#14 Lennetäänkö vai laitetaanko lasit päähän? Lennokasta keskustelua matkustamisesta ja kestävyydestä.

[Intro: musiikkia ja puhetta 00:00:00]: Tietoa, tutkimuksia, tuloksia. Sivistyksen supervoimia -podcast.

Intron juontaja [00:00:08]: Sivistys on supervoima, joka kasvattaa tiedolle ja taidolle siivet. Sivistys on sitä, että tietää enemmän ja luulee vähemmän. Sivistys rakentaa tiedon ja taidon atomeista välittävän ja vastuullisen ihmisen. Sivistyksen supervoimia. Podcast-sarja, jossa kuulet supervoimien tekijöistä ja siitä, miten kaikki liittyy ihmeellisesti kaikkeen. Kuuntele ja vahvistu.

Puhuja 1 [00:00:36]: No niin, tervehdys ja tervetuloa tänne Sivistyksen supervoimia -podcastiin. Mun nimi on Tombergin Jussi ja mä oon taustaltani bilsan ja mantsan opettaja. Mä toimin tällä hetkellä tuolla Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluissa kehittämistehtävissä. Mä oon kehittäjäopettaja ja sitten myöskin tämmönen kestävän kehityksen erityisasiantuntija siellä. Mulla on tänään vieraana täällä Saarisen Jarkko, joka on matkailumaantieteen professori. Terve, Jarkko. Kerro vähän itsestäsi.

Puhuja 2 [00:01:11]: Joo, kiitos. Jarkko Saarinen Oulun yliopiston maantieteen tutkimusyksiköstä, niin kuin me nykyään sitä kutsutaan, ja todellakin opetus- ja tutkimusalana on tämä matkailututkimus. Koulutukseltani maantieteilijä ja toiminut Oulussa lähestulkoon 20 vuotta nyt professorina.

Puhuja 1 [00:01:32]: Vähän tämmönen syväluotaava kysymys, rakennetaan vähän tämmöistä henkilökuvaa, että miksi sinusta tuli maantieteilijä.

Puhuja 2 [00:01:46]: Niin, se on hyvä kysymys. Jälkeenpäinhän historiaa kirjoitetaan aina ja sillä tavalla, että se sointuu siihen omaan narratiiviin. Mutta kyllä mä tietysti aina olen kiinnostunut ollut… En nyt sillä tavalla sairaalloisesti kartoista ja niissä olevista asioista, mutta niistäkin. Mutta maantiede on sillä tavalla mielenkiintoinen, että siinä pystyy tarkastelemaan vaikutuksia, ihmisen kokemusmaailmaa, ympäristöä, ympäristön muutosta, ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta monitasoisesti ja monipuolisesti. Ja siinä mielessä se maantiede on aika hyvä ala tässä nykymaailmassa miettiä mitä tässä ympärillä tapahtuu. Ja jos nyt sitten sinne kerii 30 vuotta taaksepäin, niin kyllä mä pidin maantiedosta, niin kuin sitä silloin ehkä siellä koulussa kutsuttiin, niin oppiaineena. Ja toki biologiasta myös. Ja ehkä lähdin aluksi tämmöisellä luonnonmaantiede-painotuksella eteenpäin, niin kuin monelle meistä maantieteestä tulee mieleen luonnonmaantiede ja luonnon prosessit ja ympäristökysymykset. Mutta sitten yliopistossa huomasin, että se on huomattavasti laajempi ja monipuolisempi ja siinä on sitten tämä ihminen–ympäristö-suhde ja sitten myös tämä yhteiskunnallinen ulottuvuus mukana.

Puhuja 1 [00:02:55]: Mulla on itselläkin maantieteilijän tausta. Mä muistan, niin silloin opiskeluaikana joku loihe lausumaan, että maantiede on sitä mitä maantieteilijä tekee. Että hyvin moninaista on tämä maantieteen kenttä. Onko sulla itsellä joku sellainen muistijälki esimerkiksi kouluajolta, joka olisi inspiroinut sua tälle alalle?

Puhuja 2 [00:03:17]: No joo, joitakin sellaisia. Tietenkin, mä olen Kotkasta kotoisin ja siinä aika paljon Kymijoen rantaa sai kouluun kävellä ja koulusta pois. Se ylipäätään sellainen niinkun jokiprosessit siinä ja niitä kun käytiin sitten siellä luokkahuoneessakin, ikään kuin ymmärsi sitten sen kulutus, kuljetus ja kasaus -ajatuksen siinä tavallaan sen ihan oman havainnon myötä. Mutta lukiossa, jos mennään sillä tavalla vähän tähän yliopistopuolelle, niin meillä oli lehtori joka oli ollut mukana tämmöisessä Suomen Akatemian harjututkimushankkeessa. Hän kertoi sitten niistä aina niitä tarinoita, kun he tekivät sitä tutkimusta. Vaikka se olikin sen aikaista tutkimusta ja keskittyi näihin geomorfologisiin muodostumiin, mutta se vaikutti mielenkiintoiselta ja sillä tavalla inspiroi, kun hän oli hyvin niinkun itse innostunut sitä aiheestaan. Ja senhän kyllä aistii murrosikäinen aika nopeasti, että onko siellä leipäpappi vai onko siellä ihan oikeasti semmoinen ihminen, joka paitsi tietää, mutta että on myös hyvin kiinnostunut niistä asioista aidosti.

Puhuja 1 [00:04:24]: Joo, kyllä se yleensä, että jos meinaa sytyttää jonkin, niin itsessäkin pitäisi palaa joku liekki. Mulla on itselläkin vähän samanlaisia muistikuvia, että on joku bilsan opettaja ollut yläasteella, joka on sitten inspiroinut myöskin maantiedettä opiskelemaan ja löytänyt sitä monimuotoisuutta siitä. Ja lähinnä varmaan juuri nimenomaan tuon luonnonmaantieteen kautta. Mutta mennään sitten tähän sun alaan, eli matkailumaantieteeseen. Mitä on matkailumaantiede?

Puhuja 2 [00:04:59]: Niin, matkailumaantiede tietysti voi kuulostaa äkkipäätä vähän semmoiselta epämääräiseltä. Ja toki se on maantiedettä, niin se mahdollistaa monia eri asioita, mutta periaatteessa siinä tarkastellaan siis matkailuilmiötä alueellisesti, maantieteellisesti. Yksinkertaisimmillaan sitä, että miksi ihmiset matkustavat minkäkinlaisiin paikkoihin. Mitä vaikutuksia tällä on? Ja minkälaisia palvelurakenteita siellä tarvitaan siellä kohteessa, että ne sitten saavat niitä kokemuksia, joita he hakevat? Ja minkälaisia vaikutuksia tällä matkailulla, ihmisillä ja tällä palvelurakenteella on sitten paikallisiin ihmisiin? Sekä myönteisiä että kielteisiä. Se on tällainen hyvin alueellista vuorovaikutusta, matkailusysteemiä tarkasteleva tutkimusala.

Puhuja 1 [00:05:42]: No, sitten paljon puhutaan matkailusta, sen ilmastovaikutuksista, matkailun vastuullisuudesta ja kestävyydestä. Miten matkailu, ilmasto, vastuullisuus, kestävyys, miten ne voidaan nivoa yhteen? Voidaanko?

Puhuja 2 [00:06:00]: Kyllähän ne nivoutuu yhteen, mutta sitä että miten voitaisiin tehdä vastuulliseksi se matkailu ja se liikkuminen, koska matkailu sinälläänhän on ihan myönteinen asia. On hyvä avartaa omaa horisonttia, nähdä vieraita paikkoja ja erilaisia kulttuureja. Ja toisaalta nämä ihmiset siellä kohteessa näkevät sitten myös niitä vierailevia matkailijoita ja hahmottavat sitten maailmaa näiden heille tulevien vierailijoiden kautta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen matkailua ihan organisoidusti käytettiin Euroopassa tällaisen rauhantyön välineenä, eli että saatiin saksalaiset ja ranskalaiset näkemään toisiaan sen traumaattisen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Sillä on tällainen… Edelleenkin puhutaan tällaisesta, että on tämmöisiä suojelualueita, joissa puhutaan niin kuin peace frontier parks, että kun raja-alueelle perustetaan rauhantyöhön liittyviä tämmöisiä suojelualueita, joissa matkailijat sitten voivat kohdata paikallisia molemmin puolin rajaa. Mutta valitettavasti tämä matkailu edellyttää sitä liikkumista. Sitä, että lähdetään täältä Oulusta ja mennään jonnekin toisaalle. Tämä liikkuminen on se suurin ongelma, tai se keskeisin haaste tähän kestävyyteen. Siinä ei, niinkun… Kun fossiilisia polttoaineita käytetään, niin on hyvin vaikea päästä aitoon kestävyyteen. Vastuullisuuteen voidaan päästä, mutta sellaiseen että meillä olisi kestävää matkailua, joka perustuu lentomatkailuun, niin se kestää jonkin aikaa. Sitten kun me saadaan vetyä tai biopolttoaineita käyttöön lentokoneisiin, niin sitten voidaan alkaa miettiä sitä.

Puhuja 1 [00:07:35]: Joo. Tällaisia termejä on tullut omiin korviini, mitä tähän kenttään kuuluu. Esimerkiksi tämmöinen matkailu- tai lentohäpeä. Oletko törmännyt tämmöisiin? Oletteko te tutkineet tällaisia asioita?

Puhuja 2 [00:07:55]: Kyllä. No joo, sitä tutkitaan jonkin verran. Se liittyy tähän juuri vastuulliseen kuluttamiseen ja poliittiseen kuluttamiseen. Ja tämähän tulee aika pitkälti sieltä Ruotsista tämä keskustelu ja lähtee sieltä. Siellähän havaittiin silloin, kun tämä lentohäpeä ennen koronaa tuli, että… No, tietysti Facebook-postaukset matkoilta hieman väheni. Se on tapahtunut Suomessakin sillä tavalla, että ei ihan kerrota siitä Dubain matkasta niin avoimin ovin kuin aikaisemmin haluttiin kertoa. Nythän se on taas ehkä vähän muuttunut, mutta siinä lentohäpeän alkuvaiheessa. Ja sitten toinen mitä tapahtui, niin oli että Ruotsin valtion rautatiet saivat tietysti paljon enemmän asiakkaita. Se näkyi heti kyllä siellä, tai aika nopeastikin siinä liikenteessä. Suomessahan tämä vastaava siirtyminen, sitä ei tapahtunut, että meille ei se lentohäpeä ainakaan muodostunut sillä tavalla kulutuskäyttäytymiseen samassa määrin. Mutta joo, se on keskeinen asia ja vaikuttaa tämmöinen normatiivinen, että mikä nyt on hyväksyttävää. Se voi olla ihan mikä tahansa kuluttaminen. Lihan syöminen, tai minkälaisella polttoaineella tai energialla auto kulkee. Ja sitten tämä, että miten matkustaa, minne matkustaa ja kuinka paljon, niin ne ovat tulleet kyllä entistä tärkeämmiksi keskustelun aiheiksi yhteiskunnassa.

Puhuja 1 [00:09:10]: Joo. Sitten puhutaan tällaisista termeistä kuin selviytymispäästö ja ylellisyyspäästö. Onko matkailu ylellisyyspäästöä tuottavaa toimintaa?

Puhuja 2 [00:09:15]: No, vapaa-ajan matkailu on varmaan… Eihän meillä nyt… Ihmisoikeuksien julistuksessa sanotaan, että jokaiselle ihmisellä on oikeus lomaan, tai siis vapaa-aikaan, mutta eihän se tarkoita sitä, että meillä on oikeus lomamatkaan jossakin tuolla kaukana. Kyllähän se siinä mielessä on ylellisyyttä. Mutta että maailman matkailusta iso osa kuitenkin perustuu työmatkailuun. Ja siinä mielessä, että onko se nyt sitten ylellisyyttä, niin on sitten oma kysymyksensä. Mutta ehkä nyt ei sitä matkailuakaan pitäisi demonisoida lähtökohtaisesti, vaan sitä pitäisi rakentaa kestävämmäksi. Ja toki silloin matkailun eri muodoilla on merkitystä. Teknologia hoitaa ehkä osan asiasta, mutta kyllä tässä tietysti muitakin normatiivisia asioita todennäköisesti tarvitaan, että saadaan siitä kestävämpää.

Puhuja 1 [00:10:05]: Joo. Sä tossa äskeisessä puheenvuorossa kerroit, että tavallaan matkailu oli myös tämmöinen rauhankasvatuksen ja globaalikasvatuksen väline. Me voidaan kuvitella, että koulumaailmassa on menossa erilaisia kv-projekteja jotka ovat tämmöisiä globaalikasvatuksen välineitä. Niissä on valtavasti liikkuvuuksia. Miten noita koululiikkuvuuksia voisi toteuttaa mahdollisimman vastuullisesti ja millaisia asioita siinä voisi ottaa huomioon?

Puhuja 2 [00:10:36]: Niin. No, tänään ennen kuin lähdin tänne Oulun keskustaan, niin katselin ikkunasta Kiiminkijoelle. Siinä oli Ylikylän ala-asteen oppilaat pilkillä. Keli ei ollut ihan rapein, mutta siinä he teki lähimatkailua ja siinä varmaan opeteltiin myös jotakin luonnon ympäristökasvatukseen liittyviä asioita. He ovat koko tämän viikon itse asiassa käyneet. Maanantaina kahdeksalta aamulla, jo silloin kun oli -24, niin siellä he olivat. Että kyllä ihan samat opit kuin muussa matkailussa, että lähimatkailua. Sitä suosimalla. Että paljon on mahdollisuuksia tässä lähellä. Sitten jos pitää mennä vähän kauemmaksi, niin juna on toistaiseksi kuitenkin vielä aika ylivertainen kestävyyden kannalta liikkumiseen. Että alueellista ja sitten tällaista slow-turismia, hidasta matkailua, jossa… Koska useinhan se nopeus tuo mukanaan sitten niitä päästöjä, että halutaan paikasta A paikkaan B mahdollisimman nopeasti ja sitä kautta tarvitaan sitä kerosiinia.

Puhuja 1 [00:11:46]: Joo. Tässä on aika mielenkiintoinen tuo slow-matkailu. Monesti ajatellaan, että Suomi on niin periferiassa ja hevon kuusessa, että täältä on hankala lähteä johonkin vaikka Etelä-Eurooppaan ja sitten se ottaa sen kaksi päivää. Ja tietenkin se opettaja ajattelee myös niin, että kaksi päivää junassa 8D-luokan kanssa ei ole mikään houkutteleva ajatus. Ja jos me vielä ollaan yöjunassa, niin eihän siellä niinkun nuku, ei ne lapset eivätkä myöskään ne muut siellä vaunussa olevat. Että siihen vaikuttaa myös tällaiset hommat ja sitten se ajankäyttö. Mutta sitten jos ajatellaan näitä uusia Erasmus+ -ohjelmia, niin niissä on tämä kestävyys kirjoitettu aika isoilla kirjaimilla sinne hakuprosessiin. Ja sitten vielä, että voi olla mahdollista saada myös matkapidennystä siihen, että mennään jollakin muulla kuin lentokoneella. Että mentäis vaikka sillä junalla. Ja sitten tavallaan siitä junamatkastakin voisi tehdä sellaisen oppimisen paikan, että siinä junamatkalla näkee kyllä varmaan huomattavasti enemmän. Että kun lentokoneeseen astuu, niin sä oot hupsis, siellä perillä. Jotenkin ne kaikki siitä väliltä jää näkemättä ja jotenkin se sellainen myös etäisyyskokemus jää varmaan vähän vajaaksi. Että varmaan tässä on sellainen kehittämisen paikka. Mutta miten sä näkisit, että millaista on tulevaisuuden matkailu? Onko se esimerkiksi digitaalista?

Puhuja 2 [00:13:19]: Niin, no joo, tästä virtuaalimatkailusta on pitkään puhuttu ja kyllähän sillä on oma roolinsa… Tähän mennessä virtuaalimatkailu on toiminut sillä tavalla, että se on ikään kuin luonut lisää matkustushalukkuutta niihin kohteisiin mistä se näyttää niitä, mitä koetaan ikään kuin virtuaalisesti, että halutaan sitten myös kehollisesti kokea se. Että sitähän ei kuitenkaan saada sillä sellaisella digitaalisella matkailulla. Ja mä luulen, että kestää jonkun aikaa että me… Että matkailuun kuitenkin olennaisesti liittyy se kokemus vaihtaa maisemaa. Ja se ei tapahdu studiotilassa sillä tavalla samassa mielessä, kuin hyppäämällä siihen lentokoneeseen tai junaan ja nauttimalla siitä lähdön tunnelmasta siellä rautatieasemalla tai sitten siellä Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa tavallaan muuttuu sitten se arki pyhäksi. Että tavallaan ne mitkä normit meillä on tässä normaalissa ympäristössä, niin sitten siinä tapahtuu se vaiheutuminen, että kun lomalle mennään niin on vähän vapaampaa ja vähän rennompaa ja tehdään asioita joita ei sitten tehtäisi keskiviikkoaamuna vaikkapa siinä lähdön hetkellä. Digitalisaatio tulee koko aika, mutta se varmaan tulee sillä tavalla tän ensivirtuaalimatkailun jälkeen, että niissä matkakohteissa saadaan siitä kohteesta vähän enemmän irti vielä. Että se tulee siihen päälle, tähän normaalimatkustamiseen. Näinhän on tapahtunut monissa paikoissa. Vaikka Grand Canyonin kansallispuisto Amerikan Yhdysvalloissa, jossa on miljoonia kävijöitä, niin iso osa… Ei merkittävä, mutta iso osa niistä matkailijoista ei välttämättä edes käy enää katsomassa sitä kanjonia itse asiassa, vaan ne jäävät siihen IMAX-teatteriin, joka on siinä rajalla. Koska se itse asiassa, se kokemus siinä on aika huima, kun se kaartuva teatteri siinä antaa sinulle mahdollisuuden mennä ikään kuin sinne kanjoniin, lentää ja mennä siinä koskenlaskua niin kauan kuin siellä vettä piisaa. Sehän nyt on tietysti ongelma, että siellä on vähän vesi vähissä. Mutta tällä tavalla sitä on pyritty hyödyntämään siinä tavallaan kohteiden kestävyydessä, että ihan kaikkea kävijäpainetta ei päästettäisikään sinne keskeisimmille hot-spoteille, vaan sitä ohjattaisiin tällä tavalla luontokeskuksiin ja näihin digitaalisiin kokemuksiin.

Puhuja 1 [00:15:38]: Joo, toihan kuulostaa, että sä saat tavallaan sen toiseen paikkaan menon kokemuksen lisäksi tämän digitaalisen kokemuksen ja sitten tavallaan se vielä se luonto säilyy parempana. Tuossa on ihan niin kuin järkeä.

Puhuja 2 [00:15:50]: Joo. Ainoa mikä siinä on se haaste on, että meillä kestävä matkailu on perustunut aika paljon siihen, että me siellä kohteessa toimitaan vastuullisesti ja kestävästi, paikallisyhteisöä ja sitä ympäristöä kohtaan. Mutta se on unohtunut se, niinkun tämä maantieteen systeemin ydin, että matkailun systeemissä on lähtöalue, kohdealue ja niiden väliset reitit. Ja tämä liikkuminen lähtöalueen ja kohdealueen välillä on nyt sen ilmaston kannalta tietysti se avainasia ja tätähän se ei poista. Jos otetaan ääriesimerkki, lähdetään häämatkalle Mauritiukselle, niin siitä ekologisesta jalanjäljestä mikä täältä Oulusta tulee, niin noin kolme, tai vähän alle kolme prosenttia perustuu siihen mitä me tehdään siellä saarella, että pistetäänkö me pyyhkeet aina joka päivä pesuun, mitä me syödään, mistä se energia tulee hotelliin. Ja 97 prosenttia perustuu siihen lentoon sinne ja takaisin. Ja siinä mielessä se kohteessa oleva toiminta on tärkeää, mutta se ei pelasta maailmaa.

Puhuja 1 [00:16:49]: Joo, eli se lentomatkailu pitäisi jollakin tavalla saada päästöttömäksi ja siihen menee vielä joku vuosi.

Puhuja 2 [00:16:57]: Joo, todennäköisesti.

Puhuja 1 [00:16:59]: Joo. Sitten jos mennään tuosta matkailusta vähän kysymykseen sitten, että mitä mielenkiintoista tällä hetkellä on sun työssäs menossa. Mä löysin tommosia avainsanoja – resilienssi, kestävyys, pohjoisuus. Mitä tämä tarkoittaa?

Puhuja 2 [00:17:17]: No joo, tämä liittyy… Meillä on Oulun yliopistossa nyt uusi tämmöinen tutkimusohjelma, FRONTiksi me sitä sanotaan, joka keskittyy siis resilienssin, eli tällaisen sietokyvyn tai sitkon, sisun tutkimiseen – millä nimellä sitä haluaakaan sanoa. Suomen Akatemia rahoittaa sitä seuraavat kuusi vuotta ja Oulun yliopisto sitten myös. Siinä tarkastellaan sitten erityisesti arktisen alueen ympäristön ja ihmisen välistä ja elinkeinojen ja paikallisyhteisöjen tätä resilienssiä, sitä kykyä sopeutua sekä tähän hitaaseen ympäristön muutokseen, mitä ilmastonmuutos edustaa ja globalisaatio, niinkun taloudellisesti ja sosiaalisesti. Siellähän tapahtuu aika paljon niissä arktisissa yhteisöissä tällä hetkellä, muun muassa matkailusta johtuen, mutta myös muusta taloudellisesta toiminnasta, kun tulee uusia työntekijöitä aika paljon muualta. Mutta sitten myös, että varaudutaan tämmöisiin nopeisiin geopoliittisiin muutoksiin vaikkapa ja tämmöisiin shokkeihin ja sitten COVID, koronaepidemia toki oli hyvä esimerkki siitä, että miten tavallaan sen vaikutuksen jälkeen sitten ikään kuin palaudutaan takaisin tämmöiselle kehitys- ja hyvinvointiuralle. Sitä me pyritään tutkimaan sitten hyvin monipuolisesti.

Puhuja 1 [00:18:33]: Joo. Onko siinä esimerkkejä, että minkälaisia tutkimushankkeita on käynnissä?

Puhuja 2 [00:18:41]: No, me kun on aloitettu se nyt vasta tässä, niin mehän palkataan neljä professoria siihen tällä Akatemian rahoituksella, että sinällään meillä ei vielä siinä, niinkun… Mutta meillä on tehty… Yliopisto teki pitkään, monipuolisestikin siihen liittyvää tutkimusta aiemmin, että ei se mikään tyhjä pöytä ole mistä tähän lähdetään rakentamaan. Meillä on muun muassa tähän matkailuun liittyen, niin ollaan ihan kansainvälisesti johtavaa tasoa siitä, että mitenkä matkailukeskukset ja matkailuyritykset ja toimijat sopeutuvat muutokseen. Me on tehty aika paljon… Arktisella alueella on tehty sitä, että mitenkä nämä hyödyt ja haitat ympäristönmuutoksesta jakautuvat yritysten toimintaan ja sitten paikallisyhteisölle myös, mutta sitten erityisesti myös tuolla eteläisessä Afrikassa, Botswanassa ja Namibiassa tätä ympäristönmuutokseen sopeutumista paikallisyhteisöjen ja elinkeinojen osalta.

Puhuja 1 [00:19:28]: Älyttömän mielenkiintoinen aihe. Mä itse, kun mä toimin vähän niin kuin lapsi ja nuori -kontekstissa, niin mä mietin tuota resilienssiä, sitkoa, kestävyyttä ja sitten tätä maailman muutosta ja sitä suhteessa näiden lasten ja nuorten kokemusmaailmaan ja elämään. Miten sä näkisit, että voisiko koulutus ja oppiminen olla jotenkin kytköksissä tuohon teidän tutkimusaiheeseen?

Puhuja 2 [00:19:50]: Joo. Se on itse asiassa hyvä huomio ja kysymys. Se on keskeinen asia tietysti resilienssissä, että siis sehän on asia jota voidaan oppia ja jota voidaan jalostaa. Että se ei ole sellainen luontainen asia yksinomaan, että jotkut ovat parempia sietokyvyltä ja jotkut yhteisöt selviävät paremmin kuin toiset, vaan niitä voidaan kouluttaa. Ja meillä on itse asiassa tässä tutkimusohjelmassa tällainen, perustetaan tässä parasta aikaa tällaista resilienssi-akatemiaa, jossa pyritään sitten, et siinä on tietenkin tämmöstä tutkimuksen tulosten tiedottamista ja sidosryhmäyhteistyötä, mutta myös sitten sekä yliopiston sisällä olevaa koulutusta, maisteri- ja tohtorivaiheessa, mutta sitten myös ulkopuolelle, että pyritään koulujen kanssa, että meillä on kasvatustieteilijöitä mukana siinä ja psykologeja, jotka sitten hakevat yhteistyökumppaneita nimenomaan koulumaailmasta.

Puhuja 1 [00:20:45]: Joo. Tää varmaan koskettaa, just nimenomaan tällaiset ilmastonmuutosasiat. Mä oon itse toiminut tuossa lukiokentässä, vetänyt tällaista Ilmastonmuutos lukioihin ja Ilmastolukiot -hanketta, jossa sitten muun muassa tällaisina Erätauko-keskusteluina ollaan käyty sitten lukiolaisten kanssa keskusteluja siitä, että miltä tuntuu ja ovatko he ilmastoahdistuneita ja näin päin pois. Ja sitten myöskin niiden keskusteluiden oivalluksina on tullut silleen, että koulut tarvitsisivat esimerkiksi ihan koulutettua, esimerkiksi tämmöistä kuraattorityyppistä henkilökuntaa, jotka olisivat jossain määrin perehtyneitä myös näihin aihepiireihin. Eli tässä on varmasti myös tehtävää. Joo, nuo aiheet ovat monesti semmosia yksilöä syyllistäviä, tai sitten toisaalta semmoisia globaaliahdistukseen meneviä asioita, että siellä on se jääkarhu, joka yrittää kiivetä sinne pienen pienelle jäävuorelle. Mitä sä ajattelet tästä syyllistämisestä ja globaalista ahdistuksesta?

Puhuja 2 [00:21:54]: Joo. Paljonhan meille yksilöinä ja kuluttajina kasataan sitä vastuuta, että pelastetaan maailma. Mutta lähtökohta tietysti on se, että yksittäinen valinta on tärkeä sinällänsä, mutta että kyllä tämä ratkaistaan tämä maailman kestävyys tai kestämättömyys, niin ei pelkästään nyt ensisijaisestikaan ehkä sillä yksittäisten matkailijoiden tai opettajien tekemillä valinnoilla. Niillä on iso merkitys tietenkin, mutta kyllähän se lopulta lähtee siitä, että meidän pitää saada nämä talouden ja kuluttamiseen liittyvät rakenteet tukemaan sitä kestävyyttä, että meillä on valittavana sellaisia vaihtoehtoja, jotka eivät nyt välttämättä ole sitten niin kestämättömiä. Ja se koskee matkailukohteita, että mennäänkö sellaiseen matkailukohteeseen missä on vaikkapa modernia orjuutta, vai otetaanko ne pois sieltä katalogista mistä valitaan se lomamatka ja tuodaan tiettäväksi ne, jolloinka tavallaan se ei jää yksilön vastuulle, että menenkö minä sellaiseen kohteeseen missä on paikallisella työväestöllä huonot työolosuhteet vai ei, vaan sitä yksinkertaisesti ei anneta mahdolliseksi. Ja sitten tietenkin täytyy tarjota niitä kestävämpiä vaihtoehtoja myös tämän energian suhteen. Ja sitähän me tehdään paljon vetytalouden osalta, jos ajatellaan vaikkapa nyt sitä suomalaisille… Meillä on Euroopan vilkkain risteilymatkustajaliikennesatama Helsingissä, että se on iso asia, jos se saadaan muutettua pois siitä öljystä, niin sehän on… Se ei ole yksilöltä pois. Se voi maksaa pikkuisen enemmän ehkä, mutta että sitä kautta me saadaan muuttamalla näitä asioita kestävämmiksi, eikä tarvitse sälyttää kaikkea yksilön vastuulle ja yksittäisen opettajan ja oppilaan vastuulle miettiä.

Puhuja 1 [00:23:54]: Mutta sä näet, että matkailu näyttää valoisalta myös tulevaisuudessa?

Puhuja 2 [00:23:59]: No, kyllä mä näen, että nyt tehdään aika paljon. Eihän tämmöiset pitkän matkan lennot häviä mihinkään, eikä niitä kyllä sähköllä lennetä eikä välttämättä vedylläkään tulevaisuudessa. Mutta niitä voidaan sitten kompensoida. Ja niihinkin liittyy aina totta kai ongelmia, niihin plantaaseihin mitä sitten tuonne Indonesiaan tai Etelä-Amerikkaan tehdään, mutta että ne kyllä prosessissa muuttuu koko ajan. Kyllähän maailma on paljon parempi kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Ja kyllä uskon, että varmasti näin on 10 ja 20 vuoden päästä näidenkin asioiden suhteen, että… Että ei kannata yöuniaan menettää kenenkään tämän takia.

Puhuja 1 [00:24:33]: Tähän tunnelmaan ja mielikuvaan on tosi hyvä lopettaa. Kiitos Jarkko, kun pääsit.

Puhuja 2 [00:24:36]: Joo, kiitos kutsusta Jussi.

Juontaja [00:24:39]: Tätä podcast-sarjaa olivat tekemässä tosi monta supervoimakasta ammattilaista. Minna Hellsten, Marjo Immonen, Pauliina Kanervo ja Jussi Tomberg Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluista. Oulun yliopistolta Katri Koivu, Kati Kyllönen ja Heini Pohjola. Pasi Alatalo hoiti tekniikan. AVI:lta Sirpa Kova, Linda Mård. Mainostoimisto Uleåborgista Jani Kaarlela ja Mika Pyhähuhta.