#24 Sairaalaopetus ja psyykkisesti oireilevat oppilaat esi- ja perusopetuksessa

Juonto [00:00:00]: Tietoa, tutkimuksia, tuloksia. Sivistyksen supervoimia -podcast. Sivistys on supervoima, joka kasvattaa tiedolle ja taidolle siivet. Tämän podcastin tavoitteena on esitellä uusia tutkimusaiheita ja tuloksia opetus- ja kasvatusalan henkilöstölle. Kuuntele ja vahvistu.

Puhuja 1 [00:00:30]: Tervetuloa kuuntelemaan podcastia psyykkisesti oireilevista lapsista ja nuorista, vaativasta monialaisesta tuesta ja sairaalaopetuksesta. Minä olen Tanja Äärelä, Lapin yliopiston erityispedagogiikan professori. Yhdessä kollegoideni kanssa me ollaan Lapissa käynnistelty uusia erityisopettajakoulutuksia. Ensimmäinen lukuvuosi meidän yliopistomme omia erityisopettajaopiskelijoita on koulutettuna. Lukuvuosi mukavasti takana. Juttukaverina mulla on täällä Niina Ekqvist Turusta Kiinamyllyn koulusta.

Puhuja 2 [00:01:02]: Hei ja tervetuloa minunkin puolestani kuuntelemaan tätä podcastia. Yritän tuoda tähän mukaan vähän sellaista kentän näkemystä.

Puhuja 1 [00:01:15]: Niina on rehtori, sairaalaopetuksen arjen käytänteiden rautainen asiantuntija ja kansallinen sairaalaopetusverkoston vetäjä ja myös kansallisen kehittämistyön johtaja. Minulla on itsellänikin pitkä tausta sairaalaopetuksessa. Olin vähän reilut 15 vuotta meidän maan pohjoisimmassa sairaalaopetusyksikössä, Rovaniemellä. Mutta tähän keskusteluun minä tulen kansallisen sairaalaopetuksen tutkimuksen kautta. Tässä puolituntisen aikana minä vähän ensin pohjustan meidän kansallisesta tilanteestamme, meidän tutkimuksistamme. Sitten me Niinan kanssa tuumaillaan niin sanottua perinteistä sairaalaopetusta, sairaalaopetusyksiköissä tapahtuvaa toimintaa. Ja sitten meillä viime vuosina kehittämisen keskiössä ollutta konsultatiivista sairaalaopetusta, eli tämmöistä lähikouluihin jalkautuvaa tukipalvelua. Tämä meidän keskustelu kiinnittyy kansalliseen, vaativan monialaisen tuen toimintaan. Tämä vaativa monialainen tuki on käsitteenä aika uusi. Se on lanseerattu tuossa marraskuussa 2022 Oikeus oppia – oppimisen tuen, lapsen tuen ja inkluusion edistämistoimia varhaiskasvatuksessa ja esi- ja perusopetuksessa valmistelleen työryhmän loppuraportissa. Eli edellisen hallitusohjelman mukainen kehittämisohjelma. Ennen marraskuuta 2022 meillä puhuttiin semmoisen kymmenen vuoden ajan vaativasta erityisestä tuesta, kun haluttiin kiinnittää huomiota vaativaa monialaista tukea oppimiseensa, kuntoutumiseensa tarvitseviin lapsiin ja nuoriin, joilla esimerkiksi oli vakavia psyykkisiä pulmia, moni- tai vaikeavammaisuutta, kehitysvammaisuutta, tai autismin kirjoa. Meillä on Suomessa neljä kansallista, vaativan monialaisen tuen toimijaa. Käytetään lyhennettä vaatu-toimijat. Me käytetään sitä tässä jatkossakin Niinan kanssa sitten. Ja minä olen dosentti Jyrki Huuskon, hän on Itä-Suomen yliopistosta, hänen kanssaan tuottanut 2019 vuodesta lähtien kansallisia tunnuslukuja. Tämmöistä eräänlaista tilannekuvaa oppilashenkilöstö-opetusyksikköprofiileista, ja aina kulloinkin ajankohtaisista toiminnan painopistealueista. Noista neljästä vaativan monialaisen tuen toimijasta. Eli niitä on sairaalaopetusyksiköt, joita on 25 meillä. Sitten on tämmöiset erityishuollon palveluiden yhteyteen sijoittuvat niin kutsutut Elmeri-koulut. Semmoisia kymmenen. Valtion koulukotikoulun yksiköt, joita on viisi. Ja oppimis- ja ohjauskeskus Valterin opetusyksiköt, joita meillä on kuusi. Ja pakko sen verran kehua tässä, eli meillä on tutkijoina aika ainutlaatuinen, mahtava tilanne, eli meillä on vastausprosentti sata kaikilta näiltä toimijoilta meidän aineiston tuottamisissa.

Mutta nyt tässä me Niinan kanssa keskitytään sairaalaopetukseen, jonka erityisosaamisaluetta ovat nimenomaan psyykkisesti oireilevat, kasvuikäiset. Heidän kasvun, oppimisen, koulunkäynnin tuki. Sairaalaopetustoiminnan erityislaatuisuus kumpuaa oikeastaan siitä sairaalaopetusyksikön, tai sen opetuksen sijainnista erikoissairaanhoidon mahdollisimman lähellä näitä, eli välittömässä yhteydessä, tai mahdollisimman lähellä alueellisia keskus- tai yliopistosairaaloita. Me tuotetaan nämä vuotuiset tilannekuvat aina marraskuussa. Marraskuussa 2023 sairaalaopetuksessa työskenteli, tilastopäivä oli 22. marraskuuta, eli silloin työskenteli noin 250 opettajaa. Erityisluokan opettajia, erityisopettajia, päätoimisia tuntiopettajia. Tukena työskentelyssä reilut 130 koulunkäynnin ohjaajaa. Sinä olet Niina työskennellyt pitkään sairaalaopetuksessa. Kerro vähän sairaalaopetuksesta, yleisesti sinun työstä, mistä erityisesti pidät. Vaikka haasteitakin. Eli omia kokemuksia.

Puhuja 2 [00:06:01]: Kiitos, Tanja. Sairaalaopetus on lakisääteistä opetusta ja sen järjestämisestä on säädetty perusopetuslain neljännessä A-pykälässä. Pitkän historian aikana sairaalaopetus on kehittynyt askarrutuksesta osaamiskeskustoiminnaksi, kuten sairaalaopetuksen pitkäaikainen kehittäjä, emeritusrehtori Pirjo Tilus on vuonna 2018 julkaistussa väitöskirjassa otsikoinut. Sairaalaopetusyksiköt ovat hyvin erikokoisia Suomen maassa. Tuossa Tanja kertoi, että niitä on 25. Osa niistä itsenäisiä kouluja ja osa toisen koulun alaisuudessa toimivia opetusyksiköitä. Sairaalaopetus, kuten edellä sanoin, on lakisääteistä. Aluksi se on tarkoittanut sairaalassa potilaana olevien oppilaiden opetusta, ja nimenomaan erikoissairaanhoidon potilaana olevia oppilaita. Mutta vuoden 2014 alusta lähtien tämä opetusmuoto on koskenut myöskin niin kutsutussa avohoidossa olevia oppilaita. Ja nimenomaan esi- ja perusopetusikäisiä oppilaita. Kaikki nämä yksiköt, pienemmät ja suuremmat, tekevät kansallisesti vahvaa kehittämis- ja yhteistyötä. Olemme saaneet tähän kehittämis- ja yhteistyöhön avustusta niin Opetushallitukselta, kuin opetus- ja kulttuuriministeriöltäkin. Vahva kehittämistyön, voisiko sanoa putki alkoi jo vuonna 2005, Sairake-hankkeen muodossa, jota juuri edellä mainittu emeritusrehtori Pirjo Tilus veti ansiokkaasti yli kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä ja tänä päivänä kehittämistyön keskiössä on sairaalaopetuksen konsultatiivinen työskentely, josta kerromme tuossa jäljempänä hieman tarkemmin. Sairaalaopetus on yksi osa tätä vaatu-toimintaa. Tavoitteena on monialaista yhteistyötä tehden olla osa oppilaan kuntoutusta, koulunkäyntiä, ja siihen kiinnittymistä tukemalla.

Sairaalaopetus on opetuksen kentässä maailma, joka imaisee tosi helposti mukaansa. Pyysit minua kertomaan vähän, että miten itse olen tähän eksynyt ja mikä siinä niin viehättää. Itse päädyin jo vuonna 1997 Helsingissä opiskellessani erityisluokanopettajaksi, harjoittelijaksi Auroran sairaalakouluun. Sillä tiellä olen edelleen. 27 hyvää vuotta on siis vierähtänyt täällä sairaalaopetuksessa, joten jotakin imua sillä todellakin pitää olla. Ja ajattelen, että se imu on se hyvä, tiivis yhteisö. Se hyvä tiivis yhteistyö, mitä kansallisesti tehdään. Mutta kuitenkin tärkeimpänä ne meidän lapset ja nuoret siellä sairaalakoulussa, jonka polulle saamme astua silloin, kun heillä on heikoin hetki. Sairastumisen, tai muun oireilun vuoksi. Vaikka sairaalatyössä opetus on vaativaa ja ajoittain raskastakin, se on myös valtavan palkitsevaa. Kuten edellä sanoin, sairaalaopetus on tiimityötä mitä suurimmassa merkityksessä. Kukaan ei pysty, ei jaksa, eikä saa hyviä tuloksia tekemällä tätä työtä yksin. Ja aina, ihan joka kerta, kun oppilas pääsee elämässään ja opinpolullaan eteenpäin, me voimme yhdessä lapsen, nuoren, perheen, hänen ympärillään toimivien ammattilaisten kanssa iloita tästä auringonpaisteesta. Joskus kovin pitkänkin kompuroinnin jälkeen. Ja itselle erityisesti näin keväällä, jolloin nyt tätä podcastia äänitämme, on huikeaa saatella oppilaita eteenpäin toisen asteen opintoihin. Jos aiemmin on verkostossa pitänyt varata nenäliinoja surunkyyneleitä varten, nyt niitä on todellakin tarvittu onnenkyyneleihin.

Puhuja 1 [00:10:08]: Aika mahtavaa. Ihana oli tuo 1997, eli viime vuosituhannelta kuulla. Minä olen tullut kaksi vuotta myöhemmin sairaalaopetukseen ja ihan hauska ilmassa, eli 1999 – viime vuosituhannella myös. Jos ajattelen omaa taustaa, eli mainitsin, että minulla myös sairaalaopetuksessa se tie, joka minut on tuonut yliopistoon, niin ajattelisin, että olen saanut sairaalaopetuksesta tosi monipuolisen, vankan kokemuksen ja verkostot totta kai taustaksi, pohjaksi tähän nykyiseen yliopistotyöhöni. On aika helppo profiloida meidän erityisopettajakoulutuksia vaativaan monialaiseen tukeen. Eli mulla heräsi kiinnostus tutkimusta kohtaan siellä sairaalaopetuksessa. Aiemmin minua kiinnostivat varsinkin ulospäin käyttäytymisellään oireilevat. Nykyisellään olen yhä huolestuneempi tämmöisestä sisäänpäin oireilusta, eli heistä, joiden kipuja tai oireiluja ei niin tunnisteta, tai jotka ehkä eivät saa niin tukea siihen kipuiluunsa, kun siihen ei ole pakko, toisin kuin siihen, joka ulospäin aktiivisesti oireilee. Siihen on puututtava jollain tavoin.

Mutta mennään sitten niihin sairaalaopetuksen oppilaisiin. Meidän tilastoista ilmenee sieltä viime marraskuulta, että sairaalaopetuksessa opiskelee päivätasolla noin 970 esi- ja perusopetusikäistä oppilasta. Sieltä sairaalan osastoilta tulevia oppilaita on noin 33 prosenttia. Polikliinisiä, niin kutsuttuja avo-oppilaita, kotoa tai sieltä sijoituspaikastaan koulua käyviä, on 67 prosenttia. Valtaosa näistä oppilaista, 94 prosenttia tuolloin marraskuussa 2023, tuli sairaalaopetukseen lasten- tai nuorisopsykiatrisin perustein. Somaattisin perustein vastaavasti neljä prosenttia. Kaikkiaan lukuvuoden aikana sairaalaopetuksessa opiskelee noin 3 500 oppilasta, eripituisilla jaksoilla. Eli kun ajatellaan, että oppilaat tulevat psykiatrisin perustein ja suurin osa vielä nuorisopsykiatrisin perustein, niin avaisitko Niina vähän tätä tilannekuvaa siltä käytännön kautta. Minkälaisia oppilaita, minkälaisia tuen tarpeita sairaalaopetuksessa siis käytännössä on?

Puhuja 2 [00:12:44]: Kiitos. Katselen itse toki tätä sairaalaopetusta tuolta Turun suunnalta, Kiinamyllyn koulun taholta, joka kun luettelit näitä määriä, niin vastaa noin kymmenestä prosentista päivätason ja vuositason sairaalaopetuksessa olevista oppilaista, elikkä meillä noin 90 päivittäin. Uskon, että meidän oppilaat ovat hyvin samanlaisia, kuin muissakin sairaalaopetusyksiköissä, kuten olen saanut muilta kuulla. Sairaalaopetukseen tulevat oppilaat ovat joko somaattisen sairauden vuoksi siellä, tai psyykkisen oireilun vuoksi, mutta suurin osa toki psyykkisen oireilun vuoksi. Ja sitten nykyään nähtävissä myös paljon sellaista psykosomaattista oireilua, jossa ei oikein löydy sellaista selitystä somaattisille oireille, ja kuitenkin siellä on myös sitä psyykkistä oireilua. Tällä hetkellä pinnalle nousee myös vahvasti neuropsykiatrinen oireilu, jolloin oppilaalla on taustalla jokin autismin kirjoon kuuluva häiriö. Tämän hetken semmoinen surullinenkin ilmiö on se, että oppilaat ovat entistä huonovointisempia, kun he tulevat hoidon piiriin, tai hoidon piirin kautta sitten sairaalaopetukseen. Uskallan sanoa näin, koska itse tosiaan 27 vuotta katsellut tätä oppilasmateriaalia ja saanut olla heidän kanssaan ja työskennellä heidän eteenpäin menemisekseen, niin surullisesti voimme huomioida, että haastavammasta tilanteesta aloitamme. Meillä alakoulu, jos ajatellaan vaikka avo-opetusta ja myöskin osasto-opetusta, niin siellä on enemmän tämmöisiä pieniä, kiukkuisia, käytöksellään oireilevia poikia. Ja sitten kun siirrytään sinne yläkoulun puolelle, nuorisopsykiatrisen hoidon kautta meille tuleviin, niin on enemmän masentuneita, ahdistuneita ja itsetuhoisia tyttöjä. Tämä on tietysti vähän tämmöinen typistävä luokitus, mutta ilmiönä voidaan tällä tavalla asia ilmaista. Huomioitavaa on myöskin se, että huonovointisuus tuntuu kasvaneen siinä vaiheessa, kun tullaan meidän palvelujemme piiriin, mutta myöskin se, että nuoruusiälle tyypilliset oireilut, juuri edellä mainitsemani masennus, ahdistus, itsetuhoisuus, syömishäiriötkin, niin ne näyttäytyvät yhä nuoremmilla oppilailla. Yhä nuorimmilla oppilailla tarkoitan alakouluikäisiä. Siellä viidennen ja kuudennen luokan kohdalla alkaa tulla jo näitä aiemmin nuorisopsykiatriseen oireiluun tyypillisiä asioita.

Ja mitä sitten, minkälainen oppilas meille saapuu? Eli yleensä tämä vakava oireilu on aiheuttanut suuria vaikeuksia koulunkäynnissä. Ja tänä päivänä valitettavasti myöskin hyvin pitkinä koulupoissaoloina. Voidaan puhua koulua käymättömyydestä, tai hauraasti koulua käyvistä oppilaista. Ja se asettaa haasteet tietysti sitten sinne sairaalaopetuksen puolelle, kun kentällä on isot odotukset, että nythän on päässyt hoitoon ja nyt hän on päässyt sairaalaopetuksen piirin – ja tästähän se koulunkäynti sitten, hups heikkaa alkaa. Pienin askelin etenemme myös sairaalaopetuksessa ja sairaalaopetusjaksot ovat hyvin erimittaisia. Yhdestä päivästä joskus useampaan vuoteen, mikä toki ei ole toivottavaa, vaan aina on tavoite päästä mahdollisimman nopeasti sinne omaan kouluun. Omaan lähikouluun ja sen antaman tuen piiriin.

Puhuja 1 [00:16:30]: Sairaalaopetusta on määritelty kuntouttavana opetuksena. Sen luonnetta on avattu väitöskirjatutkimuksissakin. Mainitsit tuolla aiemmin jo emeritarehtori-opetusneuvos Pirjo Tiluksen, ja hänen tutkimuksensa sairaalaopetuksen käytänteiden muutoskehityksen, tai tämmöisestä työtapojen muutoskehityksestä. Sitten meillä on Piia Ruutu selvittänyt väitöstutkimuksessaan psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa hoidettujen lasten ja nuorten koulunkäynnin tukemista perusopetuksessa ja sairaalaopetuksen koettuja vaikutuksia koulunkäyntiin. Molemmat nuo tutkimukset avaavat myös sairaalaopetuksen pedagogisia käytänteitä. Sitten syytä mainita vielä myös Terhi Ojalan väitöstutkimus psyykkisesti oireilevista perusopetuksen oppilaista. Eli se tulee sairaalaopetuksen suuntaan siten, että hän on tuottanut aineistoa myös sairaalaopetusyksiköistä, tai sairaalaopettajilta. Samoin valtion koulukotikoulusta, joka on siis yksi vaatu-toimijoista. Jos ajatellaan ihan sitä koulupäivää, kouluarkea, niin millaista, minkälaista se sairaalaopetus on. Minkälaista tukea sairaalaopetus tarjoaa? Mitä teillä siellä koulupäivissä tapahtuu?

Puhuja 2 [00:17:53]: Meillä ei ole mitään niin suurta ja ihmeellistä, mutta ajattelen, että keskiössä on se vahva kohtaaminen ja kokonaiskuvan näkeminen. Aivan samalla tavalla kuin mikä tahansa perusopetuksen yksikkö, me noudatamme siellä perusopetuksen suunnitelmaa, opetussuunnitelmaa. Pyrimme menemään sitä eteenpäin sen mukaan, mitä sairaus mahdollistaa, ja tilanne kokonaisuudessaan. Mutta se mikä on erityistä tai huomionarvoista, niin sairaalaopetuksessa opiskellaan pienessä opetusryhmässä. Joskus jopa ihan yksittäiselle oppilaalle saatetaan antaa omaa opetustaan. Ja peruskuvaavia sanoja ovat joustavuus ja tämä yksilöllisyys. Eli mietitään niitä sisältöjä ja joskus koulupäivän pituuksiakin, ja siitä yritetään mennä kohti sitä tavallista. Joskus en oikein itse pidä siitä sanasta kuin normaali, mutta voisi sanoa, että kohti sitä tavallista, normaalia koulunkäyntiä. Kun pikkuoppilas astuu sieltä ovesta sisään, niin sitä on edeltänyt jo mahdollisesti tulovaihe. Toki tällä hetkellä osastojaksot ovat niin lyhyitä, että sellaista ennakoitavuutta on varsin vähän ja tulovaihe voi jäädä kovin lyhkäiseksi. Mutta tulovaiheessa selvitellään sitä oppilaan kokonaistilannetta, jotta sitten päästäisiin heti kunnolla sen opetuksen ja yhteisen monialaisen työn äärelle, kun oppilas saapuu sairaalaan tai hoitoon, ja sairaalakouluun. Ja kun se sairaalakoulujakso sitten päättyy, sitä seuraa nivellysvaihe, jolloin oppilasta saatellaan takaisin sinne omaan kouluun. Tämäkin on osastojaksolaisille vähemmän toteutuvaa tällä hetkellä, koska osastojaksot voivat toki olla vaikka sen yhden tai kaksi päivää, joka on ymmärrettävää, että silloin ei kaikkia kolmea vaihetta pystytä sillä tarmolla toteuttamaan, mikä olisi tarkoituksenmukaista. Opetusta toteutetaan myöskin eri sairaalaopetusyksiköissä hiukan eri tavalla. Osassa on puhtaasti erityisluokan opettajan johdolla kaikkien aineiden opiskelua. Ja sitten joissakin yksiköissä on myöskin osittain aineenopettajajärjestelmää. Toki ovat saaneet sitten erityisopettajakoulutusta. Ja kaikki sairaalakoulussa työskentelevät ovat sitten työnsä ohessa myöskin oppineet ja kokemuksella saaneet tietoa psyykkisestä oireilusta ja siihen liittyvistä ilmiöistä, joka voidaan sitten siinä opetuksessa ja sen toteutuksessa huomioida.

Puhuja 1 [00:20:36]: Joo. Tulee mieleen tuosta ihan nämä, mitkä tässä ajassa ovat paljon esillä ja nostetaan koulutuksessa, opetuksessa. Eli ihan kohtaaminen, välittäminen. Yleensä ajatellaan, että opetus nyt lähtökohtaisestikin on vuorovaikutusta, mutta jotenkin se korostuu tässä ajassa, kun sen verran haasteita myös sitten. Jos ajatellaan ihan tuonne sairaalaopetukseen, eli sanoin tuolla alussa, että ihan puhutaan tämmöisestä perinteisestä sairaalaopetuksesta, ja sitten vähän semmoisesta uudemmanlaisesta työmuodosta, johon sitten pohjana, eli kun erikoissairaanhoito on muuttunut avohoitopainotteisemmaksi, ja lasten ja nuorisopsykiatriset osastopaikat ovat kansallisesti vähentyneet. Jos ajatellaan, niin sairaalaopetuksen oppilaistakin selkeä enemmistö, eli semmoinen seitsemän kymmenestä, on avohoidossa. Avo-oppilaiden määrä on kymmenen vuoden tarkastelujaksolla ylittänyt osastolta opetukseen osallistuvien määrän. Eli vielä 2012 enemmistö, reilu 60 prosenttia oppilaista, tuli sairaalasta osastoilta opetukseen. Eli puhutaan osasto-oppilaista. Sitten taas nyt vuonna 2023 enää vain kolmasosa oppilaista on osastolla. Tätä kun mietitään sitten tasa-arvon, yhdenvertaisuuden näkökulmista, niin aika ongelmallista, jos koti on kaukana siitä keskussairaalasta. Ei ole mahdollista käydä sairaalaopetuksessa. Tarkoitetaan tässä oikeasti pitkiä välimatkoja, mitä mitataan kymmenissä, sadoissa kilometreissä. Sehän on aina suhteellista, eli kuulee puhuttavan pitkistä matkoista myös keskisuurten kaupunkien laidoilta. Mutta että siinä kun mennään haja-asutusalueelle, niin silloin tämä asettaa kyllä aika epätasa-arvoiseen, tai tuo epätasa-arvoisen tilanteen. Tähän on ratkaisuksi kehitetty sairaalaopetuksesta kentälle suuntautuvaa konsultatiivista sairaalaopetusta. Kerro vähän tästä, eli mitä tämä konsultatiivinen sairaalaopetus tarkoittaa. Mitä se on?

Puhuja 2 [00:22:52]: Konsultatiivista sairaalaopetusta on voitu jo harjoitella siinä niveltämisvaiheessa, mutta tämä konsultaatio on tarkoittanut vain sairaalakoulussa oppilaina oleville suunnattua konsultatiivista apua sinne heidän omille lähikouluilleen. Opetus- ja kulttuuriministeriössä kuitenkin herättiin sellaiseen ongelmaan, että juurikin Tanjan mainitseman etäisyyksien ja saavutettavuuden vuoksi monet lapset ja nuoret jäävät vaille sairaalaopetuksen osaamista ja sen antamaa tukea. Näinpä opetus- ja kulttuuriministeriö lähti kehittämään tätä asiaa suomalla rahoitusta sairaalaopetusyksiköille, kaksikin kertaa merkittävän määrän. Eli kolme ja puoli miljoonaa euroa, kaksi kertaa. Tällä on voitu vuodesta 2021 lähtien toteuttaa konsultatiivista sairaalaopetusta niille oppilaille, jotka eivät ole sairaalakoulun oppilaita, vaan opiskelevat siellä omissa lähikouluissaan, mahdollisesti maantieteellisestikin hyvin etäällä sairaalakouluista. Tällaisia opettajia on noin 50 ja heitä löytyy melkein kaikista sairaalaopetusyksiköistä. Hankkeen aikana tuli joka puolelta Suomea innostusta ja toteutettiin ja palkattiin näitä työntekijöitä. Olen iloinen siitä, että myöskin etäisimmät paikat, esimerkiksi Rovaniemi, Joensuu, jossa maantieteelliset etäisyydet ovat suuria, lähtivät tähän innolla mukaan. Niin kuin kaikki muutkin yksiköt. Tätä työtä ovat sitten tehneet ja tekevät edelleenkin kokeneet sairaalaopettajat, joilla on sekä erityispedagogista, että psykiatrista osaamista oppilaiden opettamisesta. Eli he ovat kokeneet sen, tehneet työtänsä siellä sairaalaopetuksessa ja nähneet mitkä ovat ne keinot, joilla oppilaita voidaan auttaa. Tämä työskentely on otettu kentällä ilolla ja kiitollisuudella vastaan, mistä mekin olemme iloisia ja kiitollisia. Esimerkiksi ministeriön viimesyksyisissä esi- ja perusopetuksen lakimuutostyön kuulemistilaisuuksissa sain ilokseni huomata, että monet opetuksen järjestäjät nostivat tämän palvelun tärkeänä esille ja halusivat sille jatkoa. Toisaalta sitten taas, keille sitä konsultaatiota on kohdentunut. Se on selvinnyt tästä seurantatutkimuksesta, joita Tanja Äärelä ja Jyrki Huusko ovat toteuttaneet. Sieltä on noussut esille erityisesti neuropsykiatrisesti oireilevat oppilaat, heidän koulunkäynnin haasteensa, sekä käytöksellään oireilevat oppilaat. Ja nämä molemmat oireilut omalla tavallaan ovat aiheuttaneet sitten koulupoissaoloja, koulua käymättömyyttä, tai hauraasti koulunkäyntiä. Ja tämä on huolestuttavasti tämä määrä nousussa tai noussut, ja aivan liian suuri ainakin minun mielestäni. Sitten on hienoa huomata, miten tämä sairaalaopetuksen konsultatiivinen tuki on asettunut sitten suuremmissa kunnissa osaksi sitä kuntien omaa perustason konsultatiivista tukea. Siellä riti rinnan, tarpeen vaatiessa sitten siirretään ja sovitaan, että kuka sitä tukea antaa. Kenellä on se paras osaaminen?

Puhuja 1 [00:26:27]: No, nyt kun tässä toukokuulla istutaan tätä keskustelua käymässä, niin tässä voi aika leveästi hymyillä, niin kerrotko lyhyesti vähän konsultatiivisen sairaalaopetuksen tulevaisuuden kuvasta. Miltä se nyt näyttää?

Puhuja 2 [00:26:39]: Aika harmillista, että teillä kuulijoilla ei ole siellä kameranäkymää, mutta todellakin hymyilemme leveästi, sillä tässä runsas viikko sitten saimme hallituksen esityksen esi- ja perusopetuksen tuen lakimuutosesityksistä. Se tuli lausunnolle ja iloksemme saimme huomata, että sairaalaopetuksen konsultatiivinen työskentely oli päässyt mukaan tähän esitykseen. Toivomme, että tämän lausuntokierroksen jälkeen sitten 1.8.2025, kun koko tämä lakikokonaisuus pitäisi tulla käyttöön, niin silloin myöskin sairaalaopetuksen konsultatiivinen työ on siellä mukana tämän muotoisena, jota olemme nyt kolmen vuoden ajan kehittäneet – ja voisiko sanoa harjoitelleet.

Puhuja 1 [00:27:37]: Tämä on kyllä aika aivan mahtava juttu. No, meillä alkaa loppusuora lähestymään. Otan tässä yhden semmoisen pysäyttävän esimerkin tai kokemuksen tuolta reilun kymmenen vuoden takaa. Eli melko pian minun väitökseni jälkeen olin yhdessä kunnassa veso-koulutuspäivää pitämässä. Siellä palautteissa oli semmoinen pysäyttävä juttu, joka oli kyllä itselleni tosi käänteentekevä ja vieläkin voimaannuttaa minua tekemään kaikkea sitä, mitä arjessa teen. Eli minä olin ollut kertomassa nuorten vankien koulukokemuksista ja sitten yksi, tai eräs veso-päivään osallistunut opettaja oli kirjoittanut sinne palautteeseen, että ei ole kiinnostunut nuorten vankien jutuista. Hän olisi siksi toivonut rinnakkaisohjelmaa kunnollisten koululaisten opettamisesta. Se oli pysäyttävä, eli kyllä siinä näin inklusiiviseen aikaan on miettimistä. Jos ajattelee koulun kehittämistä, niin se on sen vallitsevan koulukulttuurin muokkaamista. Niiden koulussa vallitsevien arvojen, asenteiden, toimintatapojen muokkaamista. Olin ajatellut kysyä Niina sulta tästä ajatuksia, mutta enpä nyt kysykään, vaan otan ihan muutaman semmoisen tähän liittyvän käsitteen, mitä näissä opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmissä on nostettu esiin. Eli esimerkiksi tämmöinen poislähettämisen kulttuuri. Siitä eroon pääseminen. Sitten tämmöinen käsite, jota kuulee paljon, eli oppilaan koulukuntoisuuden pohdinta. Pois sekin käsite. Tilalle koulunkäyntikyky, joka on huomattavasti tämmöinen kokonaisvaltaisempi. Tarkastelee ympäristöä, eri vaikuttimia. Monenlaista. Sitten vielä yksin tekemisen kulttuurin eliminointi.

Sitten mennään loppusuoralle. Mitä sinä haluaisit sanoa kuulijoille evästykseksi psyykkisesti oireilevien lasten, nuorten olojen oppimisen, koulunkäynnin tukemiseksi?

Puhuja 2 [00:29:41]: Oikeastaan haluaisin tuoda sen terveisen, miten itse ja kolleganikin tuolla sairaalaopetuksen kentällä ajattelevat, että meillä koulun koko henkilökunnalla on mahdollisuus ja ilo saada auttaa kaikkia koulussa olevia lapsia. Ei vaan niitä kunnollisia tai kilttejä, joihin itsekin olen jossain kohtaa määritelmänä törmännyt. Ei siis ole pakko tai välttämätön paha tämä auttaminen, vaan ilo ja mahdollisuus. Meillä ei ole vain kunnollisten ja kilttien oppilaiden kouluja, eikä ole lasten ja nuorten syy, jos he voivat pahoin ja koulunkäyntiin on tullut kompastuksia. Meillä on kouluja, joissa pystytään entistä paremmin kohtaamaan kaikki koulun lapset ja aikuiset. Uskalletaan ja osataan käyttää perusopetuslain mahdollistamia erityisiä järjestelyjä opetuksen toteuttamiseksi silloin, kun lapsi tai nuori oireilee psyykkisesti. Monissa kouluissa tehdään jo nyt tätä upeaa työtä ja uskon, että tämä suunta lisääntyy. Siinä apuna myös konsultatiivinen työ.

Puhuja 1 [00:30:51]: Kiitos. Minä toivoisin, että vaativan monialaisen tuen toimijoista yleensäkin tuleviin julkaisuihin, mutta erityisesti heidän toimintaansa, tutustuisivat kaikki opettajat. Eivät vain erityisopettajat. Ihan jokainen opettaja. Koska siten me vahvistamme niitä valmiuksia kohdata moninaisuutta. Myös erilaista oireilua luontaisena osana arkea, koulun toimintakulttuuria. Ja mikä tärkeintä, lapset ja nuoret tulevat yhä paremmin hyväksytyiksi ja tunnustetuiksi omina itsenään.

Sitten osaltani haluan tietenkin aivan erityisesti vahvistaa ja lisätä etenkin sosioemotionaalisten taitojen ja käyttäytymisen ohjaamisen taitoja opettajan koulutuksessa. Totta kai kaikkia erityispedagogisia sisältöjä haluaisin lisätä kaikkiin opettajankoulutuksiin. Tarpeet tähän on tiedostettu, tunnustettu, aina ihan opetus- ja kulttuuriministeriötä, Opetushallitusta, Opettajan koulutusfoorumia myöten – jos muutamia tahoja mainitsee.

Tässä vaiheessa meillä varmastikin juttua riittäisi, mutta aika kiittää siitä, että annoitte tärkeintänne – kuuntelitte. Eli aikaanne. Kuuntelitte keskustelumme tästä aiheesta, joka varmuudella koskettaa meistä jokaista jossakin elämänvaiheessa, jollakin tavalla. Ja ne kasvuikäiset, jotka tuntuisivat vähiten myönteistä ansaitsevan – he hyötyvät siitä eniten. Juuri sinä voit olla jollekin se ainoa, joka hyvällä huomioi. Me toivotamme teille oikein kaunista syksyä ja antoisaa lukuvuotta.

Puhuja 2 [00:32:41]: Mukavaa syksyä ja antoisaa lukuvuotta minunkin puolestani. Kohdataan ja tavataan kentällä.

Juonto [00:32:45]: Tätä podcast-sarjaa ovat tekemässä Oulun kaupungin, Oulun yliopiston, sekä Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston supervoimakkaat ammattilaiset. Tekniikan hoitaa Äänitalo Pasila ja kaikessa muussa upeassa auttaa Mainostoimisto Uleåborg.