#30 Oltaisiinko ihmisiksi? Keskustelua yhteisöllisyydestä.
Tällä kertaa Supervoimat lähtevät merelle ja nousevat Komentosillalle. Luvassa on Supervoimien reksispesiaali, joka kertoo mistä nyt tuulee! Mukaan otetaan aina myös tutkimusnäkökulma ja jakso taustoitetaan tieteellisellä tutkimuksella. Luommehan tieteeseen nojautuvaa tilannekuvaa.
Oltaisiinko ihmisiksi? Tässä jaksossa käsitellään maailman muuttumista yksilökeskeisemmäksi. Mihin katosi yhteisöllisyys ja saisimmeko sen vielä kiinni karkumatkaltaan?
Keskustelemassa Anne Moilanen, Hiukkavaaran monitoimitalon johtaja ja aluepäällikkö, sekä kestävän tulevaisuuden kehittäjäopettaja, Jussi Tomberg
Kuuntele Audio
(creators.spotify.com/supervoimia podcast)
- [merellisiä ääniä]
- Jussi Tomberg: Hiiohoi! Nyt Supervoimat lähtee merelle ja nousee reksien kanssa komentosillalle. Luvassa on Supervoimien reksispesiaali, joka kertoo, mistä nyt tuulee. Komentosilta on kestävän sivistyksen rehtoriverkosto, joka kokoaa yhteen Suomen reksien edelläkävijät, jotka ajattelevat, että koulu on väkivahva jäänmurtaja eikä pohjaan juuttunut verkko. Minä olen Jussi Tomberg ja toimin Komentosillan navigaattorina.
- [merelliset äänet loppuvat]
- Joo, tänään ollaan ison kysymyksen äärellä. Kysytään vähän, että oltaisko ihmisiksi. Täällä on vieraana Moilasen Anne, Hiukkavaaran monitoimitalon pitkäaikanen johtaja, nykyisin keskisen alueen aluepäällikkö. Tässä jaksos käsitellään yhteiskunnan muuttumista yksilökeskeisemmäksi. Eli mihin katos yhteisöllisyys, ja saatasko me vielä kii karkumatkaltaan se yhteisöllisyys. Oltiinkohan me enempi ihmisiksi aikasemmin?
- Anne Moilanen: Se riippuu siitä, miten me se ihmisyys määritellään, tai mitä tarkottaa se, että oltiinko ihmisiksi. Vois ehkä sanoa, että ehkä jonkun verran oltiinkin, koska nykyään maailma on muuttunu yksilöllisemmäksi. Yksilövaatimukset ovat jollaki tavalla ajaneet sen yhteisöllisyyden vaatimuksen edelle.
- Jussi Tomberg: No jos ajatellaan sitä yhteisöllisyyttä, niin minkälainen sun mielestä on yhteisöllinen koulu?
- Anne Moilanen: Mun mielestä yhteisöllinen koulu on semmonen, joka ottaa huomioon kaikki siellä koulussa opiskelevat tai työskentelevät. Mun mielestä se rakentuu semmoselle ajatukselle, että jokainen yksilö on tärkeä, arvokas omana itsenään, mut erityisesti niin, että yhdessä olemme enemmän. Yleensä yhteisön hyvinvointi tuottaa myös sen jäsenille hyvinvointia, ja yksilön hyvinvointi on seurausta sen yhteisön toimivuudesta ja siitä, että huolehditaan toisistaan.
- Jussi Tomberg: Mul on täs tämmönen pieni katkelma yhest tämmösest opinnäytetyöstä. Mä luen sen ääneen ja mä sitte vähän kysyn sulta lisää. Eli tääl on tutkittu 9A-luokan oppilaita jossakin Suomen koulussa. 9A-luokalla olevat oppilaat kokevat yhteisöllisyyden näkökulmasta riippuen joko voimaannuttavana tai ulossulkevana. Koululuokalla on vahvat sosiaaliset rajat ja vakiintunut normisto, mikä tekee siitä sitten melko suljetun yhteisön. Lisäksi luokan normisto on osittain ristiriidassa koulun sääntöjen ja tavotteiden kanssa. Sosiaalisiin verkostoihin kuuluvat oppilaat kokevat luokan yhteisöllisyyden voimauttavana ja pitävät luokkaa ainutlaatuisena yhteisönä. Sosiaalisten verkostojen ulkopuolelle oppilaille käsitykset luokasta vois olla kielteisempiä. Eli tää on Kainulaisen Liisan opinnäytetyöstä vuodelta 2014. (–) [03:00] voiko yhteisöllisyys olla voimavara, niin voiko se olla myös ulossulkeva?
- Anne Moilanen: No mä en ehkä kutsuisi tämmöstä ulossulkevaa toimintaa yhteisöllisyydeksi, vaikka mä ymmärränkin tämän kysymyksen. Mä ajattelen, että hyvin toimivassa yhteisössä se yhteisön kaikkien jäsenten hyvinvointi on tärkeetä, ja ihmiset saa voimaa toisistaan, he selviää paremmin yhdessä. Tämmösessä ulossulkevassa kulttuurissa muodostuu ryhmiä, jotka ajattelee, että heidän tarpeensa tai toiveensa ovat tärkeämpii ku joitten muitten ihmisten. Tämmönen toiminta ei rakenna hyvinvoivia yhteisöjä. Jos me suljetaan niitä ihmisiä ulos näistä yhteisöistä, me oletamme, että he eivät jostaki syystä ole riittäviä olemaan sen yhteisön jäseniä. Se ei vastaa mun käsitystä tämmösien hyvien yhteisöjen rakentamisesta.
- Jussi Tomberg: Joo. No, tavallaan sitte, jos aatellaan täst… Jos puhutaan ikään kuin vähän tämmösistä mikrokulttuureista, jota vaikka muodostuu jonku luokan sisälle, ja siel on jotaki tiettyjä rooleja ihmisillä, niin osaaks jotenki nimetä tämmösii mikrokulttuureja tuolt koulumaailmasta? Ehkä myös niinku hyviä ja huonoja.
- Anne Moilanen: No siellä voi olla esmes jonkunlaisia harrastuspiirejä, ja sen harrastuksen ympärille muodostuu erilaisia mikrokulttuureja. Siellä saattaa olla omaa kieltä, ku puhutaan siitä jostaki tärkeestä aiheesta. Samalla tavalla erilaiset kiinnostuksenkohteet voi muodostaa tämmösiä mikrokulttuureja sinne nuorten keskuuteen. Meillä voi olla semmosia, vaikka niinku luokan kovikset tai nörtit, tai sitte siel on suosittuja oppilaita, jotka keräävät sitä omaa hovia ympärilleen. Nää on sitte semmosia… saattavat olla jopa kielteisiä mikrokulttuureja. On myös totta, että semmoset erilaiset etniset taustat tai erilaiset uskonnolliset katsomukset tai jopa oppilaitten vanhempien poliittinen tai taloudellinen asema saattaa olla semmosia, jotka muodostaa tietynlaisia mikrokulttuureja. Myös opettajilla voi olla mikrokulttuureja. Siellä voi olla kokeneita tai nuoria opettajia, voi olla eri aineryhmätiimiä tai aineenopettaja-luokanopettaja-asetelmia.
- Joissaki tapauksissa ne mikrokulttuurit ovat hyviä, koska ne vahvistaa sitä… Tavallaan, jos me ajatellaan, et se joku intressipiiri… Oppilaat on kiinnostuneet jostaki tietystä asiasta, nii se vahvistaa heidän tietouttaan siitä asiasta, ja he tuntevat yhteenkuuluvuutta, ku löytävät samankaltasia ihmisiä. Mutta sitte siinä vaiheessa, ku ne mikrokulttuurit sulkevat ulos ihmisiä, tai ajatellaan, että meidän asiamme tai se meidän oma yhteisömme on jollakin tavalla parempi ku muut, nii sillon siellä mää katsosin, että ne mikrokulttuurit voi olla myös kielteisiä.
- Elikkä sinänsä niissä mikrokulttuureis ei oo mitään pahaa, kunhan ne eivät muodosta semmosia vastakkainasetelmia. Ja on tärkeä ymmärtää aina erilaisia ihmisiä, heiän tarpeitaan, ja miksi nämä ihmiset muodostavat tämmösiä omia yhteisöjään, tai miksi he keskustelevat näistä aiheista. Se ymmärrys mun mielestä luo sitte sitä semmosta moninaisuutta, mikä on tärkeää kouluyhteisöissä.
- Jussi Tomberg: Täst mikrokulttuureista vielä sen verran jatkan, että ite toimin sellases ruokaraatitoiminnassa mukana, missä me kerätään sitten oululaisia lapsia ja nuoria ikään kun tän kouluruoan kehittämisen ympärille ja myös pyritään palauttamaan osittain myös sitä kouluruoan arvostusta ja tutkitaan myös sen koulun ruoan esimerkiks tämmösii ekologisia vaikutuksia. Niin ooksä havainnu, että liittyyks kouluruokailuun mitään tämmösii mikrokulttuureja, jos ajatellaan oppilaitten vaikka ruokailukäyttäytymistä?
- Anne Moilanen: Valitettavasti kyllä. Siellähän on semmosia kulttuureja esimerkiks, että ei oo kovin trendikästä syödä kovin paljon. Siellä niinku otetaan vähän ruokaa, ja sitte ollaan nälkäisinä se päivä, ei tavallaan kehdata syödä niin paljo ku mitä haluttaisi. Tai sitte on jotenki suosittua olla tykkäämättä jostakin ruuasta tai muuta. Joskus on myös valitettavasti semmosia ilmiöitä, et sillä ruualla sotketaan tai sillä leikitään tai tehdään jotakin muuta semmosta, mikä siihen ruokailutilanteeseen ei oo sopivaa, että tämmösiä tunnistaisin koulussa.
- Jussi Tomberg: Joo, ja me ollaan juteltu niitten oppilaiden ja opiskelijoiden kans, ja he tunnistivat myös näitä erilaisii mikrokulttuureja tän kouluruokailun osalta. Oisko siihen mitään sellasta lääkettä, että mitä tolle asialle vois tehdä?
- Anne Moilanen: Erityisesti yläkoulussahan tämä on ongelma. Nyt ku yhtenäiskoulua tossa seurannu ja sit sitä rakentanu tossa viimisen kahdeksan vuoden ajan, nii alakouluissa se harvemmin on ongelma. Se alkaa näyttäytyä ehkä siellä viidennellä kuudennella luokal, ku aletaan tulla esimurrosikään. Mut sitte yläkoululla se on isompikin ongelma, että sitä ruokaa ei syödä, tai se, että tämmöset mikrokulttuurit estää sen ruoan syömisen. Pienemmillä lapsilla se enempi on sitä, että ei tykkää jostakin ruoasta aidosti, tai on ruoka-aineallergioita, tai sitte perheessä ei oo totuttu syömään jotaki. Mutta että se, että semmonen yleinen asenne estäisi sitä syömistä, nii se on enempi ehkä siellä murrosikästen luona. Tai heidän joukossaan.
- Kouluilla on tehty erilaisia ratkaisuja siihen, että saataisiin syömään. Esimerkiks se, että yläkouluilla, mikä ei oo ollu aina niin perinteistä, niin opettaja saattaa ne oppilaat syömään, istutaan sen luokan mukana siellä, ja jokainen istuu sinne syömään. Eli ei muodostu niitä ryhmiä, jotka päättää keskenään, et ei mennä ollenkaan sinne ruokalaan, tai ei kehdata syödä sillä tavalla, ku kaverikaan ei ota, vaan siellä sitte pyritään siihen, et jokainen jonkun verran sitä ruokaa maistais. Ei tietenkään pakoteta syömään, eikä kenenkään oo pakko sitä ottaa, mut että se ruokailuhetki ois sitte yhteinen, ja tämmösiä ratkasuja esimerkiksi yläkouluilla tehty.
- Jussi Tomberg: Niin vois toimia siellä aivan hyvin.
- Anne Moilanen: Niin. Tai sitte siihen on satsattu lisäaikaa siihen ruokailuun, et erilaisia vaihtoehtoja siellä on. Kouluterveyskyselythän ohjaa nimenomaan sitte aika paljon sitä, että me nähdään ne trendit, mitkä siellä kouluruokailussa on, ja ku ne on ollu laskevia sen kouluruokailun… Niinku sen, että se kouluruokailu olisi suosittua, tai siellä haluttaisiin käydä, niin näihin on kyllä kouluissa kiinnitetty huomiota.
- Jussi Tomberg: Joo. Mennään vielä tost yhteisöllisyydestä tommoseen vanhempien rooliin, niinku kouluyhteisön… Ne voi varmasti olla toisaalta kouluyhteisön (yhteisöllisyyen) [09:43] rakentajia tai sitten jopa sen esteitä. Ooksä jotenki tätä maailmaa havainnoinu?
- Anne Moilanen: Jonkin verran. Siis suuri osahan huoltajista tukee koulun kasvatustoimintaa, ja siin on hyvät välit, ja meillä yhteistyö on sujuvaa ja sitä koulun kasvatustyötä tukevaa. Mutta joskus siel on pieni joukko huoltajia, jolla esimerkiks jyrkät uskonnolliset tai poliittiset asenteet tai tietynlaiset ennakkoluulot tai kasvatusmenetelmät voi olla esteenä semmoselle terveelle yhteisöllisyydelle.
- Jussi Tomberg: Entäs monikulttuurisuus? Liittyyks se tähän teemaan sun mielestä?
- Anne Moilanen: Kyllä se mun mielessä liittyy aivan niinku ehdottomasti. Että tämmösessä yhteisöllisessä koulussa kaikilla oppilailla tulisi olla mahdollisuus toteuttaa itseään ja olla osa sitä yhteisöä. Ja se moninaisuus on oleellinen osa nykyistä koulua, ja koulun tulis vahvasti tukea lasten ja nuorten mahdollisuutta rakentaa tämmösiä moninaisia yhteisöjä. Mä aattelen, että monikulttuurisuus tulisi nähdä rikkautena ja sitte yleensäkki sitä yhteisön hyvinvointia edistävänä asiana.
- Jussi Tomberg: Joo, mites, tota niin, ku sä oot Hiukkavaarassa ollu, niin näkyyks siellä tää monikulttuurisuus miten?
- Anne Moilanen: No Hiukkavaarassa se ei kyllä valitettavasti kovin hyvin näy. Että se on tämmöstä omakotitalovaltaista aluetta, missä meillä ei esimerkiksi oo maahanmuuttajien VALO-opetusta ollenkaan. Sen takia sinne ei oo esim. muodostunu semmosia ryhmiä, et se moninaisuus näkyis siellä, tämmönen monikulttuurisuus. Mut mä näkisin moninaisuuden myös laajempana asiana kun esmes etnisenä taustana. Siihen meillä sitte taas esmes Hiukkavaaras on satsattu, että meil on monenlaisia oppijoita. Sekin muodostaa sitä monikulttuurisuutta. Meil on hyvin vahvasti semmonen inklusiivinen ajatus siellä koulussa, ja meillä eritasoiset oppilaat ja eri tavoilla oppimisen haasteissa olevat oppilaat opiskelevat kuitenki kaikki yhdessä, tai pyritään siihen, ja se luo sitä moninaisuutta semmosissaki kouluissa, missä tämmönen monikulttuurisuus tai etnisyys ei niin vahvasti näy.
- Jussi Tomberg: Joo, mennään sitte tohon ihmisiksi olemiseen, eli tähän isoon otsikkoon. Äitini, joka täyttää nyt 90 vuotta, sil oli tapana sanoo, ku oltiin lähössä johki, et olkaa sitte ihmisiksi. Millaist sun mielestä, Anne, on ihmisiks olo? [nauraa].
- Anne Moilanen: Sil oli varmastikki muutama vuosikymmen sitte vähä erilainen merkitys ku miten mä itse sen hahmotan nykyään. Mulle se ihmisiksi oleminen tarkottaa sitä, että mä arvostan toisia ja mä kunnioitan heidän mielipiteitä ja mä pyrin sellaiseen tasa-arvoiseen keskusteluun heidän kanssa. Tää ihmisiksi oleminen tarkottaa hyvän haluamista toiselle. Sitä, että siinä vieressä olevalla ihmisellä olisi sinun ansiosta hyvä olla, ja hän kokisi tulevansa arvostetuksi, ja hänellä on sinulle merkitystä.
- Jos me ajatellaan semmosta itseohjautuvuusteoriaa, nii sen näkökulmasta ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta. Autonomia, elikkä se on tämmöstä kokemusta omaehtoisuudesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa omiin valintoihin. Toinen perustarve on kompetenssi: tunne siitä, että ihminen osaa ja pystyy suoriutumaan niistä omista tehtävistä ja kehittymään. Mut sitte siihen yhteisöllisyyteen liittyy se kolmas vahvasti, elikkä yhteenkuuluvuus: tarve kuulua siihen ryhmään ja kokea merkityksellisiä ihmissuhteit. Nämä on semmoset kolme psykologista perustarvetta. Sitte filosofi Frank Martela on vielä lisänny siihen tämmösen hyvän tekemisen, elikkä tarve kokea sitä, että sillä omalla toiminnalla me voidaan vaikuttaa myönteisesti muihin. Sillon ku meillä työ- ja oppimisympäristö tukee näitä tarpeita, ihminen toimii motivoituneesti, ja hän tuntee olevansa osa sitä yhteisöä. Ja erityisesti tämä tämmönen hyvän tekeminen toisille on sitä ihmisenä olemista. Että kun me tunnetaan kuuluvuutta siihen yhteisöön, me halutaan tuottaa hyvää ympärille, ja mun mielestä sitä on tämä ihmisiksi oleminen.
- Jussi Tomberg: Tuo on kyllä hieno vastaus. Mä tartun vähän tohon motivoitumiseen, että meidän lapsilla oli tapana san-, et ei oo, iskä, motia. Niin mennään vähän tähän motiin, elikkä mä tunnistan itseni täst Leea Lakan vuonna -24 tehdyst väitöskirjasta, jossa hän tutki vuoden ajan yhtä ysiluokkaa. Se istu siel luokan perällä, ja hän totes, et siel takarivissä on oma pieni maailmansa, joka eriytyi muista. Mimmosii ajatuksii pitkällisellä rehtorilla ja myös opettajana tämä sinussa herättää? Tukeeko tämä tutkimus omia havaintojasi?
- Anne Moilanen: No kyllä mä tunnistan tämän. Kuitenki siellä yläkoulussaki opettajana ollu parikymmentä vuotta ja sitten rehtorina siihen vielä 13 vuotta päälle, niin… Sinne takariviin hakeutuu enimmäkseen mun käsityksen mukaan sellaiset oppilaat, jotka eivät jostakin syystä halua tai kykene oppimaan samalla tavalla ku keskiverto-oppilas, ja he eivät ehkä tunne olevansa osa sitä kouluyhteisöä. Niinku se tutkimus, se Leea Lakan tutkimus, siinä myös sanoo. Siksi he muodostaa näitä omia mikrokulttuureja, mistä tuossa aikasemmin puhuttiin. Koska siinä mikrokulttuuris he kokevat olevansa samanarvosia muiden samanlaisten tarpeiden kanssa painivien oppilaitten kanssa. Mut että näin mun mielestä ei pitäis olla, siellä ei pitäisi olla sellaisia oppimiskulttuureja, että ihmiset hakeutuvat niihin sen takia, koska eivät pärjää tai eivät pysty siellä olemaan. Elikkä koulun tulis tarjota kaikille oppilaille mahollisuuksia kukoistaa ja saada sitä arvostusta.
- Valitettavasti tämmönen koulun vahva akateeminen painotus joskus estää tämmöstä kehitystä. Meillä tulis olla niitä mahdollisuuksia löytää jokaisen kiinnostuksenkohteet, ja koulun tulis tarjota erilaisia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Se vahva akateemisten aineiden arvostus saa osan oppilaista irtautumaan kouluyhteisöstä. Mut heilläki on sitä kompetenssia, heil on osaamista ja kykyä, jos me vaan osattas nähdä se.
- Jussi Tomberg: Joo, myös täs väitökses oli jotenki kiteytetty, että takarivin porukan eetos on myös opiskelun välttely, johon käytetään paljon aikaa ja luovuutta, niin voisko tän jotenki suunnata toisin tän ajan ja luovuuden?
- Anne Moilanen: No, sitä mäkin tuossa vähän naurahdin, ku tuon näin, mutta toisaaltahan se on myös semmosta murrosikään liittyvää toimintaa joittenki oppilaitten kohdalla. Se ei oo aina niin coolia olla hyvä koulussa, vaan sitten varsinkaan, jos ei pysty siihen, että on luokan paras, nii ajatellaan, et siellä koulussa helpolla pääseminen tai suoranainen se opiskelun välttely tuntuu olevan joillekki semmonen arvostettava asia. Se selittyy myös niillä mikrokulttuureilla, jossa sellasta asiaa arvostetaan. Mut voitasko me… Niinku sä sanoit, että voitasko se jollaki tavalla tämä luovuus ja into ja ajankäyttö valjastaa johonki semmoseen, mikä hyödyttäs ehkä niitä nuoria tai lapsia enempi ja kohdistaa sitä johonki tämmöseen oppilaita kehittävään toimintaan?
- Jussi Tomberg: Joo, mul on itellä vaan semmonen… Itekki ollu siinä mopopoikaporukassa, niin mun mielest se mopopojat on kans semmonen väestöryhmä, jota maailmassa ei ymmärrä kukaan. Jotenki sais sillä tavalla kanavoitua myös sitä heidän jotenkin intohimojaan sinne koulutyöhön.
- Anne Moilanen: Nii, ja siellä kuitenki on sitä luovuutta ja älykkyyttä tosi paljon, että se on tavallaan semmonen hukattu resurssi, mitä me ei oo osattu vielä hyödyntää.
- Jussi Tomberg: Kiertotalouden ammattilaiset, jotka rautalangalla ja jeesusteipillä pitävät moponsa, derbinsä käynnissä!
- Anne Moilanen: Juuri näin, mutta se on mitä suurimmassa määrin luovuutta.
- Jussi Tomberg: Joo. Täst kiertotalous tuli hyvä aasinsilta ehkä tohon viimiseen kysymykseen, eli sä oot mukana tässä rehtorien Komentosilta-verkostossa, ja se tähtää kestävään sivistykseen ja hyvään elämään nimenomaan yhden planeetan rajoissa. Miten tää vois sun mielest koulussa toteutua erityisesti johtamisen näkökulmasta?
- Anne Moilanen: No koulussa täytyy sen koulun arvot, jos ja kun ne tukevat tämmöstä kestävää sivistystä, niin ne tulee tehdä näkyväksi. Ja ne kestävän sivistyksen tavoitteet täytyy aidosti näkyä siellä koulun toimintakulttuurissa. Sen pitäisi näkyä siellä koulun päätöksenteossa, siellä pedagogiikassa, ja erityisesti, mikä mun mielestä on keskeistä, on se, että me käydään jatkuvaa vuorovaikutusta siellä koulussa sekä oppilaitten kesken, me käydään sen kasvatushenkilöstön kesken. Nii sen tulisi näkyä siinä vuorovaikutuksessa. Mistä asioista me puhutaan, mihin asioihin me kiinnitetään huomiota.
- Ja sit jos me halutaan johtaa tämmöstä kestävää sivistystä, nii se edellyttää nimenomaan sen yhteisöllisyyden vahvistamista ja oppilaiden, henkilökunnan ja huoltajan osallistamista myös siihen keskusteluun ja siihen toimintaan. Ja jos me ajatellaan, että miten sitä rakennetaan tämmöstä yhteisöllisyyttä, niin meillä täytyy olla yhteisöllisiä opiskelumenetelmiä, oppimismenetelmiä, tämmönen (-) [19:18] tiimiopettajuus ja vahvaa oppilaskuntatyötä. Johtaminen vaatii avointa keskustelua ja erityisesti aikaa sen keskustelun järjestämiselle. Ja tietenki me tarvitaan seurantaa, arviointia, jatkuvaa kehittämistä. Ei se oo helppoa, mut kyllä se on tehtävissä.
- Jussi Tomberg: Joo, niin mäki koen. Mut hei, kiitos, Anne, tästä tosi mukavasta keskustelutuokiosta.
- Anne Moilanen: Kiitoksia.
