#5 Olemme kaikki ilmastoviestijöitä

[Intro: musiikkia ja puhetta 00:00:00]: Tietoa, tutkimuksia, tuloksia. Sivistyksen supervoimia – podcast.

Intron juontaja [00:00:10]: Sivistys on supervoima, joka kasvattaa tiedolle ja taidolle siivet. Sivistys on sitä, että tietää enemmän ja luulee vähemmän. Sivistys rakentaa tiedon ja taidon atomeista välittävän ja vastuullisen ihmisen. Sivistyksen supervoimia on podcast-sarja, jossa kuulet supervoimien tekijöistä ja siitä miten kaikki liittyy ihmeellisesti kaikkeen. Kuuntele ja vahvistu.

Haastattelija 1 [00:00:36]: Mira Hulkkonen on tutkija, ilmastonmuutosasiantuntija ja tiedeviestijä. Hän on työskennellyt ilmastonmuutoksen torjunnan, uusiutuvan energian, ilmakehätutkimuksen ja ilmastoon liittyvän korkeakouluopetuksen kehittämisen parissa. Miran oman väitöskirjatutkimuksen aihe oli Ihmiset ja ilma, mikä tarkoittaa että siinä tarkasteltiin ihmisiä kaikkine kommervenkkeineen, osana ilmastojärjestelmää. Erityisesti Miraa kiinnosti se kuinka pystymme ennustamaan muutoksia ihmisten toiminnassa ja vastaavia muutoksia sekä ilmastopäästöissä että ilmansaasteissa, kuten pienen pienissä ilman hiukkasissa. Miraa kiehtoo ilmastonmuutoksen moniulotteisuus ja monimutkaisuus. Ilmastokysymyksissä pääsee soveltamaan paitsi fysiikkaa ja kemiaa, niin myös mun muassa taloustiedettä, psykologiaa ja käyttäytymistieteitä. Mira on kehittänyt suositun Ilmastoviestintä-kurssin kaikkien korkeakoulujen käyttöön. Tänään me jutellaan muun muassa siitä kuinka me kaikki ollaan ilmastoviestijöitä ja millainen rooli tavoillamme puhua ilmastosta voi olla ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tervetuloa, Mira.

Puhuja 1 [00:01:46]: Kiitos.

Haastattelija 1 [00:01:47]: Aloitetaan sun lapsuudesta. Millainen oli sun ilmastolapsuutesi?

Puhuja 1 [00:01:53]: No joo, mun lapsuus on siellä 90-luvulla ja jos ajatellaan että hallitustenvälinen ilmastopaneeli, tai ilmastonmuutospaneeli IPCC perustettiin siellä 1988 ja heiltä tuli ensimmäiset raportit jo siinä 90-luvun alussa, niin periaatteessa olisin hyvinkin voinut altistua ilmastonmuutoksesta kertoville uutisille, jos niitä olis ollut. Mut et se oli kyllä tosi vähäistä se ilmastonmuutoksesta viestiminen sillon 90-luvun vuosina. Se oli kyl aika paljon sen varassa, että mitä sitten kouluissa tuli, tai koulussa kuuli. Mä olin mukana sellasessa Comenius-projektissa missä oli kouluja eri maista. Meillä oli ystävyyskouluja Espanjassa ja Itävallassa ja olikohan Kreikassa. Siihen liitty sitten tällasia, että tehtiin erilaisia mittauksia yhtäaikaa, nää kaikki maat teki, että katsottiin esimerkiks että mikä on auringon kulma. Kaikissa maissa tehtiin yhtäaikaa ne ja sitten niitä vertailtiin. Ehkä tää oli mulle sellanen ensikosketus tähän ilmakehän tutkimukseen ja näihin kysymyksiin. Ja kyllä muistan yhden tutkielman tehneeni tästä aihepiiristä ala-asteella, mut et se oli… Sillon puhuttiin kasvihuoneilmiön voimistumisesta. Ei puhuttu vielä ilmastonmuutoksesta. Toki linkitettiin se päästöihin jo silloin se ilmiö, mutta terminologia oli vähän eri ja ei missään nimessä ollut sillä tavalla valtavirtaistunut se aihe.

Haastattelija 1 [00:03:50]: Muistaks sä koulussa jotakin sellasta tiettyä henkilöä tai opettajaa tai jotakin, mikä olisi jotenkin herättänyt sun tähän aihepiiriin?

Puhuja 1 [00:04:00]: No, joo. Ehkä se oli sitten jo lukiossa. Joo, kyl se oli lukion biologian ja maantiedon opettaja. Terveisiä Martti Hahtolalle, jolla oli tämmönen hyvin David Attenboroughmainen ääni, hän silleen hyvin henkevästi kertoi. Mä muistan hyvin elävästi erään tunnin millä puhuttiin Kioton protokollasta ja mä aattelin että wau, että tää on kyllä tosi… Tää on älyttömän mielenkiintoista ja tässähän voi yhdistää eri näkökulmia ja tää on kansainvälistä ja… Se oli sellanen hetki. Ihan tämmönen yksittäinen hetki, millon mä muistan ekoja kertoja ajatelleeni että ehkä tää vois olla se mun juttu. Sit kun oli kiinnostunut monista eri oppiaineista ja halus olla hyvä kaikessa, niin mulla jotenkin sitten alko palaset loksahdella paikoilleen että hei, että tän ilmastonmuutoksen parissa mä voisin soveltaa kaikkia niitä kiinnostuksen kohteitani ja kaiken lisäks tehdä kansainvälistä ja sit vielä tehdä hyvää tälle planeetalle.

Haastattelija 1 [00:05:19]: Joo. Koulu on monesti aina… Saattaa olla hyvinkin ratkaisevassa roolissa tässä. Ite muistan omasta koulustani, et mulla oli… Terveisiä Elon Oilille, että samanlaisia juttuja. Hän lisäks jako sen mun silleen nuoren ihmisen vihani luonnon tuhoamista kohtaan, niin se oli erityisen kannustavaa. Mut et miten susta tuli ilmastotutkija?

Puhuja 1 [00:05:45]: No joo, se oli kyllä suoraa seurausta niistä lukion oppitunneista. Toki ei mulle nyt ollut ihan päivänselvää se että mitä mä nyt haen opiskelemaan esimerkiks, mutta kyllä se sieltä sitten löytyi ja päädyin Helsingin yliopistoon lukemaan meteorologiaa. Siinä oli kyllä taustalla just se ajatus, että mä halusin saada vahvan luonnontieteellisen pohjan tän ilmiön, eli ilmastonmuutoksen ymmärtämiselle. Ja siellä sitten yliopistossa haalin siihen meteorologian ympärille sitten muun muassa ympäristöekonomiaa ja tämmösiä monitieteisiä ympäristöopintoja, joilla sitten halusin tukea sitä että ymmärtäisin mahdollisimman tälleen holistisesti, eli kokonaisvaltaisesti sitä ilmastonmuutosta. Ja sit mä päädyin jo sillon, olikohan se nyt tokan opiskeluvuoden jälkeen Markku Kulmalan tutkimusryhmään. Markku Kulmala on tän alan twiitatuimpia ihmisiä maailmassa, niin sain kyllä aika hyvät lähtökohdat sieltä sitten ajautumiselleni tähän ilmastotutkimuksen maailmaan.

Haastattelija 1 [00:07:08]: Joo, eli tää pakollinen meteorologikysymys, et kaikki ei oo silleen Mette Mannosia eikä Pekka Poutia.

Puhuja 1 [00:07:16]: No, ei oo. Hyvin pieni osa meistä itse asiassa on, et siinäkin ehkä ois paikkansa semmoselle että monipuolistettais sitä kuvaa joka ihmisillä on meidän alasta, että ihan hyvin monenlaisiin tehtäviin voi päätyä meteorologialta.

Haastattelija 1 [00:07:40]: Mitä sä teet työksesi ja mitä sä tutkit?

Puhuja 1 [00:07:44]: Joo, eli tossa insertissä jo tuli, niin mä tutkin ihmisiä ja ilmaa, sitä ihmisten ja ilman rajapintaa. Tämmönen systeemiajattelun pioneeri, Donella Meadows on puhunut tämmösestä että pitää seurata sitä systeemiä, mihin se ikinä johdattaakaan. Mut oikeestaan tää kiinnostus ilmastonmuutosta kohtaan johdatti siihen että on pakko ymmärtää paitsi niitä ilmakehän prosesseja, niin myös niitä ihmisiä. Mä teen esimerkiks tämmösiä mallinnuksia, missä mä yritän sitten simuloida sekä siellä ilmakehässä tapahtuvia juttuja että sitten ihmisyhteisössä tapahtuvia juttuja, sitä että miten ihmisten toiminta ajan myötä muuttuu ja minkälaiset jutut siihen vaikuttaa.

Haastattelija 1 [00:08:37]: Sä koulutat myöskin ihmisiä ilmastoviestintään. Kerro vähän siitä.

Puhuja 1 [00:08:42]: Joo. Se liittyy sitten siihen ihmisten maailmaan ja ilmastoviestintähän tarkoittaa oikeastaan kaikkea meidän vuorovaikutusta ja viestintää, mikä tavalla tai toisella linkittyy näihin ilmastokysymyksiin. Ja on sanottu, että ilmastonmuutos oikeastaan on maailmanhistorian suurin viestinnällinen epäonnistuminen. Sillä tarkoitetaan juuri sitä, että me ollaan ajauduttu tähän tilanteeseen sen takia että siitä ei oo viestitty oikein ja siitä ei ole puhuttu oikeilla tavoilla, eikä ole osattu esittää oikeita kysymyksiä. Koska tietysti ne kysymykset mitä me esitetään vaikuttaa siihen mitä ratkaisuja me voidaan löytää, niin on tavallaan esitetty ehkä vääriä kysymyksiä siihen asiaan liittyen.

Haastattelija 1 [00:09:43]: Mitkä sun mielestä on niitä vääriä juttuja, tai että mitkä olisi oikeita?

Puhuja 1 [00:09:48]: Niin, no jos mennään aika montakin vuotta tai vuosikymmeniäkin taaksepäin, niin sillon esimerkiks vielä oli sellasta ajattelua että nähtiin ilmansaasteet ja päästöt, et se oli jollain tavalla edistyksen merkki. Se oli merkki siitä, että nyt talous kasvaa ja nyt kehitytään ja teknologia menee eteenpäin ja ihmiskunta kehittyy jotenkin haluttuun suuntaan. Ja se puhetapa oli semmonen. Toki puhutaan nyt aika kaukaisista ajoista, mut sieltä se on lähtenyt. Ja sen jälkeen sitten ehkäon ollut sitä, että ei oo… Sitä kiireellisyyttä ei oo vaan sisäistetty, eikä oo osattu viestiä sitä oikeilla tavoilla.

Haastattelija 1 [00:10:42]: Johtuuko se jotenkin ihmisen luontaisesta tavasta olla silleen haluamatta kuulla ikäviä asioita?

Puhuja 1 [00:10:49]: Joo, varmasti siis. Meillähän on paljon tämmösiä ajattelun vinoumia ja oikoteitä ja pakoreittejä ehkä mitä me vähän niinkun tiedostamattakin sovelletaan sillon kun me ollaan vähän tämmösen epämukavan tiedon äärellä. Ja ilmastonmuutokseen liittyvä tieto jos mikä on aika epämukavaa, koska se uhkaa monia asioita joista me ollaan kasvettu tykkäämään. Tämmösiä saavutettuja etuja. Niin, ei oo ihmekään että siinä kohdalla sitten aktivoituu erilaiset tämmöset puolustusmekanismit.

Haastattelija 1 [00:11:31]: Joo, toi Veli-Matti Värri puhuu kirjassaan Kasvatus ekokriisin aikakaudella tämmösestä kuin onkalo-metafysiikka, eli ihmiset menee, kaivautuu sinne onkaloihin, tai sitten ne toisaalta ajattelee että on joku teknologinen juttu joka pelastaa meidät tulevaisuudessa. Miten sä näät tän asian?

Puhuja 1 [00:11:55]: Joo. Siihen just tohon samaan asiaan liittyy nää, puhutaan tämmösistä viivyttelydiskursseista, eli eri tavoista millä me puhutaan ilmastonmuutoksesta ja joiden tavoitteena ehkä on se että saadaan viivytettyä niitä toimia. Ja just nää, että luotetaan johonkin yhteen asiaan, vaikka teknologiaan, tai kuvitellaan että sillä muovipilleistä luopumisella saadaan isoja muutoksia aikaan. Että niitä on monenlaisia näitä tapoja viivytellä.

Haastattelija 1 [00:12:42]: Joo. Jos mennään ihan tänne lähipiiriin ja perhepiiriin, niin miten sä ilmastoviestit esimerkiks kotona ja sun kaveripiirissä.

Puhuja 1 [00:12:56]: Joo. No, täytyy sanoa että siis paljon puhutaan ilmastonmuutoksesta. Et vaikka jossain määrin mun työ pyörii täysin sen aihepiirin ympärillä ja jossain määrin sitä haluaa sitten välillä ehkä myös paeta ja haluaa vähän päästä eroon, mutta siitäkin huolimatta se on niin jotenkin sydäntä lähellä, että tulee paljon keskusteltua sekä kotona että kavereiden kanssa. Ja jos mä nyt mietin että mulla on nelivuotias poika kotona ja arjessa on tosi paljon sellasia tilanteita missä pitää tehdä joku vainta ja siinä usein on vaakakupissa ehkä mukavuus ja helppous ja sitten toisaalta se, että haluais tehdä semmosen valinnan että ei tulis niitä päästöjä. Tai minkä ite tietää, että mikä olis ilmaston kannalta parempi. Eilen just oltiin poikkeuksellisesti esimerkiks autolla liikenteessä ja siinä me sitten autossa keskusteltiin nelivuotiaan kanssa siitä että miten äitiä vaivaa se että tulee päästöjä, että kun me oltais voitu lähteä pyörällä ja ottaa poika sinne pyöräkärryyn ja näin. Sit keskusteltiin. Mä yritin selittää hänelle että mitä on arvot esimerkiks ja miten äitille tää ois tärkee arvo että toimitaan ilmastoystävällisesti. Mut et sitten äitille oli myös tärkeä arvo se, että me ehditään sinne telinevoimisteluun. Täntyyppisiä keskusteluja meillä on. No, pojan ratkaisu siihen oli että entä jos äiti näkis tähdenlennon ja vois sit esittää toiveen että autoista ei tulis ollenkaan päästöjä, niin voitaisko me sitten kulkea autolla enemmän ja olla aina ajoissa.

Haastattelija 1 [00:15:02]: Aika ihastuttavasti monesti nuo ratkaisuteemat noilla lapsilla.

Puhuja 1 [00:15:07]: Joo ja lapset ja nuoret, ne tykkää kyllä ratkaisusta ja mä oon huomannut sen myös luennoidessani yliopistolla, että ne on ne ratkaisut jotka sytyttää. Voidaan puhua hiilijalanjäljestä, mutta sit kun puhutaan hiilikädenjäljestä, kaikista niistä hyvistä asioista joita me tehdään, niin siinä kohdalla ne opiskelijat syttyy.

Haastattelija 1 [00:15:26]: Joo. Niitä utopioita pitää niiden dystopioiden sijaan ja asemasta varmasti rakentaa. Päästäänkin varmaan tohon seuraavaan kohtaan. Puhutaan ilmastoviestinnästä lapsille ja nuorille ja monesti sitten esimerkiks kouluakin saatetaan kritisoida siitä että se on niinkun jotenkin, et lapsia pelottaa että kun niille kerrotaan tällasista asioista ja ne ahdistuu. Mites ilmastoviestintä lapsille ja nuorille? Mites sitä vois tehdä oikein?

Puhuja 1 [00:16:03]: Jep, tosi iso kysymys. Jos lähetään ihan siitä, että tämmösestä viestinnän ja ilmastoviestinnän perussäännöstä, niin kyllä se liittyy siihen että pitää tuntea se kenelle viestii ja miettiä siitä näkökulmasta. Kun mietitään lapsia ja nuoria, niin kyllä siellä täytyy huomioida just se et sitä huolta voi olla siellä jo aika paljon ja nää ilmastonmuutosaihepiirin asiat voi herättää paljonkin semmosia vaikeita tunteita, niin se että ensimmäisenä asiana että se opettaja tai kasvattaja, et ois niinkun tietoinen ylipäätään siitä ja vois ottaa näitä… Et vaikka ilmastonmuutos ehkä kuuluu perinteisesti sinne luonnontieteiden piiriin ja siellä ei ehkä niinkään tunteista puhuta, mutta kyllä ilmastonmuutoksen yhteydessä täytyy puhua myös niistä tunteista ja ajatuksista joita se herättää. Et se on ehkä semmonen eka ja sitten toinen mikä pätee myös yleisesti ilmastoviestintään on se, että pyrkiä tuomaan sitä aihepiiriä lähemmäks. Se lähemmäk tarkottaa monella tavalla, et ei pelkästään sitä että kerrotaan että no, minkälaisia muutoksia sademäärässä on luvassa vaikka omalla kotiseudulla, mut se tarkottaa myös sitä että puhutaan niistä mahdollisuuksista että mitä itse voi tehdä. Ja se taas sitten ei tarkota pelkästään että keskustellaan siitä että voi kulkea pyörällä tai voi syödä kasvisruokaa, vaan myös sitä että minkälaisia taitoja voi kehittää, minkälaisia asioita voi opiskella, jotta voi vaikka aikuisena sitten työskennellä niiden ratkaisujen eteen. Et mulla on tohon ehkä opetukseen ja… No, ilmastoviestintä lapsille ja nuorille, eli sellanen neljän T:n sääntö, mitä mä oon ajatellut, että nuorille ja lapsille täytyy tarjota ihan sitä faktatietoa. T niinkun tieto. Sitten toisaalta pitää pystyä kommunikoimaan sen asian tärkeys. Sitten kolmas T ois se, että tuoda heille välineitä semmoseen toimijuuteen. T niinkun toimijuus, mikä just voi olla vaikka sitä että opetetaan sellasia taitoja joita he voivat käyttää aikuisena vaikka uusiutuvan energian suunnitteluun. Ja neljäs T ois sitten toivo. Toivoon liittyen tämmönen kansainvälinen tutkija kuin Elin Kelsey on puhunu ttämmösestä evidence based hope, eli tavallaan… No, siitä tulee oikeestaan viides T sitten, eli tämmösiä todisteita hyvistä asioista joita tapahtuu. Hänen mukaansa ja mä kyllä ite alan olla hyvin samoilla linjoilla, et se toivo syntyy todisteista. Siitä, että me nähdään enemmän ja enemmän todisteita, niinkun hyvistä asioista joita ilmastolle tapahtuu ja tavallaan edistysaskeleista ilmastonmuutoksen torjunnassa ja semmosesta toivotusta kehityssuunnasta.

Haastattelija 1 [00:19:46]: Sä puhuit aikasemmin tossa noista tunteista. Mä ite oon taustaltani bilsan ja mantsan opettaja ja aina aikasemmin, niin mä mietin että mun taustallani pitää olla semmonen korostetun objektiivinen ja tuoda sieltä vaan ne faktat esille. Mut sitten niinkun jossakin vaiheessa havaitsin, et tässä aihepiirissä niitä tunteita ei voi sysätä ulkopuolelle, koska tää on niin tunne- ja arvolatautunutta, tämä keskustelu, niin sitten ehkä enemmän ja enemmän siihen suuntaan opetuksessa meni ja myöskin se huomio, että tää ei oo silleen bilsan ja mantsan opettajan yksityisomaisuutta tää aihepiiri, vaan tää niinkun liittyy ihan kaikkeen. Jos aatellaan tulevaisuutta, kun sä puhuit äsken siitä toivosta, niin millaisena sä Mira näät tulevaisuuden. Pelottaako se sua, vai onks se vaan tutkijan näkökulmasta semmonen kiinnostava?

Puhuja 1 [00:20:55]: No, sekä-että. Mä pystyn kyllä menemään semmoseen moodiin missä mä katon vähän silleen kliinisesti sitä ilmiötä ja jaksan kiinnostua siihen liittyvistä yksityiskohdista ja just niistä monimutkaisuuksista mistä tossa aluks oli puhetta. Mut, että… Niin ja tutkijan työssä on myös vähän pakko jossain määrin sysätä ne tunteet vähän syrjään ja keskittyä niihin… Keskittyä siihen dataan ja niihin käyriin ja miettiä että mitä ne kertoo, eikä ladata niin paljoa merkityksiä vaikka just niihin käyriin, et ei tavallaan… En ajattele sitä nelivuotiasta poikaani ja sen tulevaisuutta siinä kohdalla. Mutta kyllä sitten muuten näiden kaikkien faktojen äärellä, niin en mä nää että miten vois olla pelkäämättä, että kun kyllä se kehityssuunta on aika vääjäämätön. Ja vaikka mä nyt tietysti toivon että pystytään muuttamaan suuntaan ja viime aikoina on ollut merkkejä ilmassa että tämmönen vihreä siirtymä saattais tapahtua hyvinkin nopsaan. Niin, kyllä se huolettaa, että me on aika paljon ehditty tuottaa ylimääräistä hiilidioksidia tonne ilmakehään ja se tarkottaa aika valtavaa tämmöstä ylimääräistä energiamäärää mikä tässä systeemissä on. Sitä ei kyllä ihan hetkessä kumota, et kyllä siellä on odotettavissa monenlaisia sään ääri-ilmiöitä esimerkiks. Ja mä oon sitä mieltä, että on pakko… Mikä myös tuo toivoa, niin se että me vahvistetaan meidän kykyä sopeutua myös niihin muuttuviin olosuhteisiin. Mut et ehkä, joo, itellekin se toivo syntyy siitä toiminnasta ja niistä todisteista, et kun mä nään että yhä useammalla kaupungilla on vaikka se sopeutumissuunnitelma ja samaan aikaan sit vaikka uusiutuva energia muuttuu koko ajan kustannustehokkaammaks, niin tällaset asiat antaa mulle sit sitä toivoa.

Haastattelija 1 [00:23:50]: Mitä sä sanoisit tässä lopuksi sellaiselle ilmastoahdistuksessa pyörivälle nuorelle ihmiselle?

Puhuja 1 [00:24:06]: Joo, nyt heitit kyllä aika pahan. Mäm voisin ehkä heittää hänelle sellasen haasteen, että ottais vaikka sellasen kolmen viikon pätkän jonka aikana tietoisesti etsis tämmösiä positiivisia uutisia ilmastoon liittyen. Skippais kaikki muut ja tietoisesti etsis niitä todisteita jotka kertoo siitä että ollaan menossa oikeaan suuntaan ja että myös tehdään hyviä asioita.

Haastattelija 1 [00:24:51]: Ja aina tämmönen tietysti toimimiseen kannustaminen on varmaan semmonen mikä auttaa noihin ahdistuksen tunteisiin.

Puhuja 1 [00:25:00]: Toimijuus auttaa kyllä siihen ahdistukseen, mutta siinä on se riski että tavallaan se, jos fokus menee sitten niihin hänen omiin toimiin pelkästään, niin siinä jossain vaiheessa sitten oivaltaa että eihän tää riitä pelkästään että minä pyöräilen ja se taas sitten saattaa syventää sitä ahdistusta. Et toki joillekin se toimii sellanen että on aktiivinen toimija ja tekee itse aktiivisesti asioita joilla tietää vähentävänsä päästöjä, mut että kyllä siihen pitää tuoda mukaan myös sitä isompaa kuvaa ja viestiä siitä että myös aikuiset toimii.

Haastattelija 1 [00:25:48]: Kiitoksia Mira, että ehdit tulla tänne juttelemaan tosi tärkeistä asioista. Mä vielä siteeraan tässä lopuksi David Orria, joka sanoo että toivo on verbi jolla on hihat käärittynä.

Puhuja 1 [00:26:05]: Toi oli mahtava. Saanko käyttää sitä itsekin jatkossa?

Haastattelija 1 [00:26:08]: Ilman muuta. Kiitoksia.

Puhuja 1 [00:26:10]: Yes. Kiitos.

Juontaja [00:26:12]: Tätä podcast-sarjaa olivat tekemässä tosi monta supervoimakasta ammattilaista. Minna Hellsten, Marjo Immonen, Pauliina Kanervo ja Jussi Tomberg Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluista. Oulun yliopistolta Katri Koivu, Kati Kyllönen, Heini Pohjola ja Antti Siipo. Aluehallintovirastosta Sirpa Kova ja Linda Mård. Mainostoimisto Laboratorio Uleåborgista Jani Kaarlela ja Mika Pyhähuhta.