#9 Liikkuminen ja kehollisuus oppimisen tukena

Suomalaisten lasten päivittäinen fyysinen aktiivisuus on vähentynyt viime vuosina. Se herättää huolta kasvattajissa. Sirpa Sneck, erityisopettaja ja kasvatustieteen tohtori on tutkinut väitöskirjassaan koulupäivään lisätyn liikunnan vaikutuksia matematiikan oppimiseen. Suomalaisessa interventiotutkimuksessa lisättiin liikkumista kolmasluokkalaisten oppitunneille ja tutkittiin intervention vaikutuksia sekä kerättiin oppilaiden ja opettajien kokemuksia opetusjaksosta. Paula Puumalainen, luokanopettaja ja tanssikasvattaja haluaa puolestaan tuoda kehollisuuden ja luovan liikkeen sanomaa koulun arkeen. Sirpa ja Paula jakavat podcastissa ajatuksiaan liikunnan ja kehollisuuden merkityksestä lasten oppimiselle ja hyvinvoinnille.

KUUNTELE AUDIO

(anchor.fm/supervoimia podcast)

Lue podcastin litteraatti
[Intro: musiikkia ja puhetta 00:00:00]: Tietoa, tutkimuksia, tuloksia. Sivistyksen supervoimia -podcast

Intron juontaja [00:00:10]: Sivistys on supervoima, joka kasvattaa tiedolle ja taidolle siivet. Sivistys on sitä, että tietää enemmän ja luulee vähemmän. Sivistys rakentaa tiedon ja taidon atomeista välittävän ja vastuullisen ihmisen. Sivistyksen supervoimia – podcast-sarja, jossa kuulet supervoimien tekijöistä ja siitä miten kaikki liittyy ihmeellisesti kaikkeen. Kuuntele ja vahvistu.

Puhuja 1 [00:00:37]: Aiheena tänään toiminnallisuus, liikunnallisuus ja kehollisuus koulussa. Vieraina…

Puhuja 2 [00:00:43]: Sirpa Sneck.

Puhuja 1 [00:00:44]: Ja Paula Puumalainen. Kerro Sirpa sä vähän itsestäsi.

Puhuja 2 [00:00:49]: Olen siis koulutukseltani luokanopettaja ja erityisopettaja. Luokanopettajaksi valmistuin 2006, tein muutaman vuoden sitä työtä ja erityisopettajaksi 2012. Siitä lähtien olen ollut lähinnä laaja-alaisena erityisopettajana, ihan yleisopetuksen koulussa, lähinnä alakoulun luokilla ja nyt sitten tässä viime vuosina oon värkännyt tuommoista väitöskirjaa, ihan vain vähän niinkun harrastuspohjalta, niin siitäkin tänään sitten jutellaan.

Puhuja 1 [00:01:29]: Etkä ehkä pelkästään värkännyt, vaan myös saanut sen maaliin ja todella väitellyt jo.

Puhuja 2 [00:01:37]: Kyllä. Kuukausi sitten se tuli valmiiksi. Mutta Paula on mun työkaveri Ritaharjun koulusta, niin kerropas vähän sinäkin itsestäsi.

Puhuja 1 [00:01:50]: Olen luokanopettaja. Vielä tarkentaisin, että sellainen varsin taidekasvatus-orientoitunut luokanopettaja. Taustalla on myös mediatuottajan koulutus ja oon ollut töissä elokuvakasvatuksen parissa ennen kun ryhdyin opettajaksi. Ja nämä kaksi ammattia, opettaja ja mediatuottaja, mutta sitten lisäksi vielä mulla on tämmöinen reippaan 20 vuoden kokemus tanssiopettajana toimimisesta. Nämä asiat on jotenkin minun tässä ammatillisessa identiteetissä ja toiminnassa yhdistynyt semmoseksi taidekasvatusorientoituneeksi opettajuudeksi ja olen koulussa tällä hetkellä neljännellä luokalla, opettajana. Ja tällä hetkellä työn alla on erilaisia ikiomia taide-tanssiprojekteja, mutta myös oon mukana tämmöisessä Tanssireitti-hankkeessa.

Puhuja 2 [00:02:39]: Se kuulostaa kiinnostavalta, niin kuullaan siitäkin lisää.

Puhuja 1 [00:02:45]: Mut hei, sinun väitöskirja käsittelee matematiikan ja toiminnallisuuden yhdistämistä. Kerrotko vähän siitä?

Puhuja 2 [00:02:55]: Joo. Jos mä kerron ensin, että miten tää käynnistyi tää väitöskirjahanke, niin moni aina kysyy että miten sä tommoseen menit mukaan, niin mä halusin alkaa tekee jotain tutkimusta ja sit mä olin yhteydessä tonne Jyväskylään semmoseen kuin Likes – Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö ennen, mutta nykyään vain Likes-tutkimuskeskus. Kyselin, että miten tämmöstä opetuksen toiminnallistamista saatais kehitettyä. Hehän sitten innostu siitä aiheesta ja sitten alettiin yhdessä kehittelemään ihan tutkimushanketta ja se tutkimushanke sai sitten opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen. Sillon se noin 2017 sitten käynnistettiin ja Likesillähän on töissä tällasta tutkijahenkilökuntaa joista osalla on hyvinkin vahva liikunnallinen tausta, niin sitten se ehkä se toiminnallisuus mikä minun ajatuksissani erityisopettajana yhdistyi ehkä enemmän semmoisiin peleihin, pieniin leikkeihin ja kaikenlaiseen opetusmateriaalin käyttöön, niin ehkä se siinä pikkusen vaihtu sitten enemmän liikunnalliseksi. Näillä kahdella käsitteellä ja toimintatavalla on toki yhtymäkohtia, mutta sitten se rahoitus tuli nimenomaan liikunnan integroimiseen oppitunneille. Lähtökohtanahan oli se, että suomalaistenkin lasten liikkuminen on vähentynyt ja vaikka kansainvälisesti ollaan vielä hyvällä tasolla, mutta että koulupäivän aikana aika paljon istutaan paikallaan ja muakin se vähän huolestuttaa. Sillä lailla ajattelen myös, että huomataanko me opettajat, että mehän saadaan siellä tunnilla liikkua ja kävellä luokan ympäri ja käydä vaikka käytävälläkin välillä, mutta lapselta, vaikkapa yhdeksänvuotiaalta odotetaan, että hän istuu kuin tatti siinä penkillään se 45 minuuttia, niin onko se ihan reilu peli. Tätä alettiin sitten tutkimusryhmässä tutkimaan.

Puhuja 1 [00:05:21]: Mitä te siinä tutkimuksessa teitte? Millä tavalla te lähestyitte nyt tätä liikunnan ja… Tai toiminnallisuuden ja matikan yhdistämistä. Millä tavalla ne 45-minuuttiset muuttuivat toisenlaisiksi?

Puhuja 2 [00:05:38]: Koska me haluttiin tehdä semmonen oikein kunnon tutkimus, jolla voidaan mitata vaikuttavuutta, niin se suunniteltiin interventiotutkimuksena, eli tehtiin sitten semmonen ryhmä, joka tekee jotain ja sitten semmonen vertailuryhmä, joka ei tee sitä. Vertailuryhmähän jatkoi entiseen tapaan. Opettajat sai valita, että miten he opettaa. Me muodostettiin kaks eri liikunnallista matikan opetuksen porukkaa. Toisessa se liikunnallisuus ja välillä toiminnallisuus oli integroitu siihen matikan sisältöön.

Puhuja 1 [00:06:18]: Tarkottaaks se sitä, että sen liikunnan avulla opittiin matikkaa?

Puhuja 2 [00:06:23]: Niin, esimerkiks hypyttiin lukujonolla kertotaulujen vastauksia tai heiteltiin palloa piirissä lukujonolla edeten, tai käytiin mittailemassa niitä luokan tavaroita ja ovia ja seiniä. Välillä käytiin käytävällä hakemassa tehtäviä tai suunnistettiin siellä käytävällä, tai jos vastattiin päässälaskuihin niin siinä oli jonkinlainen liike, jolla piti vastata. Oon muuten huomannut, että sä oot käyttänyt vähän samantyyppistä.

Puhuja 1 [00:06:57]: Näin on. Se lähtee sieltä kehollisuuden ja toiminnallisuuden lähtökohdista. Voidaan myöhemmin puhua niistä esimerkeistä lisää.

Puhuja 2 [00:07:07]: Sit se toinen ryhmä… Siinä oli siis kaks tutkimusryhmää. Toinen oli tää, jossa siis se liike oli integroitu, mut sit toinen ryhmä teki vaan taukojumppaa, eli opetus ja tehtävien teko keskeytettiin kaks kertaa oppitunnin aikana ja tavoitteena oli sitten liikkua siinä joko pulpetin vieressä tai luokassa, tai välillä käytiin pikku pyrähdys käytävällä ja palattiin sitten niihin tehtäviin. Sitten haluttiin näiden liikunnallisten oppituntien vaikutusta lapsen oppimistuloksiin tutkia, eli he teki lähtötestin ja sitten he teki lopputestin kolmannen luokan matematiikan sisällöistä ja sitten katottiin että miten kävi millekin ryhmälle. Tähän osallistui yhteensä noin 400 oppilasta Jyväskylän seudulta, et 22 opettajaa oli siinä mukana. Ja tässä oli sitten myös, tehtiin haastatteluja lapsille, eli kysyttiin heiltä miltä tää tuntui ja mitä he ajatteli sen aikana ja miten käyttäytyi ja onnistuiko yhteistyö. Samantyyppisiä kysymyksiä kysyttiin sitten opettajilta ja opettajilta kysyttiin lisäksi myös semmosia mahdollistavia ja estäviä tekijöitä tämäntyyppisille oppitunneille.

Puhuja 1 [00:08:25]: Ja nämä samat mittaukset alussa ja lopussa tehtiin siis sille porukalle, joka oppi matikkaa liikuntaa integroimalla, taukojumpalla ja sitten perinteisin menetelmin, niinkun opettajajohtoisesti, ilman näitä interventioita.

Puhuja 2 [00:08:39]: Kyllä.

Puhuja 1 [00:08:40]: Minkälaisia tuloksia te saitte?

Puhuja 2 [00:08:42]: En tiedä onko yllätys vai ei, mutta vaikutusta ei löydetty, eli kaikki oppi samalla tavalla. Tilastollisesti ei löydetty eroja näiden kolmen eri ryhmän väliltä. Tietenkin ehkä tää Likes-tutkimuskeskus kovasti toivoi, että ois löydetty positiiviset vaikutukset, koska osassa kansainvälisestä tutkimuksesta on löydetty positiivisia vaikutuksia. Mä itse keräsin artikkeleita, joissa kuvailtiin tällasia tutkimuksia, niin lähes puolessa oli löydetty positiivisia tuloksia, mutta noin puolessa oli löydetty niinkun meilläkin, että ei vaikutusta. Itse opettajana ajattelen, että se positiivinen vaikutushan oli se että lapset sai liikkua ja suurin osa heistä kuitenkin tykkäs näistä ja opettajatkin näki siellä sitä oppimisen iloa ja jotain vähän uutta kuitenkin, ainakin näin niinkun pidemmällä ajalla toteutettuna uutta. Toki varmaan kaikki opettajat sitä joskus toteuttaa, mutta siinä mielessä. Vai mitä sä ajattelet näistä tuloksista?

Puhuja 1 [00:09:47]: Vielä mua kiinnostaa kysyä sellainen kysymys, että pystytkö sanomaan minuutteina, että kauanko yhden matikan oppitunnin 45 minuutista, pitkäkö osa siitä oli liikuntaa? Jonkunlaista liikkumista, muuta kuin paikallaan istumista.

Puhuja 2 [00:10:05]: No, siinä ensimmäisessä ryhmässä, siinä integroidussa ryhmässä, niin oli ajatus että 20 minuuttia siitä 45:stä, eli noin puolet siitä aktiivisesta ajasta. Ja sitten siinä toisessa ryhmässä kaks kertaa viis minuuttia. Eli toisessa vähän vähemmän, mutta sitten tokihan siinä integroidussa ryhmässä osa opettajista joutui vähän soveltamaan sitä, että heillä ei niin hyvät prosentit tullut sille toteutukselle. Siinä annettiinkin lupa pieneen soveltamiseen, koska suomalainen opettaja on tottunut pedagogiseen vapauteen, niin hirveen hankala mennä sanomaan… Niin, mä en ehkä maininnutkaan, että tää kesti kuitenkin kuus kuukautta, tai suunnitelma oli kuus kuukautta, mutta sitten koronahirviö iski ja se typistyi viiteen. Voisitko Paula kuvitella, että tekisit viisi kuukautta juuri niinkuin joku muu on sinulle neuvonut?

Puhuja 1 [00:11:01]: En ollenkaan. Pystyisin kuvittelemaan, että juuri saisin viitekehyksen minkä sisällä sitten, kun tunnen oppilaat, tilanteet muuttuu, niinkun monenlaista tapahtuu yhden oppitunninkin aikana, niin se että on niitä työkaluja ja uusia välineitä, mutta niitä voi sovellettavasti käyttää, niin uskon että tuo on ainut mahdollinen tapa noin pitkä tutkimus toteuttaa.

Puhuja 2 [00:11:24]: Niin. Tokihan siinä sitten toivottiin, että kun on suomalaisessa tutkimuksessa löydetty, että motoristen taitojen hallinta on yhteydessä oppimistuloksiin, niin toivottiin että lapsen motoriset taidot ois jonkun verran kehittynyt siinä, niin ne tehtävät oli suunniteltu sillä tavalla, että siinä olis monipuolisia motorisia tehtäviä, niinkun perusliikkumisen taitoja, tasapainotaitoja ja jonkunnäköistä sitten välineen käsittelyä. Mutta valitettavasti sitten se motoristen taitojen loppumittaus jäi koronan takia tekemättä, niin ei voitu nyt sitten sanoa että paraniko ne lasten motoriset taidot vai ei.

Puhuja 1 [00:12:09]: Joo. Onko joku jossain tekemässä siitä tutkimusta tällä hetkellä? Tiedätkö?

Puhuja 2 [00:12:13]: Sitä on tehty. Me ei tästä ehditty puhua etukäteen, mutta me voidaan perehtyä tähän.

Puhuja 1 [00:12:20]: Joo.

Puhuja 2 [00:12:21]: Hei, mutta Paula vuorostaan. Nyt me on puhuttu vähän enemmän liikunnallisuudesta ja ehkä toiminnallisuudesta, niin kehollisuus. Miten… Sulla on nyt se hanke, jossa sä oot mukana ja se liittyy enemmän kehollisuuden käsitteeseen.

Puhuja 1 [00:12:36]: Mä oon siis mukana Tanssireitti-nimisessä hankkeessa, joka on kirjattu sivistysohjelmaan Oulun kaupungissa, vuonna 2019.

Puhuja 2 [00:12:48]: Wau, en tiennyt.

Puhuja 1 [00:12:50]: Joo. Ajatuksena on, että kuinka saada laadukasta tanssikasvatusta kaikkiin Oulun peruskouluihin, niin että jokaisella oululaisella koululaisella olis ollut alakoulussa ja yläkoulussa mahdollisuus saada tanssikasvatusta. Mä oon sellasessa työryhmässä, joka on aika iso, jossa on erilaisia tanssi- ja taidekasvattajia, pedagogeja, kulttuuri… Sivistys- ja kulttuuritoimijoita Oulun kaupungista. Tää on siis Oulun kaupungin hanke ja nyt ollaan menossa… Tai en tiedä onko hanke oikea sana, kun hankkeilla on taipumus alkaa jostain ja päättyä johonkin. Sanoisin, että prosessi on käynnistynyt.

Puhuja 2 [00:13:26]: Kuulostaa paremmalta.

Puhuja 1 [00:13:28]: Joo. Tavoite on se, että tästä tulisi pysyvä käytäntö. Meillä on pilottihommat käynnissä ja itse asiassa alkaneet jo. Meillä on tanssikasvattajat Eerika Arposalo ja Johanna Mikkonen, jotka ovat lähteneet nyt kiertämään muutamaa koulua ja tutkimaan vähän pilottihengessä että miten lähestyä tanssikasvatusta. Tyhjiöstähän ei olla lähdetty, vaan kaikilla on paljon ajatuksia, ideoita, näkemyksiä siitä millä tavalla tanssikasvatus, kehollisuus… Mitä tarvitaan koulu… Sitä on paljon. Monenlaista. Mehän tulemme kehoinemme kouluun. Mutta just niinkun sä sanoit, aika paljon kouluissa on kuitenkin istumista. Ja taas mikä on lapselle luontainen tapa ja monesti myös meille aikuisille, niin toiminnan, kehon käyttämisen kautta oppia asioita. Sun tuossa tutkimuksessa on voimakkaasti läsnä just se semmonen liikuntatieteen näkökulma, joka onkin… Ei missään nimessä taidekasvatusta ja liikuntakasvatusta kannata alkaa erottamaan toisista, kun niissä on hirveästi yhtymäkohtia. Mutta tää tanssikasvatushanke mitä nyt ollaan lähdetty viemään Tanssireitti-nimellä eteenpäin perustuu sellaselle taidekasvatusnäkemykselle, että meillä on mahdollisuus tunnistaa omia tunteita, ilmaista itseämme ja myös olla vuorovaikutuksessa toistemme kanssa kehollisesti myös. Tää liittyy tunteiden säätelyyn, tää liittyy oman sisäisen maailman näkyväksi tekemiseen. Meillä on paljon siis kehossa… Mehän ilmaistaan itseämme non-verbaalisesti koko ajan. Monet riidat koulussa johtuu siitä, että toinen ei oo lukenut toisen kehollisia viestejä kovinkaan tarkasti.

Puhuja 2 [00:15:11]: Totta.

Puhuja 1 [00:15:12]: Niin sitten se, että meillä on sitä kehollista tietoa hirveesti ja me ite tunnistetaan millon me vaikka suututaan, tai tunnistetaan että nythän mulla onkin hyvä olla, mut se et me opittais myös löytämään sanojakin sille kaikelle, niin se auttais meidän vuorovaikutuksessa aika paljon. Näistä lähtökohdista onkin lähdetty tässä Tanssireitti-pilotissa nyt liikkeelle. Nyt eioo merkityksellistä tässä kokonaisuudessa se että oppiiko joku hienon piruetin tai tuleeko upea tanssiesitys. Se on meille aika tuttua. Se on semmonen länsimaalainen ja nykyaikainen tanssikäsitys, että se että on hienoa, virtuoottista esitystä, niin sitä lähestytään tai sitä pidetään oikeana tanssina, mutta nyt ajatellaankin että tässä pilotissa, että lähdetään tutustumaan liikkeen kautta itseen. Omiin tuntemuksiin, omaan semmoseen sisäiseen maailmaan ja tulkitsemaan että minkälaista liikettä minusta lähtee, miltä musta tuntuu, vai onko mun tarve kenties ollakin paikallaan ja mitä sillon tapahtuu. Tämmösen itsetutkiskelun kautta kohti vuorovaikutusta. Sellaset on tämän prosessin lähtökohdat.

Puhuja 2 [00:16:22]: Niin, käytetään samaa prosessi.

Puhuja 1 [00:16:25]: Kyllä.

Puhuja 2 [00:16:26]: Kuulostaa hyvältä. Montakin kysymystä tuli mieleen, mutta ensimmäisenä semmonen että minusta sinuun ei yhdistykään semmonen ajatus että tanssi on joku tietty juttu, vaan sinuun yhdistyykin semmonen ajatus että tanssi on kaikenlaista liikettä jota ihminen luovasti tuottaa.

Puhuja 1 [00:16:43]: Joo.

Puhuja 2 [00:16:44]: Minusta semmosta sä viestit meidänkin koululla, että ois aika vierasta ajatella että Paula nyt täällä opettaisi Cha-cha-chan kuvioita. Ja sitten tuli mieleen toi vuorovaikutus, että se tässä munkin tutkimuksessa… Lapset totes, että oli niin kivaa yhdessä opiskella, kun matikan opiskelu monesti jää sitten semmoseksi yksin pulpetissa puurtamiseksi, niin he koki sen erityisen tärkeeksi siinä. Saanko kysyä käytännössä sitten, kun koulu on vähän semmonen jäykkä paikka, niin miten sinne sitten saatais sitä luovaa tanssia, kehollisuuskasvatusta enemmän.

Puhuja 1 [00:17:28]: Mulle tulee mieleen tästä päivästä… Ainahan sen ei tarvii olla suurta ja syväluotaavaa. Se, että kehoa käytetään usein, päivittäin, ettei jotenkin ajatella et se todellinen oppiminen on semmoista käsitteellistä jossa ei tarvii muuta kun pää, että ainoastaan semmonen viimeisen päälle hiottu ajattelu on sitä todellista oppimista, niin siitä meidän pitäis päästä eroon. Ja vaikka puhuin tuosta Tanssireitistä ja sen tavoitteista, niin silti myös kehollisuutta voidaan käyttää millä tahansa oppitunnilla. Mulle tästä päivästä tulee mieleen matikan tunti, jota… Olen yhteisopettaja 42 lapsen ryhmässä ja meillä oli 20 lasta matikan tunnilla ja mä olin sivusta seuraamassa kun mun työpari Helena Seikkala piti geometriaa ja opeteltiin kulmia. Teräviä kulmia, suoria kulmia, tylppiä kulmia, oikokulmia. Lapset siis omilla kehoilla harjoitteli muistamaan, kun matikassa on paljon just käsitteitä joita täytyy osata. Täytyy alkaa oppia matikkaa. Täytyy osata puhua suorista ja janoista. Ja ettei se jäis vaan sanahelinäks, niin he toteutti niitä kulmia kehollaan, miten sä saat sun kehossa aikaan suorakulman. Entä millä kaikilla ruumiinosilla sä saat aikaan terävän kulman, tai… Se aivan eri tavalla osallistaa lasta ja aktivoi. Koko sen pitkän opettajan opetuksen jossa ei tapahdu mitään, niin voi myös istua hiljaa ja ajatella muita asioita, mutta sillon kun sä otat matkaan sen koko vartalon, niin sillon se yhdistyy siihen matemaattiseen ajatteluun.

Puhuja 2 [00:19:07]: Ja mä ajattelen jotenkin, että tosta varmaan se muistijälki lapselle jää paremmin että mä tein sillon näin kun oli terävä kulma kyseessä, niin voisko se jäädä myös paremmin mieleen.

Puhuja 1 [00:19:20]: Mä uskon siihen ja just, niinkun… Minä en oo tehnyt väitöskirjaa tästä aiheesta, niin mä uskon siihen ja näen sen käytännössä. Ja just, mehän ei tiedetä että liittyykö se juuri siihen vartalon asentoon vai siihen että se oppilas aktivoitiin osallistumaan ylipäätään. Hän liikkui, hän osallistui. Koki osallisuutta. Sitten neurologisissa tutkimuksissa kun on tutkittu empatian kokemusta, niin on esimerkiksi tehty tämmönen huomio että empatia lisääntyy sillon kun ihmiset tekee synkronoitua liikettä. Ajattele näin, että sinun tutkimuksessa tehtyjä asioita, että siellä yhtäkkiä kaikki osallistuu jonkun yhteisen liikkeen tekemiseen, niin sehän saa yhteisöllisyyttä aikaan kun jokainen ei oo omien ajatusten kanssa yksin, vaan siitä oppimisesta ja tekemisestä tuleekin aktiivista ja näkyvää.

Puhuja 2 [00:20:05]: Just tolleen yhteenkuuluvuuden tunne ja vähän semmonen niinkun ryhmähenki. Tässä mun tutkimuksessa me kysyttiin siitä opettajilta ja kaikki opettajat vastas, että… Tai lähes kaikki vastas, että kyllä se on tässä kolmannen luokan aikana parantunut, mutta siitähän ei voitu olla varmoja että liittyikö se just meidän tekemiin juttuihin, koska koulupäivä on kuitenkin kokonaisuus. Mutta sä puhuit niin hienosti kerran myös siitä… Vielä jotenkin tarkemmin kuvailit sitä viimeksi, se oli hienosti kuvailtu, jotenkin että mitä se yhteinen liike jotenkin saa.

Puhuja 1 [00:20:42]: Mitähän sanojan lienen käyttänyt juuri silloin? Ainakin siis yhteinen liike tuottaa… Siis yhteinen kokemus, jaettu kokemus jostain. Jos ajatellaan, mulla yhdistyy tää kaikki nyt tämmöseen isompaan yhteiskunnalliseen puheeseen hyvinvoinnista ja globaaleista haasteista, ilmastonmuutoksesta, joissa kaikissa tunnistetaan että osallisuus… Se että ihminen kokee sitä, että pystyy vaikuttamaan ja tulee nähdyksi, niin on aivan niinkun valtavan suuressa osassa. Ja sit mä aattelen, että tämmöset osallistavat tavat oppia on oikeastaan niitä jotka on pieniä osallistavia tekoja päivittäin ja niistä pienistä osallistavista teoista syntyy sellainen kokemus että mä tulen nähdyksi ja mä vaikutan tähän kaikkeen tekemiseen. Se jaettu kokemus ja yhteisöön kuulumisen tunne on ihan avainasemassa tässä. Käytinkö näitä sanoja silloin, vai?

Puhuja 2 [00:21:39]: Voi olla. Tuli mieleen vielä siitä, että mikä vaikuttaa mihinkin, niin välttämättä se että keholla tehdään ne kulmat ja geometriamuodot, niin mehän ei voida tarkkaan tietää että mikä siinä on se mekanismi. Se voi olla se yhteisöllisyyden tunne, osallisuus. Se voi olla myös että tykkäsin tehdä tätä, minulla oli hyvä olo. Ja sitäkin on tutkittu että kun ihmisellä on hyvä ja turvallinen olo, niin hän oppii paremmin kuin sillon kun hän olisi jotenkin paniikissa ja yrittäis vaan suoriutua. Ja tuo esillä oleminen mulla tuli myös mieleen, niin joillekin lapsillehan se on hirveen vaikeeta, mutta jos se tehdään jotenkin sillä tavalla että siinä ei oo oikeeta tai väärää, tai sit siinä ei korostu se, että…

Puhuja 1 [00:22:34]: Ei ja juuri mä ajattelen, se minun tulokulma on se että ei haeta jotain tiettyä muotoa. Sitä ilman muuta kun harjoiteltiin geometrisia muotoja, silloinpa haettiin suoriakulmia, mutta ei haettu sitä että kaikkien täytyis tehdä se samalla tavalla.

Puhuja 2 [00:22:47]: Totta.

Puhuja 1 [00:22:47]: Vaan etsiä ja sit esimerkiksi kaverin kans kattoo että oo, sä keksit tommosen – jaa, sä keksit tämmösen. Siinä juuri ei oo kysymys niinkään esilläolosta, kuin mahdollisuudesta tulla nähdyksi. Mutta just se, että ketään ei pakoteta esille, vaan siinä niinkun omilta paikoilta ja näin, mut että osallistuu siihen aktiiviseen toimintaan. Jos istuu paikallaan ja ajattelee vaikka matemattisia asioita, mikä… Sitähän matematiikassa pyritään toisinaan siihen myös että se ajattelu muuttuis niin käsitteelliseksi, että… Eikö totta? Miksi ei me käytettäis tätä koko käyttöliittymää mikä meillä tähän maailmaan on, eli kehoa, kun meillä se on. Meidän kannattais hyödyntää ja opetella luovaa ongelmanratkaisua, jossa me osallistutaan siihen ongelmanratkaisuun koko keholla. Mietitään käyttämällä ihan koko kapasiteettia mitä meillä on. Me puhutaan paljon toiminnallisuudesta ja kehollisuudesta, liikkumisesta. Ollaanko me nyt sitä mieltä siis, että koulun täytyis olla jatkuvaa toiminnallisuutta ja liikkumista?

Puhuja 2 [00:23:50]: Jatkuvassa liikkeessä ja yhtä hulabaloota vaan.

Puhuja 1 [00:23:53]: Aktiivista.

Puhuja 2 [00:23:56]: Ehkä ei. Kuten sanoit, että matematiikkakin alkaa mennä aika käsitteelliselle tasolle, että kaikkeen ei voi yhdistää liikettä. Ja on paikkansa sille rauhoittumiselle, lainaten sinun sanoja. Ja sehän on hyvinkin totta, varsinkin aina kun aloitellaan uutta aihetta ja uutta oppituntia, niin on hyvä keskittyä siihen paikallaan oloon ja ohjeiden kuunteluun ja etenkin siihen kehon rauhaan myös, että kuitenkin välitunniltakin kun lapset tulee, niin se vireystila on ensin aika ylhäällä, että saadaan se alas vähän, tai ehkä siihen sopivalle tasolle.

Puhuja 1 [00:24:36]: Joo, olen aivan samaa mieltä siitä, että paikkansa on sille aktivoitumiselle ja toiminnalle ja just niiden paikkojen löytämiseen koulussa missä se on hyödyöksi, mutta myös sitä me omassa ajassamme, niin me aikuiset kuin lapsetkin tarvitaan, sitä et me jaksetaan myös rauhoittua ja pysyä paikallaan. Uskon, että jo pienellekin ihmiselle voi alkaa sanoittamaan sitä että huomaatko että susta tuntuu että sä alat valua tuonne penkin alle ja susta tuntuu aivan väsyneeltä, että nyt mä huomaan että meidän kannattaa pikkusen aktivoitua ja tehdä vaikka joku pikku rytmitys – nostaa vireyttä. Toisaalta taas jos on hirveen levoton, niin jo pienelle lapselle voi kertoa että hei, mä huomaan että sä oot… Onko sulla vähän levoton olo? Meidän kannattaa harjoitella rauhoittumista. Näitä säätelyitä. Ja sekin että tehdään rauhassa kokonainen tunti jotakin on todellakin paikallaan, mutta just se että meidän ehkä opettajina täytyy tunnistaa se että jos se on koko päivän, 45-minuuttisia missä vaaditaan hiljaisuutta ja paikallaan olemista, niin saattaa olla että yhtäkkiä oppilaan päivä onkin paljon semmosta paikallaan istumista, joka ei ookaan luontevaa ehkä lapselle.

Puhuja 2 [00:25:41]: Tuntuu ehkä rankalta se koulupäivä. Mut vielä mietittiin sitä, että onko mitään muuta mikä estäis toteuttamasta tätä kehollisuutta tai liikunnallisuutta koulussa? Mitäs, ajatteletko sä?

Puhuja 1 [00:25:57]: Mä ajattelen niin, että kun tulen tuolta juuri kehollisuuslähtökohdista ja paljon sitä käytän ihan omassa työssä, jopa omassa opettajuudessa, siis paljon kehollisesti harjoitellaan ja opetan – se on aika helppoa heittää sinne tänne. Jos on eri tavalla orientoitunut, niin saattaa olla että miten, mihin väliin tässä ja saattaa tuntua hankalalta tai saattaa tuntua sopimattomaltakin, että ei tässä nyt kannata alottaa mitään hyppelyitä tässä kohti. Että ehkä semmonen sen asian luontevuus voi olla yksi haaste miksi sitä ei halua ottaa, jos se ei tunnu itselle luontevalta. Eikä… Mä myös aattelen, että sillon jos se tuntuu itselle epäluontevalta, niin eihän siihen voikaan heittäytyä täysillä. Mutta voiko jotakin? Voiko pieniä asioita ottaa sinne aluks vaikka mausteeksi, tunnustella että miten tää vaikuttaa? Ja sit sellanen on toinen mikä saattaa olla, että jos on sellanen vaikka toimintakulttuuri jossain luokssa missä ei oo paljon tehty tämmösiä kehollisia juttuja, niin ensimmäisen kerran kun lähdetään vaikka taukojumpalle tai eläytymään metsän eläimiin alkuopetuksessa, niin sehän saattaa mennä ihan hulinaksi ja sillon saattaa tulla pedagogille semmonen olo että ei tätä, tämä ei… Tämä oli hyvä yritys, vaan ei me… Tai sillai, että hei, tätä ehkä täytyy tehdä lisää että tähän työtapaan opitaan.

Puhuja 2 [00:27:25]: Tuo oli monien opettajien huomio siinä meidän tutkimuksessa, että aluksi varsinkin joillain oppilailla, just erityisopettajan asiakkailla oli hankalaa lähteä mukaan koska oli muutos, koska piti käyttää sitä omaa kehoa jotenkin eri tavalla kuin aikaisemmin. Ja jollakin oli jopa semmonen olo että eihän tää ole matematiikkaa, jos me ei istuta ja kirjoiteta. Ja myös varmaan aikuisella sama, että jos on vaikka 20 vuotta tehnyt opettajan työtä ja nyt se pitäiskin toteuttaa jotenkin erillä tavalla, niin se voi tuntua haastavalta ja vaatii aikaa ja ehkä vähän koulutusta ja kursseja ja hyviä materiaaleja ja pikkusen ehkä välineitäkin voi olla joskus mukana, että sekin vois auttaa.

Puhuja 1 [00:28:14]: Niin se on. Meidän opettajien maailmaan kuitenkin tulee koko ajan lisää osia joka puolelta. Joku kokee liikunnan tärkeäksi ja motivoituu siihen ja kokee semmosia vahvuuksia, että on helppo hypätä ja ottaa liikunta matkaan opetukseen. Joku toinen ajattelee, että teknologia on mun juttu, kun taas toiselle juuri se on se isoin kompastuskivi, että miten sitä mitenkään tähän saa. Ja joku kokee tämmöset kestävän kehityksen teemat todella luonteviksi ottaa mukaan. Toiselle se on se vaikea. Että meiltä myös odotetaan kyllä tosi paljon ja kaikki tekee varmasti parhaansa, mutta meillä on tää tulokulma tähän kehollisuuteen, liikuntaan ja toiminnallisuuteen. Maailma voidaan pelastaa tätä kautta.

Puhuja 2 [00:29:03]: Ihana toi maailman pelastaminen. Mutta onneksi luokanopettajista on moneksi ja opettajista yleensä ja että me tehdään tiimityötä, jolloin jokaisen vahvuudet voi tulla esille siellä ja niitä hyödynnetään siellä koulupäivän aikana, niin kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, niin minusta semmonen armollisuus siinäkin.

Puhuja 1 [00:29:26]: Todellakin ja sama, että kaikkea ei voi yhtäkkiä tehdä toiminnalliseksi ja liikunnalliseksi, vaikka moniin asioihin sitä kannattaakin hyödyntää. Meillä on niin monenlaisia oppilaita. Eri ihmiset hyötyy eri mittasuhteissa asioista. Samaa meissä aikuisissa.

Puhuja 2 [00:29:38]: Mehän ois varmaan puhuttu täällä koko päivä vielä.

Puhuja 1 [00:29:42]: Niin.

Puhuja 2 [00:29:43]: Mutta ehkä me jotenkin nyt lausuttais jotkut…

Puhuja 1 [00:29:46]: Viisaat loppusanat.

Puhuja 2 [00:29:48]: Niin, viisaat tai melko viisaat. Jos mä nyt sanoisin, että mitä mä opin tästä mun väitöskirjaprosessista – se prosessihan oli se päivän sana – niin mä ajattelen että koulussa on tärkeetä kuitenkin se lapsen hyvinvointi, kokonaisvaltainen hyvinvointi, ja meidänhän pitää miettiä monenlaisia tapoja tuottaa sitä, oli se sitten fyysinen hyvinvointi, henkinen, tämmönen tunne-elämän hyvinvointi, tai sitten vaan se oppimisen ilo.

Puhuja 1 [00:30:19]: Lisäisin vielä sen aktivoinnin ja osallisuuden, että siitä meidän kannattaa pitää huolta että ne oppilaat tavalla tai toisella kokevat olevansa osallisena siinä omassa oppimisprosessissa, ettei he joudu vaan vastaanottamaan sitä mitä heille valitaan antaa, vaan et se semmonen oma aktiivisuus pääsis valloilleen monta kertaa päivässä koulun aikana, tavalla tai toisella.

Juontaja [00:30:43]: Tätä podcast-sarjaa olivat tekemässä tosi monta supervoimakasta ammattilaista. Minna Hellsten, Marjo Immonen, Pauliina Kanervo ja Jussi Tomberg Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluista. Oulun yliopistolta Katri Koivu, Kati Kyllönen ja Heini Pohjola. Pasi Alatalo hoiti tekniikan. AVI:lta Sirpa Kova, Linda Mård. Mainostoimisto Uleåborgista Jani Kaarlela ja Mika Pyhähuhta.