#7 STEAM – OPSin laaja-alaiset tavoitteet ja yhteisopettajuus

[Intro: musiikkia ja puhetta 00:00:00]: Tietoa, tutkimuksia, tuloksia. Sivistyksen supervoimia -podcast.

Intron juontaja [00:00:10]: Sivistys on supervoima, joka kasvattaa tiedolle ja taidolle siivet. Sivistys on sitä, että tietää enemamän ja luulee vähemmän. Sivistys rakentaa tiedon ja taidon atomeista välittävän ja vastuullisen ihmisen. Sivistyksen supervoimia on podcast-sarja, jossa kuulet supervoimien tekijöistä ja siitä, miten kaikki liittyy ihmeellisesti kaikkeen. Kuuntele ja vahvistu.

Puhuja 1 [00:00:38]: Must on tosi ihana Paula sun kans lähtee keskustelemaan tänään tosta STEAM:sta ja STEAM:n merkityksestä koululaisille ja oppimiseen ja erityisesti ton laaja-alaisen tulokulman kautta. Sulla on tosi pitkä kokemus tuolta kentältä eli Paula Vorne, ilo olla sinun kans tässä tänään.

Puhuja 2 [00:00:57]: Kiitos Sari, samoin. Meilläkin on jo pitkä historia, mutta ei ehkä tämän STEAM:n merkeissä niin pitkä historia, mutta on tosi mielenkiintosta sitte taas kuulla sinun ajatuksia siitä, että miten sinä tutkimuksen näkökulmasta näet tämän STEAM:n ja pystyt tuomaan siihen sitten ehkä sen teoreettisemman viitekehyksen kuin minä tuolta käytännön puolelta eli minun kanssa täällä puhumassa tänään Sari Harmoinen, Oulun yliopiston kasvatustieteellisestä tiedekunnasta.

Puhuja 1 [00:01:26]: Ja Paula Vorne, Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut. Kehittäjäopettajana ainakin ollu ja monessa mukana eli STEAM-tyyppi syvillä vesillä. Me voitas tänään varmaan keskustella esimerkiksi siitä, että mitä STEAM ihan oikeasti on, et vaikka se STEAM on sitä S, T, E, A, M, siellä on ne oppiaineet, tieteenalat, siellä on se luonnontiede, science, joka on aika moninainen eri koulukulttuureissa, eri maissa, Suomessa. Se on ollut kautta aikain Suomessa myös vähän erilainen. Välillä, esimerkiksi alakoulussa on ollu ymppi, ollu luonnontiede, on ollu erikseen fysiikka, kemia, biologia, maantiede ja nyt sitten taas jotakin uutta. Teknologia, technology, ei koskaan oo oppiaineena ollu koulussa. Enkä tiiä tuleekokaan, mutta se on ollu OPS:ssa nyt jo muutaman kerran elikkä se on tämmösenä niinku taito, tieto, tietojenkäsittely. Sillon ku mä olin koulussa, sillon puhuttiin siitä, mutta nyt se on enemmän taitotyyppistäki, ainaki aluksi ja aika pitkällekki.

Puhuja 2 [00:02:39]: Joo, minäkin aikanaan ATK:ta opiskelin yläkoulussa valinnaisena. Ja onhan se hurja muutos, mikä on tapahtunu siinä muutamassa 10 vuodessa. Siitä on tosiaan tullu enemmän semmonen laaja-alanen taito, jossa tarvitaan sitä teknologiaa niitten muitten taitojen opiskeluun. Niin luovuuteen, kuin monilukutaitoon tai kulttuuriseen osaamiseen tai mihin tahansa voidaan käyttää teknologiaa apuna, niin onhan se ihan valtava muutos siitä, kun opeteltiin ATK-luokassa sitä ATK:ta.

Puhuja 1 [00:03:17]: Ja toisaalta sit ehkä nyt, kun eletään teknistyneessä yhteiskunnassa, niin se voi olla että se on vähän liian itsestäänselvääkin, että mitä se teknologia on ja miten niitä käytetään. Yhtälaillahan sitäkin täytyy opettaa. Ja siihen liittyviä asioita.

Puhuja 2 [00:03:33]: Joo ja mä luulen, että meillä monesti koulumaailmassa voi olla siitä semmonen aika ykspuolinen näkemys, että se teknologia on ne tietokoneet. Mutta sitten, ku teknologiaa on ihan joka paikassa. Se, että meidän tärkein tehtävä ois mun mielestä tuoda se teknologia mahollisimman tutuksi monesta eri näkökulmasta lapsille ja nuorille, että siitä ei pääsis tulemaan semmonen mörkö. Ja nyt on noussu jo näitä lieveilmiöitä. Tiietään sosiaalisen median kautta ja muuten, niin että miten me niihinkin sen teknologian hyvän käytön avulla ja hyvien käytöstapojen, teknologisten käytöstapojen avullakin pystytään pureutumaan, niin siinä on monta eri näkökulmaa, että meillä on ehkä vielä liian yksipuolinen se näkemys siitä teknologiasta.

Puhuja 1 [00:04:22]: Joo ja kyllä tutkimukset ja ihan käytännön kokemukset, itekki ku oon opettajana ollu pitkään kentällä, niin se oletus siitä, että mitä minä ajattelen, mitä se teknologinen osaaminen on, versus sitten miten nykyajan nuoret ajattelee, tämän hetken nuoret ajattelee, on ihan eri. Mä oon ite tosi paljon miettiny esimerkiksi diginatiivius-asiaa, koska sehän liittyy tähän, et mitä se itse asiassa on se diginatiivius. Se on varmaan ja tutkimuksetkin sen puolesta puhuu, et se on enemmän, että semmoset käyttöönottamisentaidot on ehkä herkemmät.

Puhuja 2 [00:05:00]: Kyllä. Ja ehkä omaksutaan nopeammin uusia järjestelmiä, uusia sovelluksia. Mutta sitten jos mä peilaan siihen, että kun mä meen vaikka ekaluokkalaisten kanssa, otan ensimmäisen kerran tietokoneet auki, ni ei osa oppilaista, ne ei oo koskaan nähny näppäimistöä. Ne on tottunu tämmöseen padi-maailmaan tai kosketusnäyttömaailmaan. Ei ne tiiä, mitä siellä näppäimistöllä on, mistä löytyy mitäkin. Ei ne ehkä osaa ees sitä tietokonetta päälle. Että se diginatiivius, oon itekki sitä monesti miettiny, että mitä se tarkottaa, ni se on ehkä semmosta valmiutta ottaa haltuun, mutta se ei ole taitoa vielä.

Puhuja 1 [00:05:42]: Ja STEAM-kontekstissa jos mietitään T:n, teknologisten taitojen kehittämistä, niin sillonhan siinä pystytään aidosti niitä taitoja harjaannuttamaan, kun sitä, et mihin sitä tarvitaan sitä taitoa: tiedon hakemiseen, tiedon työstämiseen, käsittelyyn.

Puhuja 2 [00:06:02]: Kyllä. Ja sitten toisaalta myös tämmöseen luovuustaitojen opetteluun teknologian avulla. Sitä teknologiaa voi hyödyntää niin monesti, jos ajatellaan kuvaa, ääntä, kaikkea, mihin sitä voidaan käyttää. Tai sitten ihan jos mennään suunnittelun maailmaan, sitte puhutaan jo vähän siitä E:stä, engineeringistäkin ja aatellaan, että miten suunnitellaan 3D-suunnittelua taikka 2D-suunnittelua ja miten se lasten luovuus siinä näkyy. Tai miten nopeasti he ottaa vaikka niitä suunnitteluohjelmistoja käyttöön ja etsii itse ratkaisuja sieltä myös. Se on ehkä se, mihin sitä teknologiaa, että siitä tulis, niinku mä oon haaveillu siitä, että ei enää tarttis käydä sitä keskustelua, että saako lapset käyttää koulussa kännykkää, vaan että voitas, että mihin kaikkeen sitä kännykkää vois käyttää. Ja kysytään lapsilta ja nuorilta, että hei, mitkä on kaikkia semmosia mukavia, kivoja, hyviä juttuja, mitä sä oot oppinu kännykän avulla tekemään. Ja mihin me voitais sitä tässä oppimiskokonaisuudessa sun mielestä hyödyntää. Sitä kautta me saadaan lapsille luontainen hyvä tapa ja sitte ehkä ne lieveilmiöt, jotka nyt välillä nostaa päätään ikävälläkin tavalla, niin ne sieltä häipyis taustalta pois.

Puhuja 1 [00:07:28]: Voidaanko niistä lieveilmiöistä koskaan luopua? Onko ne semmosia, että ku tehään näin, niin sitte asia ja maailma pelastuu?

Puhuja 2 [00:07:34]: Emmä usko. Ja siis mä luulen, että niitä lieveilmiöitä on ollu sillonki, ku ei vielä ollu ees ATK:ta, eikä kännykkää. Tuossa ku kävin Etelä-Pohjanmaalla viikonloppuna ja tuli puhetta Isontalon Antista ja Rannanjärvestä, niin minkälainen lieveilmiö puukkojunkkarit tai häjyt on ollu. Ja he ei tarvinnu siihen kännyköitä, mutta jotenki se sana kiiri, että he tiesi, että minne lähetään kostoretkelle. Eihän se oo tavallaan sen kummempi asia, että onko se sitte se hevosmiesten tietotoimisto vai onko se teknologia, mistä se tieto kiirii. Tai jos aattelee omia kouluaikoja, niin just tuossa kuulin yhestä, esimerkiks TikTok-haasteesta, niin sit mä mietin, että hetkinen, että tuo kuulostaa jotenki tutulta, et me ollaan ehkä saatettu 80-luvun lopulla tehä tuota samaa juttua alakoulun pihalla. Ihan yhtä vaarallinen se oli sillon 80-luvun lopulla, ku se on nyt vuonna -22. Enkä mä yhtään tiedä, mistä se tuli, kuka sen keksi, miksi sitä tehtiin. Mutta täsmälleen sama, minkä kuulin, että tiesitkö, että nyt liikkuu semmonen TikTok-haaste. Että emmä usko, että ne ikinä loppuu. Mutta se, että kyllähän se tietosuus ja järki toivottavasti, mää ainakin aattelen, että nykysukupolvet on paljo paljo järkevämpiä tietyissä asioissa, ku mitä me ollaan ikinä oltu. Sieltä on toisaalta poistunu paljo semmosta ja sitte vaikka tämmönen ympäristötietosuus, mikä STEAM:ssakin on yks tärkee osa-alue ja tärkee taito, niin se on lisääntyny lasten ja nuorten keskuudessa ihan älyttömästi. Ne tietää tosi paljon asioita, joista mulla esimerkiks ei oo tietoa, vaikka oman nuorison kautta oon oppinu tosi paljon.

Puhuja 1 [00:09:31]: Sä tossa viittasitkin E:hen eli insinööreihin. Miten se siellä koulussa, koska täähän on suomalaisessa koulutuksessa nyt se kaikista oudoin palikka STEM:ssä tai STEAM:ssa. Ja mä oon ite joutunu tutkijana miettiin sitä, et miten sen rakentaa, millä tavalla perustelee sen tärkeyttä ja merkitystä ja osuutta suomalaisessa koulussa. Miten sä näät ite?

Puhuja 2 [00:09:55]: Kyllä mä nään sen, siis jos aattelee, kuinka… Millon lie, en ees tiiä millä vuosikymmenellä vaikka Legot on vallanneet maailman. Ja miten innolla lapset kattoo Lego Mastersia. Ja kuinka huikeita ne taideteokset on, mitä siellä rakennetaan. Siinä on yks mun mielestä semmonen insinööritaito, ollaan niinku alkujuurilla, Lego-palikassa tai jossain Hama-helmissä tai ihan kaikissa, mikä kehittää myös visuaalista ja avaruudellista hahmottamista ja kaikkea, että miten sää näät maailmaa ja mistä sää näät. Tai vaikka yksinkertanen siltojen rakentaminen vessapaperirullista, mikä nähtiin vaikka nyt meillä tuolla Amazing North -tapahtumassa ja veti hirveesti lapsia ja nuoria itteensä, ku sai rakentaa siltoja ja miettiä minkälaisia siltoja Oulujoen yli vois mennä. Ja sitte jos aattelee täällä Oulun alueella, että meillä kuitenki tää insinööritaito on tosi vahvasti yritysmaailmassa, että me ollaan teknologiakaupunki. Meillä on insinöörejä hirvee määrä tässä kaupungissa. Ja tulee aina toivottavasti myös jatkossa olemaan. Mutta tällä hetkellä tilanne on kuitenki se, että hakijoita työpaikkoihin ei ole riittävästi, että tulis riittävää kilpailua ja saatas parhaat ihmiset sinne töihin. Niin tää on myös semmonen, johon meidän koulun kautta, että miten me saadaan lapsia ehkä uudelleen innostettua myös siihen insinöörimaailmaan ja siihen kaikkeen, mitä se pitää sisällään. Ja sielläki ehkä sitte se luovuus taas kerranki tulee, että annetaanko me sen luovuuden näkyä vai annetaanko me sen kuolla. Ja vaikka vois aatella perinteisesti ajateltuna, että insinöörit ei oo niitä luovimpia ammattikuntana, mutta aika luovia ne kuitenki täytyy olla, että ne keksii kaikkea sitä, mitä aattelee, että maailmassa on keksitty ja minkä näkösiä osasia ja palasia vaikka meidän kännyköitten sisällä on tai missä tahansa. Sitä insinööritaitoaki on niin monenlaista.

Puhuja 1 [00:12:20]: Mä pääsin eilen mielenkiintoseen keskusteluun, ihan vapaa-ajalla. Siinä puhuttiin, se ei ollu STEAM-keskustelu, mut siinä tavallaan liikuttiin siinä viitekehyksessä ja tematiikassa. Se yks keskusteluun osallistuja toi esille sen, et me ihmiset katotaan maailmaa hyvin tietyltä tasolta. Meillä on se katsetaso, josta me tarkastellaan, mut heti, kun me käännetään katsetta esimerkiksi alaspäin ja ruvetaan miettii, et mitä siellä on tai mitä siellä maanpinnan alapuolella esimerkiksi tapahtuu, niin me lähetään miettiin niitä erilaisia ratkaisuita havainnoida sitä asiaa. Me lähetään miettiin myös erilaisia ratkaisuita tulkita sitä osittain näkemätöntä, osittain nähtyä. Ja se minun mielestä on semmonen, missä luovuus ja ongelmanratkaisutaidot kauneimmillaan näyttäytyy ja esiintyy. Ja kyllä mun täytyy sanoa, et kun mä aika vahvasti ajattelen itse sen insinööritieteisiin, tämän tyyppinen ajattelu liittyy. Ja ehkä se mun huoli, koska nyt, kun mä oon tehny, keränny aineistoa perusasteen, yläkoulun oppilailta, niin siellä se ongelmanratkaisu näyttäytyy aika heikkona osa-alueena. Ei haluta ehkä välttämättä tehä sitä tai että jopa on niin, että ei haasteta heitä, vaikka he haluaisivat. Se on mun mielestä semmonen, mitä kannattais miettiä ja pysähtyä miettimään vähän pitemmäksikin aikaa, et miksi nuoret ajattelevat, että heille ei anneta riittävästi haasteita ongelmanratkaisun näkökulmasta.

Puhuja 2 [00:14:09]: Siinä on varmaan semmonen, en toki tiedä absoluuttista vastausta, mutta jos ite ajattelen, niin kaikki tämmönen, joka on pois totutusta, pois mekaanisesta opettelusta, pois niistä rutiineista tai rakenteista, mihin me ollaan totuttu, niinku luovuushan on taito, joka kun se otetaan käyttöön, niin sä tietyllä tavalla menetät hallinnan tilanteesta, kun sä annat luovuudelle tilaa. Vähän sama tulee näitten ongelmanratkaisutaitojen kans. Mä luulen, et siinä on myös sitä, että varsinki, jos mennään niin pitkälle, että annetaan niitten lasten miettiä itse niitä ongelmia ja niihin lähetään etsimään ratkaisuja, niin sähän menetät totaalisen hallinnan, ku sä et tiedä ensinnäkään A. opettajana, mitkä ne ongelmat on, mitä lapset tai nuoret näkee ympärillään, mihin ne haluaa lähteä ratkomaan, B. sä et tiedä yhtään, että mikä lopputulema siitä syntyy, että minkälaiselle matkalle sä lähet niitten lasten ja nuorten kans. Ja siinä tullaan siihen, että luotatko sä siihen, et se prosessi kantaa. Siihen, että kun me ollaan vaikka Oulun kaupungissa tätä STEAM:a kehitetty, niin monesta eri design-prosessi ja muusta mallista rakennettu tällanen STEAM-prosessin malli, jota toivotaan, että se ois semmonen, joka ois käytössä meillä kaupungissa ihan kaikilla tasoilla. STEAM:n ja myös sitte aikuisten kans kirjastolla ja Luupin eri toimipisteissä, niin se, että kun sitä prosessia toistetaan riittävän monta kertaa, ite oon nähny tän lasten kans, niin se tulee automaatioksi tietyllä, että ne lapset tietää, että seuraavaks tehään sitä ja nyt tulee tämä vaihe. Se ei etene mekaanisesti, se ei etene lineaarisesti, se vaihtelee siellä, hypellään niitten pros… Mutta se, että siihen pitää opettajana luottaa, että se prosessi kantaa ja me päästään maaliin. Ja mun tehtävä on asettaa aikarajat, antaa resurssia niille lapsille, antaa tuki ja se ohjaus siihen, että se prosessi etenee. Mutta siinä on varmasti se, että yks syy siihen, että meillä opettajilla on iso tarve pitää tilanne mahollisimman hallinnassa. Mutta sitten toinen, mitä ite oon miettiny, että jos aatellaan matematiikan oppimista ihan puhtaasti, mennään sinne M:ään ja sinne ongelmanratkasuun, niinku matemaattisten ongelmien ratkaisuun, niin siinä voi olla sitte taas semmonen, että tuleeko oma osaaminen vastaan tai sitte se, että jos lähtee vahvasti eriyttämään ylöspäin, ni missä tulee tosiaan se, että mun pitää opettajana ensimmäisen kerran sanoa, että nyt mää en tiiä vastausta tuohon sun kysymykseen tai mä en osaa ratkasta tätä tehtävää, minkä sä oot löytäny. Ja se on varmasti iso juttu opettajana sanoo ääneen, että hei, nyt nostan kädet ylös. Mutta seuraava askel sitte se, että lähetäänpä yhessä ettimään vastausta. Niin nää on varmaan semmosia taikapaikkoja, se hallinta ja sitte toisaalta se osaaminen, että myöntää se. Ja se näkyy monessa. Se näkyy myös siellä teknologiassa, että voidaanko ottaa joku uus ohjelma käyttöön, jos minä opettajana en osaa käyttää sitä täysin. Mutta siinä on taas se, että nämä meidän diginatiivit, niin siellä on hurja määrä semmosta osaamista, joka jää tällä hetkellä piiloon. Joka ei saa näkyä koulussa, sille ei anneta tilaa. Ja jos me uskallettas antaa sille tilaa, niin se vois olla ihan erinäköstä se ja se motivaatio, miten se vaikuttaa lasten motivaatioon, kun he pikkusen pääsee haastaan itteään, että kaikkihan tietää, että se oppiminen ei tapahdu, tai kehittyminen ei tapahdu sillä, jos ollaan koko ajan mukavuusalueella. Vaan pitää pikkusen päästä sinne haastamaan itteään, että kehittymistä voi tapahtua.

Puhuja 1 [00:18:32]: Se on sitä Vygotskya. Syvimmillään. Lähikehityksen vyöhyke ja tutkimukset, mun omat tutkimukset ja monet muut tutkimukset osottaa sen, että jos se liian pitkälle pääsee se oppilas, eikä se saa tukea, niin silloin tulee turhaumaa ja taantumaa. Vaan sen täytyy olla hallittu sen siellä lähikehityksen vyöhykkeellä olemisen eli se ydinosaaminen, sitä kun haastetaan, niin se täytyy olla hallittua se haastaminen. Ja tää on niinku se, että jos oppilas pystyy itse valitsemaan sen aiheen, itse pystyy miettiin, kuinka opettaja pystyy hallitseen sitte sitä oppilaan menemistä. Mä nään, että opettajallahan on ne pedagogiset taidot, sillä ei tarvi joka kohtaan, joka hetkeen, joka sekuntiin olla, mut se ymmärtää sen, et mikä on se taito, tieto, tavoite, sen oppimisprosessin aikana. Siihen on saatu koulutuksessa tosi vahva pohja, jota on työelämässä harjaannutettu ja harjaannutetaan. Ja siihen täytyy nyt itse asiassa luottaa, että minulla on pedagogiset, riittävät valmiudet, et mä tunnistan sen oppilaan tilanteen ja pystyn sitä tukemaan. Vaikka se ei se substanssi, aina hetki, joka… Eihän me olla mitään semmosia, opettajat, liikkuvia tietosanakirjoja tai mitä tahansa tämmösiä. Et tulee hetkiä ja tulee kelle tahansa hetkiä, et joku kohta unohtuu tai ei heti pääse kiinni siihen, mut se on inhimillisyyttä, jota kuuluu mun mielestä myös opettaa ja kuuluu viestiä, että ei kaikkea tarvitse osata sormia napauttamalla. Koska sitä kautta myös mallintaa oppilaalle sitä, et kun tulee se heikompi hetki, tulee se hetki, jolloin jotaki unohtaa tai joku on kadoksissa tai ei vielä tiiä, niin et se on luvallista. Se on sallittua.

Puhuja 2 [00:20:27]: Joo ja se mitä me ollaan paljo puhuttu, että STEAM:ssa virheet on jopa toivottuja. Jos kaikki menee aina oikein ja tehdään kerralla purkkiin niin sanotusti, niin kuinka paljon tapahtuu oppimista vai onko se vaan mekaanista suorittamista loppujen lopuksi. Mutta se, että jos siellä matkan varrella tulee niitä ongelmia ratkaistavaksi tai tulee tehtyä mokia, virheitä, kuinka paljon me opitaan niistä virheistä erilaisia taitoja sitte taas, ku mennään vuorovaikutustaitoihin tai mihin tahansa. Se voi liittyä mihin vaan. Mutta että me ollaan ihan aukikirjotettu se, että moka on lahja. Ei ihan näillä sanoilla, mutta kuitenkin, että virheet on sallittuja ja jopa toivottuja. Ja meidän opettajienkaan ei tosiaankaan tartte hallita kaikkea, mutta meillä on ehkä semmonen vuosisatojen perimä, joka kantaa. Opettaja oli se kylän viisain ja siltä haettiin vastaukset asioihin. Mutta se on ehkä tässä STEAM:ssa semmonen, joka on opettajille haastavin paikka, että miten minä muutan just sitä pedagogiikkaa, jonka mä hallitten hyvin, siihen pedagogiikkaan, jossa mä pikkusen joudun sitä hallintaa, sitä omaa roolia miettimään ja sitä kautta, kun opettaja muuttaa omaa rooliaan, niin sen oppilaan rooli muuttuu väistämättä. Ja jos puhutaan vaikka yläkouluikäsistä, jos he ei oo aiemmin tämmösiä taitoja harjotelleet, niin sillonhan meillä täytyy opettaa niitä taitoja heillekin, että me yhessä opetellaan. Kun me lähetään muuttaan opettajan tai opettajien rooleja ja se oppilaitten rooli vaihtuu, niin eivät hekään kaikki ole valmiita. Osa on luonnostaan valmiita, osa tarttee paljoki tukea, jos he eivät oo tehneet. Mutta jos me päästään alottaan, niinku nyt meillä on haaveena, että me alotetaan sieltä varhaiskasvatuksesta asti näitten taitojen harjottelu. Esiopetukseen, perusopetukseen, siitä toiselle asteelle ja kuinka pitkälle mennäänkään. Ja ne taidot on keskiössä joka asteella, niin sillon meidän ei tartte enää miettiä sitä. Mutta se ei myöskään tarkota sitä, että kaikki oppis kaikki taidot heti tai nopeasti.

Puhuja 1 [00:23:08]: Ja yhtäläisesti.

Puhuja 2 [00:23:09]: Tai yhtä lailla. Ja niinku ite oon miettiny paljo sitä, ku monesti toivotaan, vaikka sillon, kun opetussuunnitelma tuli ja tuli laaja-alaisen osaamisen taidot, seitsemän kappaletta, ja niitten kuvaukset ja kaikki tavotteet ja näin ja näin ja näin, niin sitte helposti lähettiin tekemään semmosta, että no ykkösellä opetellaan tätä ja kakkosella tätä ja näiltä ykkös-kakkosilta ei voi näitä taitoja, ainakaan niitä taitoja ei voi vaatia. No ei keneltäkään voi vaatia. Voi olla ysiluokkalainen, jolta ei jotakin taitoa voi vaatia, mutta hänelle voi antaa mahdollisuuden harjotella sitä. Ihan samalla tavalla ykkösluokkalaiselle voi antaa mahdollisuuden harjotella taitoa, koska ilman harjottelua ei ne taidot kehity. Ja siksi ne varmaan tässä STEAM:ssa, mää nään sen taitopohjasen pedagogiikan semmosena lähtökohtana sen monialaisuuden lisäksi. Ne kaks kun me saadaan onnistuneesti naitettua, niin tullee aika hyvä paketti.

Puhuja 1 [00:24:20]: Tosta on tosi kaunis siirtyä siihen A:han. Joka on juuri sitä. Ja se on niin laaja-alanen, että ku A:ta, Artseja, miettii, on ilmaisutaitoa, on näyttämötaidetta, on musiikkia, on kuvataiteita…

Puhuja 2 [00:24:39]: Käsitöitä.

Puhuja 1 [00:24:39]: Nii. Siis ihan kaikki, mikä maailmassa ei ole science tai matematiikka tai muuhun laitettavissa, niin menee sinne. Minkälaisena roolina, koska se A:han ei oo ollu aina. Se on 2000-luvun alussa siihen… STEM:hän on science, technology, engineering, math, on sieltä 70-luvulta. Työvoimapulaan, osaajapulaan yritetty löytää ratkasua. Ja se, että tästä se löytyy se.

Puhuja 2 [00:25:10]: Että ollaan vähä niinku samassa tilanteessa, ku 50 vuotta sitten.

Puhuja 1 [00:25:13]: Sanoppa muuta. Ja sitte se todettiin ja tutkimukset näyttää, että ei se nyt ihan saanu sitä tehtyä, mikä oli, niin sit hoksattiin, et jos otetaan se A, et se luovuus kuitenki, niinku tässä on puhuttu, niin se luovuus on ja ongelmanratkaisutaidot ja kaikki muut kaikessa mukana, et millä sen sais vielä näkyväks. Se A otettiin osittain siitä syystä siihen. Miten sä näät ite, että onko se A nyt se, joka pelastaa kaiken ja luoko se siihen mahollisuuden vai luoko se paineen, koska nyt ne S, T, E ja M, nehän on teknologiasuuntautuneita. Ne on semmosia, jos profiloidaan, tietyn tyyppisiä asioita.

Puhuja 2 [00:25:59]: Vähä niinku kovia juttuja.

Puhuja 1 [00:26:00]: Vähän kovia juttuja, joo. Sä sanoit sen. Mä en rohjennu sanoo. Ja sit A on taas niinku toinen. Niin onko nää helppo saada yhteen? Koska kuitenki tutkimukset näyttää, et tää on paljon parempaa, tää A:llinen STEM:i, kuin ilman sitä A:ta.

Puhuja 2 [00:26:21]: Kyllä minun mielestä lasten kans se on helppoa, koska lähes jokaiselle, jos ei jopa jokaiselle oppilaalle, joku taiteenala on semmonen, että se siitä tykkää ja nauttii. Ja mun mielestä se jo on hyvä lähtökohta oppimiselle ja monialaisen oppimisen kokonaisuudelle tai muulle, että siellä on joku osa-alue, mikä sua sytyttää. Ja sä sen kautta pystyt oppiin tai opettelemaan jotain semmosta, mikä on sulle vaikeampaa, niin on se sitten mikä tahansa taiteen ala. Toisaalta meillä on aika vahva, jos aatellaan meidän opetussuunnitelmaa, siellä on kaikki nämä taiteet ja on vielä kotitalous, jota ei oo monessa, esimerkiksi en monessa muussa maassa ole nähnyt Euroopassa ja kauempaa tuleville se on ihan utopiaa, että oikeestikko teillä opetetaan ruuanlaittotaidetta tai -taitoa. Se antaa mahtavan mahollisuuden, että meillä on ne kaikki taiteenalat jo siellä opetussuunnitelmassa. Ja jokaisesta löytyy semmosia tavoitteita, jotka voi yhistää johonkin näistä muista kaikista, näistä tieteenaloista. Ja on hienoja esimerkkejä jo nytki syntyny ja oon nähny siitä, se luontevimmin lähtee sieltä kädentöiden tai kuvataiteitten kautta. Ne on ehkä ne kaks eniten käytettyä taiteenalaa, mitä minä oon nähny. Ehkä sitten media, tämmönen kuvan, äänen tuottaminen. Ja media on ehkä roolissa sitten, kun tehdään jotain lopputuotosta, että se tulee siinä kohtaa mukaan. Mutta siinä prosessin aikana ehkä nämä kädentyöt ja kuvataide tällä hetkellä korostuu. Mutta sitte oon nähny hienoja esimerkkejä esimerkiksi siitä, miten kirjallisuutta on yhistetty siihen, että ollaanki lähetty vaikka Muumien maailmasta tai Peppi Pitkätossusta liikkeelle ja siitä onki sitte syntynyt jotain, missä on tutkittu monenlaisia asioita ja on syntyny jotain. Tai on harjoteltu jotain teknologista taitoa siinä samalla ja mietitty, että miten Muumimaailmassa asioita tai miten arkkitehtuuri liittyy vaikka siihen ja mitä sieltä sitte taas tulee insinööritaitoihin, joka osaltaan liittyy myös arkkitehtuuriin. Mä jotenki ajattelen, että meillä on kaikki ovet avoinna. Kyse on ehkä enemmän siitä, että miten me uskalletaan niitä aukoa ja miten me uskalletaan vaikka kouluissa lähteä aidosti kattomaan niitä opetussuunnitelmia siitä käsin, että missä ne on ne taikapaikat, missä ne on ne yhistämisen kohat. Nyt monet koulut on jo sitä tehny, niin sanottuna laputtaneet opetussuunnitelmaa. Kuvanneet, kirjottaneet auki sisältöjä ja kattonu, että hei, me opetetaan peräkkäisillä tunneilla samaa asiaa. Ja se on opettajalle herättävä hetki tässä, että siellä on biologian opettaja ja kemian opettaja, jotka toteaa, että nonni, tuo sama luokka käy mun tunnilla kaheksasta yheksään ja sun tunnilla yheksästä kymmeneen ja me opetetaan niille samaa asiaa eri tieteen näkökulmasta, pannaanko hynttyyt yhteen. Siitä se pienimmillään lähtee.

Puhuja 1 [00:30:30]: Mulla on itellä semmosesta kokemus, sillon kun olin kentällä opettajana yläkoulussa. Tuli ilmi se, että tosiaan sieltä mun kemian tunnilta, jossa me oltiin käsitelty vettä ja vesimolekyylejä ja vetysidoksia ja muita, oppilaat siirty seuraavalle tunnille biologian luokkaan, käytävän toiselle puolelle, jossa vesiaiheet jatku sitten toisessa näkökulmassa. Ja se laitto itteni miettiin, että hetkinen, että miltä tää näyttää oppilaalle, että jos tää näyttää mulle kummalliselta, niin miltä tää näyttää oppilaalle.

Puhuja 2 [00:31:03]: Kyllä. Ne on niitä, mikä sitten niinku kouluna, että monesti koulut miettii, varsinkin yläkouluille se on vaikeampaa, koska ollaan oppiainejakosessa toimintakulttuurissa. Luokanopettajille se on sillä lailla, koska he yleensä opettaa suurimman osan aineista itse, niin se on jollain tavalla siinä arjessa helpompaa, kun sitte, että sitä monialaisuutta lähetään synnyttämään siinä oppiainejakosessa kulttuurissa. Se ottaa vähän enemmän aikaa, valmistelua, suunnittelua ja se vaatii myös sitä johtamista. Mutta että siitäkin on jo hyviä esimerkkejä ja koko ajan eteenpäin mennään. On sillä lailla toiveikas olo. Ja sitte jos aatellaan vaikka, niinku mä oon miettiny kädentaitoja ja kuinka niihinkin sitte, että on tärkeää osata naulata ja sahata ja höylätä ja viilata ja käyttää perinteisiä työkaluja. Mutta ihan yhtä lailla on tärkeää tunnistaa se, että miten teknologia on tullu kädentaitojen alalle ja miten se siellä näkyy ja miten tietyt asiat voidaan koneellistaa. Mutta sitte tullaan siihen, että se, mitä se kone tekkee, se pitää ihmisen suunnitella. Ja siihen me tarvitaan taas sitä luovuutta ja luovaa ajattelua, että mitä me halutaan sen koneen leikkaavan tai sorvaavan tai mitä se sitte ikinä tekeekään se laite. Ne yhistyy siellä, että nämä kirjaimet, vaikka ne on erillisinä näin, niin sitte sieltä A:sta mennään äkkiä sinne T:n puolelle tai E:n puolelle.

Puhuja 1 [00:32:47]: Tai M:n puolelle, jossa lasketaan taas.

Puhuja 2 [00:32:49]: Kyllä. Se on hyvin luontevaa, jos me pysähytään tunnistaan niitä pisteitä ja avataan vaikka niitä oppilaitten koulupäiviä ja katotaan, mitä ne on tehny yhen päivän aikana ja onko siinä jo sen päivän aikana semmosta, joka vois yhistyä joksikin isommaksi, vaikka vuoden päästä.

Puhuja 1 [00:33:13]: Ooksä koskaan kuullu, et tehäänkö esimerkiks, tää on nyt vaan tässä keskustelussa ajatuksena noussut, et katotaanko kuinka tarkasti esimerkiksi oppilaan päivän aikana opittuja asioita? Käykö opettajat… Luokanopettajalle se on varmaan aika selkeä. Käykö aineopettajat, et näkeekö ne, tunnistaako ne, mitä se oppilas kohtaa? Minkälaisia asioita? Minkälaisia vaatimuksia?

Puhuja 2 [00:33:40]: No mä en oo kuullu, että semmosta tehtäs. Mä toivoisin ja siinäpä hyvä haaste ens lukuvuodelle jonnekin, joka tätä kuuntelee, niin nappaapa mukaan. Mutta me joskus tehtiin ite yhessä alakoulussa, missä olin töissä, me tehtiin semmonen harjotus, että me kirjotettiin auki oppilaan päivä. Ihan sen puolesta, että vaikka minä olin vetäny sen päivän kokonaan, niin mä kirjotin sen itselleni auki ja sitte mä aloin kattoo, että no, aika tylsää, että voisko tästä kehittää tätä hommaa. Sitä kautta, kun sen avas, niin sitte alko miettimään sitä, että no tossa kohtaa oisin voinu tehä ton erillai, niin lapset ois saanu ja se, että joka päivässä tulis sitä yksin tekemistä, rauhassa keskittymistä, tulis parin kans toimintaa, tulis ryhmätyöskentelyä, tulis yhteistä puhetta, yhteisöllisyyden rakentamista, osallisuutta, että ne kaikki elementit ois joka päivä läsnä. Se ois varmaan ihannetilanne. Sillon ne, jotka kaipaa sosiaalisuutta, ne saa sitä joka päivä. Ne, jotka kaipaa hiljaisuutta ja rauhaa, ne saa sitä joka päivä. Mutta sitte joutuvat kumpiki kuitenki haastamaan itteä myös sinne toiseen. Sillä laillahan me opitaan sitten myös erilaisia taitoja.

Puhuja 1 [00:35:07]: Mä kuulen taas tuossa sun puheessa siitä, että me ollaan erilaisia, meillä on erilaiset taidot. Meillä on myös lahjakkuusteorioitten näkökulmasta erilaisia lahjakkuuksia. Sitä kautta se, että mä tunnistan itse tutkimuksen näkökulmasta ja sun puheen näkökulmasta, että STEAM:a hyödyntäen pystytään vastaamaan siihen erilaisiin oppilaisiin, erilaisiin oppijoihin ja heidän mahdollisuuteensa. Mutta, mä haluan vielä yhen asian nostaa, joka on kuulunu läpi tässä keskustelun, on se Bloomin taksonomia tai Krathwohlin ja Andersonin vastaava, pikkusen käännettynä. Et kyllä tää STEAM mahollistaa sen, et me ei olla siellä muistamisen luupissa, vaan me päästään sinne korkeammalle ja korkeammalle ja ne luovuus ja analyysitaito, nehän on aika ylhäällä ja tutkimukset osottaa, että keskiverto peruskoululainen ei välttämättä saavuta niitä tasoja edes yhdeksän vuoden aikana.

Puhuja 2 [00:36:15]: Se on juuri näin. Minusta STEAM antaa mahollisuuden yksilöllisyyden huomaamiseen ja toisaalta yhteisöllisyyteen ja sen kehittämiseen. Mutta meillä on hienoja esimerkkejä jo nyt. Ollaan kuultu opettajilta siitä, miten varsinkin sellaiset oppilaat, joille ehkä nämä niin sanotut perinteiset, akateemiset taidot ei ole sitä vahvinta, niin miten he motivoituu kouluun, ihan kiinnittyy kouluun. Ollaan jopa puhuttu syrjäytymisen ehkäsemisestä, koulupudokkuuden vähenemisestä STEAM:n yhteydessä. Tästä on tutkimuksia lähössä käyntiin, tiiän täälläkin Oulun yliopistossa, tai meneillään, että mitkä on ne oikeat vaikuttimet, miksi tätä tehdään. Niin siellä ollaan jo, aika isoista asioista puhutaan. Nyt mä oon kuullu itse lapsilta sen. Viimeksi yks kuutosluokkalainen oppilas sano, että hän oli ihan erilainen koulunkäyjä ennen STEAM:a. Häntä ei kiinnostanu koulu yhtään. Ja nyt hän nauttii ja siinä samalla kun hän kiinnittyy, motivoituu, niin alkaa ne akateemiset taidotki, niinku niitten opetteluki alkaa tuntua vähän mukavammalta ja niihin ehkä panostaa enemmän, koska pystyy asettamaan itselleen tavotteita, kun on löytäny ne omat vahvuudet. Että se, että miten me saatas kaikkien lasten vahvuudet näkyviin niin, että kun se lähtee koulusta, oli se sitten alakoulu tai yläkoulu, niin hän tietäis, että mä oon hyvä tässä. Tässä mää onnistun. Tätä mun pitää kehittää. Ja siinä ollaan mun mielestä myös siinä STEAM:n ytimessä sillä lailla, että tämän avulla me voidaan sitä kaikkea tutkimusmahollisuutta, lapselle tutkimusmatka itseensä STEAM:n kautta ja niihin taitoihin, mitä ei ehkä perinteisesti koulussa tuu näkyviin.

Puhuja 1 [00:38:36]: Ja tuo on myös tutkimusmatka mulle. Koska tuo on se, mitä toivottavasti pääsee lähteen syvällisemmin tarkastelemaan ja tutkittua tietoa tuomaan suomalaisissa koulukonteksteissa.

Puhuja 2 [00:38:48]: Kyllä. Ja sitä mä toivon, että siihen ja oon monta vuotta puhunu sen puolesta, että tätä taitopohjasen pedagogiikan eli STEAM:n vaikutuksia myös siihen puoleen, koulumotivaatioon ja kaikkeen, lähettäs tutkimaan ja vahvuusajatteluun ja siihen maailmaan löytys semmosta tutkimuksellista takaseinää, niin sitte tietäis itse, että ei oo vuosia puhunut väärästä asiasta.

Puhuja 1 [00:39:24]: Kyllä. Ja täähän on semmonen asia, että tähän täytyy meidän syksyllä palata.

Puhuja 2 [00:39:30]: Kyllä. Matka jatkuu

Puhuja 1 [00:39:31]: Matka jatkuu. Kiitos Paula tästä keskustelutilaisuudesta.

Puhuja 2 [00:39:36]: Kiitos Sari. Oli kyllä mukava jutella.

Puhuja 1 [00:39:40]: Kyllä.

Juontaja [00:39:41]: Tätä podcast-sarjaa olivat tekemässä tosi monta supervoimakasta ammattilaista. Minna Hellsten, Marjo Immonen, Pauliina Kanervo ja jussi Tomberg Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluista. Oulun yliopistolta Katri Koivu, Kati Kyllönen, Heini Pohjola ja Antti Siipo. Aluehallintovirastosta Sirpa Kova ja Linda Mård. Mainostoimisto Uleåborgista Jani Kaarlela ja Mika Pyhähuhta.