paremmin, mutta ei todellakaan noin syvällisesti.

Puhuja 1 [00:22:53]: Kyllä. Mutta senkin mä huomasin tässä, että vaikka näistä nuorista jotka osallistuivat tähän tutkimukseen, niin muutama oli mulle ennestään tuttu, että ne oli ollut meidän koulussa ja olin ollut heidän opinto-ohjaajansa, niin silti mä tiesin jotenkin ihan pienen osan vaan siitä heidän tarinastaan, että vaikka he olivat just niitä nuoria, kenellä oli ollut paljon haasteita. Mutta sitten kun mä siinä tutkimuskeskustelussa tietyllä tavalla kysyin ja mulla oli se tietynlainen runko, niin itse asiassa aivan hirvittävän paljon siitä heidän elämänkokonaisuudestaan kävi ilmi ja ymmärsi tosi paljon paremmin niitä heidän ratkaisujaan ja miten sitten olivat erilaiset asiat näyttäytyneet siinä matkan varrella. Ja totesin sitten siinä… Multa on paljon kysytty sitä, että kun olen omassa toimintaympäristössäni toiminut tutkijana, että miten semmoinen on edes mahdollista, niin tässä kohti huomasin sen, että vaikka ne nuoret olivat mulle tuttuja, tai vaikka ne olivat mulle täysin outoja, eli uusia tuttavuuksia, niin siinä tutkimushaastattelussa tai keskustelussa, niin ne olivat hyvin kuitenkin ne keskustelut samantyyppisiä. Että kyllä siinä tutkimusmenetelmällä on aina se voima, että sillä saadaan kuitenkin se aineisto jollakin tavalla sitten tieteellisesti kerättyä. Ja se ei vaikuttanut mulla mielestäni tässä tähän aineistoon. Päinvastoin, just näitä tämmöisiä huomioita tein, että kuinka paljon enemmän sitten sain tietää.

Haastattelija 1 [00:24:22]: Toihan antaa tavallaan toivoa sille, että kun tätä haluttaisiin lähteä laajentamaan, koska mun mielestäni tämä on aika oleellinen osa siis opettajille ja ryhmäohjaajille. Olipa lukio tai sitten peruskoulu, jossa on luokanvalvojat, että olisi joku sellainen tavallaan apuväline, jolla olisi mahdollista saada enemmän sitä tietoa niistä opiskelijoista ja ymmärtää sitten sitä heidän perspektiiviään. Eli siinä on varmasti jotain jatkokehittelyn paikkaa, mistä ehkä voidaankin siirtyä siihen, että mitä pitäisi tutkia lisää, tai mitä pitäisi tällä tiedolla tehdä lisää eteenpäin.

Puhuja 1 [00:25:02]: No, tämän lisäksi, että kiteyttäisi nyt näitä menetelmiä mitkä on tässä nyt hyväksi havaittu, niin kyllä mä ajattelen että meillä on vielä tässä omassa tutkimuksessani… Iso aukko jäi siihen, että mullahan ei ollut tässä opettajia mukana. Opettajat kuitenkin tekevät ison, ison osan siitä koulun ohjaustyöstä, monella tavalla. En tarkoita, että he tekis mitään ylimääräistä, vaan siinä opetustyössä ja siinä päivittäisissä kohtaamisissa. Siis me ei oikeasti tiedetä kauheasti siitä, että mitä kaikkea se koko koulu ohjaa voisi tarkoittaa opettajan perspektiivistä. Mun mielestä pitäisi nyt sitä selvittää, että millaisena mahdollisuutena opettaja näkee sen ohjauksen siinä omassa työssään, kun siellä opetussuunnitelmassa sanotaan, että hänen pitää siihen ohjaukseen osallistua. Ja opettajat ovat kuitenkin tällä hetkellä tosi kuormittuneita ja on todella paljon sitä erilaista sälää siinä opetustyössä ja mitä siihen jo liittyy, kaikki digitaaliset ratkaisut ja monenlaiset muutokset, mitä tässä on nyt ollut viime aikoina. Kaikki pitää aina huomioida siinä ja aina pitää itseä kehittää ja aina pitää opetella uutta ja tehdä lisää ja eri tavalla. Ja sitten tulee kaikki tämä epävarmuus vielä vaikka mitä tekniikkaan liittyy, niin monelle se on sellainen, että sekin kuormittaa. Kyllä mä ajattelen, että se ohjaus ei saisi olla semmoinen, mikä on yksi ylimääräinen lisää siihen kaiken kuorman päälle. Se pitäisi jotenkin osata artikuloida sillä lailla, että mitä se oikeasti tarkoittaa ja mikä se on se opettajan faktinen mahdollisuus osallistua siihen ohjaustyöhön sillä tavalla, että opettaja kokisi että se on ihan mahdollista ja…

Haastattelija 1 [00:26:43]: Ja mä ainakin näen, että sitten kun se toimii, niin sehän on opettajille rikkaus, se oppia ymmärtämään sen opiskelijan näkö… Tai ei puhuta nyt näkökulmista, vaan perspektiivistä. Hän ehkä alkaa lukea sitä opiskelijaa sitten ihan erillä tavalla ja oikeasti voi myös tukea toisella tavalla, kun näkee sen kokonaisuuden.

Puhuja 1 [00:27:07]: Kyllä. Joo. Ja mä näen niin tämän koko koulu ohjaa -periaatteen, että siis mä tiedän, että opettajat tekee aivan valtavasti koko ajan. Siellä luokkatyössäkin on paljon sellaista, että meidän pitää ohjauksessa miettiä aina näiden yksilökohtaamisten lisäksi myös sitä, että mitä kaikki saavat. Mitä se koko ryhmä saa? Jos me mietitään kaikkea, mitä lukiossa esimerkiksi se ohjaus tarkoittaa, kun se tarkoittaa opintojen tukemisen lisäksi myös sitä jatko-opintojen ja ylioppilaskirjoitusten tukemista, niin opettajathan tekevät siellä opetuksessaan sitä. Kaikki opettavat jollakin tavalla sitä oman aineen opiskelutaitoja. Jokainen kertoo minkälaiset ne ylioppilaskokeet tulevat olemaan ja mitä kannattaa opiskella, että niissä pärjää. Kyllä sinne opetukseen sisältyy varmasti myös niitä tulevaisuuden näkökulmia, että mitä tällä tämän aineen osaamisella voi tehdä tulevaisuudessa ja mihin töihin se liittyy ja mihin jatko-opintoihin se liittyy. Jotenkin sen kiteyttäminen, että opettajat eivät kokisi sitä semmoiseksi joksikin erilliseksi, että siihen tarvittaisiin joku erillinen aika. Ryhmänohjaajalla toki on se erillinen aika kohdata niitä omia opiskelijoita ja se on eri asia ja siihen täytyy myös olla ryhmänohjaajalla, just niin kuin ollaan puhuttukin tässä, niin semmoisia välineitä jotka on helppoja käyttää ja jotka on helppo lähestyä, että ei tarvitsisi taas olla jotain ylimääräistä ja uutta.

Haastattelija 1 [00:28:25]: Ja vaikka ryhmänohjaaja tapaa kasvokkain jokaisen opiskelijan erikseen, niin onhan se järkevää saada mahdollisimman paljon tietoa siinä rajatussa ajassa.

Puhuja 1 [00:28:35]: Kyllä.

Haastattelija 1 [00:28:37]: Ettei se ole sitten semmoista tavallista jutustelua, millä on paikkansa siinäkin, että tulee tavallaan tutummaksi ja rennommat välit, mutta että saataisiin ihan oikeasti sitä sellaista tietoa, mikä mikä vie eteenpäin sitten haasteiden yhteydessä esimerkiksi.

Puhuja 1 [00:28:53]: Niin ja ehkä myös semmoinen, jos nyt käytetään tätä muodikasta tehokkuusajattelu-termiä, että jos meillä on lyhyt kohtaaminen, niin miten me saataisiin siinä lyhyessä ajassa kuitenkin keskusteltua niistä asioista, tai sille tasolle se keskustelu, että siitä olisi sitten hyötyä mahdollisimman paljon.

Haastattelija 1 [00:29:14]: Niin. Jos sitä kiteyttäisiin nyt tätä koko meidän juttelua, niin mitä sä haluaisit nyt sitten muutamalla virkkeellä tehostetusti sanoa tästä työstäsi ja kouluelämästä.

Puhuja 1 [00:29:23]: No, sen mä haluan sanoa, että me tehdään suomalaisissa kouluissa kyllä aika valtavan hyvää ohjausta. Kun nyt on päässyt siihen tässä varsinkin vertaamaan pohjoismaisesti, niin onhan meillä ihan mahtavasti asiat täällä. Meillä on kuitenkin se ajatus siitä, että kaikki osallistuvat. Ja meillä on ihan oma oppiainekin, opinto-ohjaus, että sillä tavalla ei tarvitse kaikkien tehdä paljon. Meillä on kuitenkin ammattilaisia, hyvin monenlaisia opiskeluhuollon ammattilaisia, jotka osallistuvat. Onhan meillä sillä tavalla asiat tosi hyvin. Mutta kyllä mä ajattelen, että me voidaan silti tutkia, että millä tavalla just työntekijän perspektiivistä se ei olisi niin kuormittavaa, kaikki tämä meidän arki. Ja sitten ehkä se opiskelijan perspektiivi, että kyllä siinä on niin paljon meille vielä semmoista… Siihen kannattaa keskittyä ja niitä välineitä kannattaa ottaa haltuun. Siitä saa kyllä omaan työhön sitten todella paljon.

Haastattelija 1 [00:30:21]: Meidän aika alkaa ehkä olla lopetella. Kiitos sulle Kirsi ja sitten tosiaan kuulijoille. Toivottavasti saitte tästä uusia näkökulmia ja perspektiivejä käytäntöön, tästä arvokkaasta tutkimuksesta.

Puhuja 1 [00:30:36]: Kiitos, Tuija tästä keskustelusta. Oli mukava jutella.

Juonto [00:30:38]: Tätä podcast-sarjaa ovat tekemässä Oulun kaupungin, Oulun yliopiston sekä Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston supervoimakkaat ammattilaiset. Tekniikan hoitaa äänitalo Pasila ja kaikessa muussa upeassa auttaa Mainostoimisto Uleåborg.